Olen siirtynyt MV:stä EVVK:n kautta EETK:hon.
Ei, en ole vaihtanut työpaikkaa elinkeinoelämän kattojärjestöstä toiseen, vaan olen uudelleenkategorisoitunut suhtautumisessani formula ykkösiin.
Silloin, kun Kekekeke Ruusperiruusperi vielä ajeli kilpaa, ilmiö oli niin uusi, että joskus saatoin viettääkin 5–10 minuuttia telkkariruudun äärellä itselleni kiinnostunutta teeskennellen.
Halusin palavasti urheilutoimittajaksi ja olin sitä mieltä, että kaikestä pitäisi tietää edes hieman jotain.
Kun hän lopetti, tuli Mitä Väliä -vaihe. Minun pirtaani passasi varsin hyvin, voittipa formulat Senna, Prost tahi joku muu. Sennan kuolema 19 vuotta sitten oli yleiskiinnostava aihe muiden joukossa, ei muuta.
Siirryin MV:stä Ei Voisi Vähempää Kiinnostaa -tilaan Kuopiossa 28. maaliskuuta vuonna 1998 noin kello 19.15.
Että mistä hiivatistako voin sen niin tarkasti muistaa?
Siitä, että kyseisellä tiimalla Kuopion yliopistollisen sairaalan käytävään kuului jostain odotustilasta formuloiden nau´untaa ja Matti Kyllösen kajertavaa selostusta.
Tulin huoneesta, jossa kello 18.30 isäni jompaankumpaan ukkovarpaaseen oli pujotettu vainajan henkilötiedot sisältänyt lappu. Olisin kaivannut hiljaisempaa miljöötä, kiitos – tuumaustauolleni elämän antajan ja ottajan kanssa.
Tiedättehän tunteen, kun jostakin äänestä tai tuoksusta tulee mieleen jokin tietty hetki menneisyydestä. Se sunnuntai-ilta on aina palautunut aivoihini, kun olen kuullut formuloiden ulinaa.
Katsomaan minua ei ole kyseistä kiekanajamista saanut kevyellä kenttäsingolla uhatenkaan. Tosin en muista, onko kukaan edes kokeillut.
Jännittävistä kilpailuista nauttivana urheiluhulluna olisin ehkä joskus voinut hitusen vilkaistakin, mutta minulle on käynyt kuten entiselle miehelle, joka palautti ostamansa hanurin kauppaan perustelunaan, jotta teema hukkuu soundin alle.
Niinhän tässä tuppaa itse kullekin käymään, koska meillä mämmin ystävillä herkkukausi kestää helmikuun alusta vappuun, ja täytyyhän sitä tuokkonen pakastimeen jouluksikin jättää.
Sen verran olen korvaani formulalle lotkauttanut, että olen visusti pitänyt huolen suomalaiskuskien jättämisestä pois Vuoden urheilija -kymppilistoiltani.
Kun joku on yrittänyt avata formulakeskustelua kanssani, olen vastannut parilla lauseella. Ensimmäisen sisältö on ollut, että niinkö ja toisen että minkähänlaisia ilmoja se ensi viikonloppuna pitelee.
Uudelleenjärjestäytymiseni alkoi viime syksynä, kun rallista palannut Räikkönen voitti osakilpailun jossakin. Törinä siitä sai sellaiset mittasuhteet, ettei hyvä tosikaan.
Kun kyseinen mieshenkilö voitti taas tämän kauden ensimmäisen osakilpailun, olin jo siirtynyt EVVK:sta En Edes Teeskentele Kiinnostunutta -kategoriaan.
Tästedes, kun joku sanoo minulle jotain formuloista, katson häntä yhtä vähämielisen näköisenä kuin helsinkiläisen voileipäpaikan 19-vuotias myyjä minua, kun en ymmärtänyt sanaakaan hänen kysymyksestään koskien sämpylän laatua, lisukkeita ja kastikevaihtoehtoja.
Pitää tietysti perustella, miksi. Toisin kuin Timo Soini ruvettuaan mukamas laskemaan sormillaan syitä hallituksen hölmöilyihin, pääsen pikkurilliä pidemmälle:
1) Formulat ovat mielestäni typerää uusiutumattomien luonnonvarojen tuhlausta ja antavat vielä typerämpiä käyttäytymismalleja niiden käytöstä. Ei, en ole kääntynyt viherstalinistiksi.
2) Kun suomalainen mies tuijottaa pari tuntia viiden sentin päässä toisistaan kaahaavia autoja, hän itsekin liimautuu kanssa-autoilijansa takapuskuriin ja tekee järjettömiä ohituksia.
3) Mitä urheilua semmoinen on, että radan viereltä kerrotaan, kuka saa kenetkin ohittaa?
4) Formulasirkuksessa pyörivillä rahoilla voitaisiin helpottaa aika monen miljoonan elämän ja kuoleman rajamailla häilyvän ihmisen elämää.
5) Isänmaallisuuden nimissä Räikköstä jumaloiville totean vain, että entäs sitten. Minulle Welheimissa syntynyt ja Münchenissä ammattiaan harjoittava Thomas Müller on paljon enempi kotikylän poika kuin Räikkönen.
6) En taida monessa muussakaan mielessä edustaa tarkoitushakuisten gallupien toitottamaa kuvaa suomalaisten enemmistöstä. En varsinkaan keski-ikäisen suomalaismiehen prototyyppiä.
Vaan ajakoot minun puolestani vaikka maailman tappiin, kunhan sitä touhua ei urheilun kanssa mitenkään sotketa.
