Vaikka tilkkutyöt ovat kerhon ja näyttelyn sisällöksi varsin rajattu ala, niissä piisaa tilkkuharrastajan mielestä perattavaa kumpaankin.
Leijan näyttelytilassa tuntuu kuin silmien edessä lepäisi palasia makuuhuoneesta. Tilkkukimara luo lämpimän kotoisan vaikutelman.
Aluksi silmä erottaa vain tasaisen värikirjon, mutta pian alkaa näkyä yhä tarkempia yksityiskohtia. On tekstiä, kankaasta kuvioituja ihmishahmoja, kellotaulu, maisemia…
Samalla tajuaa, etteivät tilkkuteokset ole vain makuuhuoneen vällyjä ja tyynyjä vaan jos jonkinlaisia koriste- ja tarve-esineitä.
Aina löytyy uutta
Ylöjärven tilkkukillan vetäjä Jaana Kuusisto toteaakin, että tilkkutöiden repertuaari on laaja.
– Ei tilkuista tehdä vain seinävaatteita tai peittoja. On patalappua, laukkua, pöytäliinaa, tyynyä, vaatetta – kodin tarvetavaraa.
Siksi hän näkee tilkuissa pureskeltavaa kerrasta toiseen.
– Aina joku keksii jotain uutta tai nostaa jonkin jo unohtuneen esiin. Myös yhteiset teosprojektimme lisäävät virtaa.
– Ehkä nyt on helppo aika käsitöiden kannalta, kun ne ovat tällä hetkellä in. Kukaan ei katso kieroon, kun joku kertoo tekevänsä tilkkutöitä, nainen nauraa rohkaisevasti ja puolustavasti.
Mutta eivät kiltalaiset tyydy pelkkiin tilkkuihin vaan intoilevat kaikenkarvaisten käsitöiden perään. Vaihtelun ansiosta tilkut eivät pääsekään tympäännyttämään. Tosin joskus joku on jättänyt killan kyllästymisenkin takia. Eikä Kuusistokaan aina jaksa tilkkuja tuhertaa.
– Saattaa mennä kuukausia, etten tee tilkuista mitään. Ja sitten tulee taas niiden vuoro.
Tilkkuintoa on riittänyt niinkin paljon, että aiheen ympärille on perustettu kiltoja niin Suomeen, Pohjoismaihin kuin Eurooppaan. Kuusisto näkee, että kiltojen tavoite on tuoda käsityö näkyväksi sekä ylläpitää perinteitä.
– Ja luoda uutta: tilkkutaide on muuttunut hyvin moderniksikin.
– Onhan aiheesta kuin aiheesta omia ryhmiään, nainen perustelee.
Kokoontumisperinnettä
Leijan näyttely juhlistaa ylöjärveläiskillan kymmenvuotisvirstanpylvästä.
Kilta syntyi, kun joukko työväenopiston tilkkukurssilaisia kuuli tilkkuyhdistyksistä ja innostui pystyttämään oman paikalliskiltansa. Nykyinen kiltaluotsi Kuusisto liittyi joukkoon vuotta myöhemmin, itsekin kurssin myötä.
Pian kurssit lakkasivat ja ylöjärveläinen tilkkutoiminta jäi pikku killan varaan.
Tilkkuperinteen ikään verrattuna ylöjärveläiskilta on varsin nuori, eikä valtakunnallinen, pian 25 vuotta täyttävä kattokiltakaan ikäloppu ole. Kuusisto ei tiedä, miksi tilkkuinto on virinnyt näinä aikoina. Hän uskoo, että kyse on pitkälti sattumasta, mutta näkee kuvassa myös halua ylläpitää käsityökokoontumisen perinnettä.
– Onhan tässä paluuta menneeseen aikaan.
Kiltailu on leppoisaa menoa. Jäsenet kokoontuvat kerran kuussa erään kiltalaisen kotiin rupattelemaan, kahvittelemaan, esittelemään töitään, jakamaan vinkkejä – ja ompelemaankin. Kyse ei siis ole pelkästä nenä tilkuissa väkertämisestä vaan pikemminkin käsityölehtimäisestä ajatuspadasta.
Juhlanäyttelyssä tilkkujen kirjo
Juhlanäyttelystä kiltalaiset ovat yrittäneet tehdä ennen kaikkea laajapiirteisen.
– Ei ole vain yhtä ainoaa tapaa tehdä tilkkutöitä.
Tarkoitus on näyttää niin töiden käyttötarkoitusten, tekniikoiden, väriyhdistelmien kuin taitotasojen moninaisuus.
– Kaikkien töiden ei tarvitse olla huipputaiteellisia. Täällä tosin kaikki työt ovat mielestäni hienoja, mutta enemmänkin voisi näkyä, että joku on vasta aloittanut ja toinen tehnyt 25 vuotta.
Yhdistyspoppoo halusi osoittaa myös kiltatyöskentelyn moninaisuuden tuomalla yksin tehtyjen töiden rinnalle yhteisen haastetehtävänannon mukaan tehtyjä töitä sekä näyttelyä varten yhdessä ahkeroidun sydänteoskokonaisuuden.
– Teemana oli aika, mutta senkin voi ymmärtää, miten haluaa, Kuusisto kuvaa kirjavuutta.
Lopputulokseen killan vetäjä on tyytyväinen.
– On väriä, ja näyttää lämpöiseltä. Mielestäni tämä on hyvin meidän kiltamme näköinen näyttely.
Tilkkutaitajalla aina opittavaa
Kuusisto oli hurahtanut tilkkutöihin jo ennen kurssi- ja kilta-aikojaan.
– Olen käsityöläismummon lapsenlapsi. Kun mummo oppi jonkin uuden asian, hänen oli saatava neuvottua se jollekulle eteenpäin. Minä olin aika usein uhri, kädentaitaja virnistää.
Kun tilkkutöitä itsekseen näperrellyt onnistui eräässä vaativassa työssä, hän sai kimmokkeen tehdä lisää, muidenkin kanssa.
– Oli jo sen verran kärsivällisyyttä, että voin mennä ihmisten ilmoille.
Kuusistolle tilkkutöiden suola on niiden loputon haastekaivo.
– Aina voi nostaa rimaansa yhä korkeammalle. Voi leikata entistä pienempiä ja mutkaisempia paloja. Into vain kasvaa.
Yhtä hienointa ompelumuistoa naisella ei ole. Hienoin on aina juuri tekeillä oleva työ, ja jo sen aikana mieleen pullahtaa entistä ehompi idea. Nyt haaveissa olisikin jokin pikkutarkkaa käsin ompelua vaativa peitto. Mutta unelman ydin ei ole, että kyseessä on peitto.
– Tekeminen on se haave, ei loppusijoitus.
Aika – Ylöjärven Tilkkukilta 10 vuotta -näyttely pääkirjasto Leijassa 18. lokakuuta saakka.
Kommentointi on suljettu.