Monesti olen ihmetellyt, miksi jalkapalloväen pitää olla niin tautisen konservatiivista, ettei maali- ja paitsiotilanteiden tarkistamiseksi suostuta käyttämään huipputeknologiaa.
Nyt, kun sitä käytetään Brasilian MM-lopputurnauksessa, olen kummastellut, miksi silläkään ei saada oikeita tuloksia. Ainakin yksi syntymätön maali on hyväksytty ”haukansilmällä”.
Toisaalta ihmisten eli avustavien erotuomareiden silmä on vienyt esimerkiksi Meksikolta kaksi päivänselvää maalia.
En ole vieläkään päässyt perille siitä, miksi jalkapalloilu on niin ongelmallinen laji oikein tuomaroitavaksi.
Vaan entä jos sen verraton vetovoima perustuukin juuri siihen, että aina jää jotain jossiteltavaa? Silloinhan oikeastaan toteutuukin urheilun perimmäinen viehätys.
Mitä avustavilla erotuomareilla oikeastaan tekisimmekään, jos paitsioita ratkottaisiin kameroilla? Ei olisi kummoinenkaan homma kehitellä laite, joka viheltää hiivatisti aina, kun paitsio on syntynyt.
Sitten menisi katsojilta nautinto kutsua lippumiestä kaikilla mahdollisilla jos mahdottomillakin haukkumanimillä. Räyhääpä parin promillen laitamyötäisessä koneelle! Ei anna mitään nautintoa se.
Pelaajilta vietäisiin myös näyttelemisen ilo, jos jokainen taklaus tarkistettaisiin. Peli muuttuisi liian herrasmiesmäiseksi ja tunteettomaksi. Eihän sellaista katsoisi vanha kehnokaan.
On paljon hauskempaa seurata, miten alkeellisia virheitä harjaantunutkin silmä voi tehdä, kun huippukuntoiset urheilijat liikkuvat vastakkaisiin suuntiin ja kolmantena seurattavana elementtinä on pallo.
Sitä paitsi täytyy olla erityinen ihmisryhmä, joka vasiten haluaa tehdä itsestään pellen ja syntipukin. Semmoiset miekkoset ja naikkoset ryhtyvät erotuomareiksi.
Jalkapallo-otteluissa on jo nykyisellään aivan tarpeeksi käsienlevittelytaukoja. Niiden määrä moninkertaistuisi, jos mentäisiin videotuomarin pakeille, kuten maahockeyssa tehdään.
Pitäisi varmaan kehitellä jonkinsorttinen sanktiojärjestelmä. Jos joukkue haluaa tarkistuttaa tilanteen videolta, pitää hyväksyä riski väärässä olemisesta.
Jos tehdään aiheeton pyyntö, rapsahtaa joukkuevaroitus, ja toisesta semmoisesta samassa pelissä seuraa miesalivoima.
Samainen pykälä voitaisiin ottaa esimerkiksi lentopalloiluun, mutta koripalloilun virhesäännöt ovat niin hepreaa, että videoilla en ainakaan minä tulisi hullua hurskaammaksi niistä.
Lisääntyneestä tekniikan käytöstä tuomaroinnin apuvälineenä on hyviä ja huonoja kokemuksia.
Taitoluistelussa se on vähentänyt pärstäkerroinpeliä ja herra ties millaisia lehmänkauppoja merkittävästi, kun joka ikinen liike pisteytetään erikseen.
Toisaalta ennätysten laskeminen tuntuu hyvinkin keinotekoiselta, mutta varmasti pisteytyksen ovat laatineet asiantuntijat.
Mäkihypyn seuraamisesta tuulimittareiden neuroottinen vahtaaminen ja vähennysten sekä hyvitysten laskeminen on vienyt nautinnon.
Ymmärrän turvallisuuspointin, mutta eikös kyseessä ole ulkoilmaurheilu, jossa täydelliseen tasavertaisuuteen ei päästä koskaan.
Seiväshyppääjät eivät ruikuta koskaan saaneensa huonompia tuulia kuin vastustajat, vaikka siinä lajissa ne ovat ihan yhtä ratkaisevat elementit kuin mäkihypyssä.
Eivät keihäsmiehetkään väännä porua, kun paras myötäpuuska on sattunut vastustajalle. Siinä ei tuulikertoimia ruveta kalkuleeraamaan, vaan päästetään ärräpää ja mennään kohti uusia pettymyksiä.
Mäkihypyn arvostelutuomarit ovat saaneet jo jonkin aikaa tarkistaa alastulon videolta, mutta ilmalennossa heidän on onneksi luotettava omiin silmiinsä.
Ei liian jääräpäinen vanhoihin sääntöihin tarrautuminen ole hyväksi muttei jatkuva sääntöjen muuttaminenkaan. Painin se meinasi viedä olympiakisoista, eikä nyrkkeilyssäkään kaikki ole aina putkeen mennyt.
Annetaan inhimillisen tekijän olla edelleen ykkössijalla, mutta lisätään urheilijoiden sananvaltaa ja sitä myötä oikeusturvaa joissakin tapauksissa.
