Kehon liikettä, mielen rauhaa

Ylöjärveläisen liikuntatarjonnan laajeneminen ei ota päättyäkseen. Tänä kesänä lajikirjoonsa jo lippupallon ja kaapeliwakeboardingin saanut puutarhakaupunki voi seuraavaksi valmistautua taijin maihinnousuun.
Noin 800 vuotta vanha itämainen harrastus kasvaa Suomessa kovaa vauhtia. Ylöjärvelle lajin lanseeraa asuntilalainen Jari Lavapuro.
– Kyseessä on itsepuolustuslaji, jota nykyään harrastetaan pikemminkin kuntoilu- ja terveysmielessä, mies tiivistää.
– Taijissa on kaikkein hienointa se, ettei siinä tule koskaan valmiiksi, Jari Lavapuro kuvailee. Lajia neljä vuotta harrastanut asuntilalainen tuo perinteisen Yang-tyylin harjoitukset Ylöjärvelle syyskuussa.
– Taijissa on kaikkein hienointa se, ettei siinä tule koskaan valmiiksi, Jari Lavapuro kuvailee. Lajia neljä vuotta harrastanut asuntilalainen tuo perinteisen Yang-tyylin harjoitukset Ylöjärvelle syyskuussa.

Tarkkaan ottaen jonkinlaista taijia on voinut toki harrastaa Ylöjärvellä ennenkin. Edullisia ja tiiviitä lajin peruskursseja on järjestänyt jo usean vuoden ajan ainakin Tampereen seudun työväenopisto.
Tosi harrastajien mielestä opistokursseja ei voi kuitenkaan verrata aitoon, tyylipuhtaaseen taijiin. Syy tähän löytyy historiasta.
– Kiinan kansantasavallan alkuaikoina taijia haluttiin alkaa standardisoida ja yksinkertaistaa. Sen kehityksen seurauksena lajista on nykyään olemassa useita lyhennettyjä ja simppeleitä versioita, Jari Lavapuro selvittää.
– Minun seurassani opetetaan perinteistä Yang-taijia, jota ei ole muokattu mitenkään. Siinä on kyse samasta lajista, jonka teki tunnetuksi 1800-luvun alussa elänyt mestari Yang Luchan, hän lisää.
Alkuperäinen Yang-tyylin taiji on Suomessa varsin tuore tuttavuus. Laji on tuotu Pohjolaan vasta noin kymmenen vuotta sitten, mutta nyttemmin se on ehtinyt vakiinnuttaa itselleen vankan harrastajakunnan. Vaikka juuri tälle tyylisuunnalle vihkiytyneitä seuroja on maassamme vain yksi, sillä on toimintaa jo yli kymmenessä kaupungissa ympäri Suomen.
Virtaaviin liikkeisiin ja rauhalliseen rytmiin pohjautuvan Yang-taijin harjoittelu vaatii harrastajaltaan paljon kärsivällisyyttä. Normaalit harjoitukset koostuvat lämmittelystä, seisontaharjoituksista ja 116-osaisen liikesarjan opettelusta.
– Kutsumme tuota liikesarjaa perusmuodoksi. Sen perusteiden opiskeluun kuluu tavallisesti 2,5–3 vuotta, Lavapuro kertoo.
– Muutaman kuukauden mittaisella alkeiskurssilla perusmuodosta ehtii opetella noin yhden kuudesosan. Laajasti ottaen taijin juju piilee siinä, ettei lajissa tule koskaan valmiiksi. Liikkeitä voi hioa loputtomiin, vaikka läpi koko elämän, hän jatkaa.

Taistelulajista wellness-hitiksi

Alun alkujaan taiji syntyi itsepuolustuslajiksi. Perusharjoitusten kehittäjästä on olemassa lukuisia legendoja, joista vanhimmat ulottuvat aina 1300-luvulle saakka.
Nykyään taijiin liitetään kuitenkin vallan toisenlaisia mielikuvia. Kun 2010-luvun maallikot puhuvat taijista, he ajattelevat usein joogan kaltaisia meditatiivisia harjoitteita. Taijissa nähtävät rauhalliset ja verkkaiset liikkeet eivät tuo ensimmäisenä mieleen rajua itsensä puolustamista. Kontaktejakaan lajissa ei ole, ainakaan harrastuksen alkuvaiheessa.
Lavapuro ymmärtää, että monen on vaikea käsittää taijia ennen kuin lajiin tutustuu kunnolla.
– Taijia kuvaillaan myös englanninkielisellä termillä meditation in motion eli meditaatiota liikkeessä. Se antaa kuvaa siitä, mistä tässä on kyse, hän alustaa.
– Jos haluaa oppia nopeasti taistelemaan, taiji ei ole oikea lajivalinta. Minä olen harrastanut tätä neljä vuotta enkä koe oppineeni itsepuolustustaitoja. Kun kiinalaiset itsepuolustuslajit jaetaan perinteisesti sisäisiin ja ulkoisiin lajeihin, taiji on ehdottomasti sisäinen laji.
Sisäisissä itsepuolustuslajeissa korostetaan räjähtävän fyysisyyden sijaan pehmeitä arvoja. Käytännössä tämä tarkoittaa, että siinä missä kungfu-osaaja päihittää vastustajansa iskuilla, hoitaa taijiharrastaja homman kotiin mahdollisimman vähällä energian kulutuksella.
Lavapuron mukaan lihasvoiman käyttö pilaa taiji-liikkeet.
– Ja tosiasiassa tämä on nykyään kuntoilu- ja terveyslaji. Itsepuolustuksen kannalta taijista voi olla käytännön hyötyä sitten, kun lajia on harrastanut kymmeniä vuosia, hän kertoo.

”Vaikutukset näkyvät hiipien”

Kuuluisa jin ja jang -symboli on myös taiji-taistelulajin yleisesti käytetty tunnus. Symboli esittää maailmankaikkeuden kahta vastakkaista, toisiinsa vaikuttavaa perusvoimaa.
Kuuluisa jin ja jang -symboli on myös taiji-taistelulajin yleisesti käytetty tunnus. Symboli esittää maailmankaikkeuden kahta vastakkaista, toisiinsa vaikuttavaa perusvoimaa.

Kun Jari Lavapuro kertoo Ylöjärven Uutisille taijista, miestä tuppaa välillä hymyilyttämään. Hän tietää, että lajista on vaikea saada tarkkaa käsitystä, jos siihen ei ole tutustunut ennakkoon.
– Taijia ei ole helppo markkinoida, koska siinä ei ole samanlaista mediaseksikkyyttä kuten joissakin trendilajeissa. Itse olen huomannut, että tästä lajista nauttii sitä enemmän, mitä pidempään sitä harrastaa, hän kuvailee.
Lavapuro itse päätyi taijin pariin aikoinaan sattumalta. Hän törmäsi kirjallisuudessa mainintaan taijin positiivisista vaikutuksista selän hyvinvoinnille. Se herätti miehen mielenkiinnon, sillä istumatyötä tekevänä hänkään ei ollut säästynyt selän, niskan ja hartioiden ongelmilta.
– Menin sitten treeneihin Tampereelle, ja sillä tiellä olen edelleen. Ei ole tarvinnut lajivalintaa katua, asuntilalainen hymyilee.
– Terveysvaikutukset tulivat kroppaani hitaasti hiipien. Jos nykyään olen pari viikkoa ilman taijiharjoittelua, menevät alaselkä, niska ja hartiat nopeasti jumiin. Silloin muistan, miten hyväksi tämä laji minulle on, hän jatkaa.
Kynnys taijin aloittamiseen ei ole korkea. Ensikertalainen tarvitsee ohjatulle taijitunnille ainoastaan väljät urheiluvaatteet. Jos harrastus kiehtoo todella, voi esimerkiksi edullisen puumiekan hankkiminen tulla myöhemmin ajankohtaiseksi.
Jari Lavapuron mukaan taijia voivat harjoitella kaikki, jotka pystyvät kävelemään.
– Ikä- tai kuntorajoituksia ei ole. Ja koska lajissa ei kilpailla, jokainen voi etsiä oman tason, jolla harrastaa.

+++++
Yang-tyylin taijiharjoitukset alkavat Ylöjärven vanhalla lukiolla syyskuussa. Lisätietoa osoitteesta taiji.fi.

Kommentointi on suljettu.