Ruuskasrenti

Suomalaisen huippu-urheilun erikoisuus perinteisesti on ollut suurkilpailumenestyksen hajaantuminen kovin eri puolille maata.
Tänäkin vuonna yksilömitaleja ovat tuoneet pääasiassa pienten maalaispaikkakuntien ja -seurojen kasvatit.
Parhaimmillaan tämä ilmiö takaa myös sen, että urotekoja ruoditaan monella eri murteella annetuissa haastatteluissa.
Se on kerta kaikkiaan riemastuttavaa, ja sitä pitää saada ehdottomasti lisää. Niin todennäköisesti käykin, sillä nykyään on jopa trendikästä puhua murteella.
Maukkaimmillaan murrepuhe pulppuaa tietenkin keihäsmestari Antti Ruuskaselta, jonka suuhun tärkeilevä tekokirjakieli ei toden totta sopisikaan.
Sen vuoksi päädyin jokunen vuosi sitten Yleisurheilun Kuvalehteen Ruuskasta haastatellessani siihen, että kirjoitin hänen kommenttinsa savoksi eli omallakin äidinkielelläni.
Lehden ilmestymispäivänä kännykkääni tuli muun muassa Porista ja Salosta suivaantuneita viestejä. Kuulemma eivät ymmärtäneet jutusta sanaakaan.
Vastasin, että siinähän ähisette. Vastuu on sataprosenttisesti teidän.
Männä talvena Sotshissa Niskasen hiihtäjäsisarukset valitsivat kommunikaatiovälineekseen yleiskielen, ja mikäpä siinä, jos se ei kuulosta päälle liimatulta.
Sami Jauhojärvi kuitenkin muisti puhua hoon päälthä olympiavoittajanakin, ja se kuulosti tuplaten makealta. Hiihtoväki on ennenkin murteensa hallinnut. Juha Miedon eteläpohojalaanen puheenparsi on kansallinen instituutio, eikä Marja-Liisa Kirvesniemikään koskaan ole yrittänyt tukahduttaa eteläkarjalaansa.
Pohjoiskarjalainen intonaatio ei puolestaan ole huuhtoutunut  Jukka Keskisalon suusta vesihautaan. Jukka on myös tunnettu harvinaisen veemäisestä ja terävästä huumorintajustaan.
Tampereen murteen nosti aivan uuteen kunniaansa jääkiekkoilun maailmanmestari Timo Jutila, mutta myös uransa nyt päättänyt pituushyppääjä Tommi Evilä on sitä kiitettävästi viljellyt.
Porin murre on tullut monenkin Ässien pelaajan myötä tutuksi, ja onpa joku lukkolainen osannut ainakin melkein rauma giält. Saisivat enemmänkin niitä harrastaa.
Vaikka tennistähti Jarkko Nieminen varmaan yrittää puhua kirjakieltä, hänen puheessaan soi varsinaissuomalainen nuotti hyvin nautittavalla tavalla.
Ylembal kauhia turkkulaisittai sanoja latelevat myös isä ja poika Nummelin, eikä Jukka Koivukaan sitä kaihda.
Sanovat, että Vöyrin seudulta kotoisin olevat ruotsinkieliset urheilijat praataavat sellaista svenskaa, että sormi menee suuhun FST:n stadilaisilla tsurnalisteillakin.
Sandra Erikssonin ruotsi on onneksi aika tavallista. Iso osa ammattikuntani edustajista kunnioittaakin sitä niin, että ainakin yrittää haastatella Erikssonia tämän ensimmäisellä kotimaisella.
Stadin slangia puhutaan oikeasti enää valitettavan vähän, mutta entinen kiekkoilija Kimmo Kuhta sitä osaa. Minua ei haittaisi pätkääkään, vaikka Kibe näyttäisi taitonsa Radio Puheen studiossakin.
Kaipaan myös kunnon ouluksi haastelevaa Kärppä-kiekkoilijaa. Tarkoitan sellaista rössöpottuoulua, jota voi lukea esimerkiksi Aku Ankan murrealbumista Avojalakanen ankka.
Puhuttunahan sitä osaa esittää ainakin näyttelijä Tarja Keinänen. Vaan ei taija ennää olla ulukona pitkää jonua sen taitajista.
Ja olisihan se aivan ultraekstraa, jos Taivalkoskelta vielä tulla pölähtäisi vaikka mäkihyppääjä, jolta onnistuisi Kalle Päätalon tekopitäjän alkuperäinen puheenparsi.
Voi sentoki! Silloin vasta keihäänheiton Euroopan mestari voisi sanoa aloittaneensa Ruuskasrentin.