Oletteko panneet merkille, että jääkiekkoilija Teemu Selänne on jäänyt eläkkeelle? Ai, että jotain puhetta siitä oli toissa viikolla Urheiluruudussa?
Kyllähän yksinkertaisen Stanley cup -voittajan ja yksinkertaisen Suomen mestarin uran lopettaminen on aina pikku-uutisen väärti.
Totta puhuen Selänteen ylistäminen karkasi mittasuhteista jo syksyllä, eikä se raameihinsa asetu ainakaan kahdeksaan kuukauteen eli ennen Urheilugaalaa.
En ole koskaan innostunut Selänteestä pelaajana enkä ihmisenä mitenkään erityisesti. En osaa selittää miksi, mutta kenties hänen kiiltokuvamaisuutensa on aiheuttanut minussa moisen reaktion.
Koska olen erittäin huono matematiikassa, en ole osannut ratkaista, kuinka pitävä yhtälö hänen saamansa julkisuuden ja ansaitsemiensa dollareiden välillä on.
Epäilen, että yhtäsuuruusmerkki on koko lailla pätevä. Joku kollega oli laskenut, että Selänne tienasi uransa aikana rapiat 78 miljoonaa dollaria – vai oliko se Eurostoliiton rahayksikköä?
Koska itselläni on taas tämänkin kuun lopussa tililläni korkeintaan 78 euroa, en voi muuta kuin olkaani kohauttaa.
Riittäähän noita joukkuelajien monimiljonäärejä Suomessakin niin paljon, että turha on kadehtia Selännettä sen enempää kuin muitakaan.
Sitä minä vain tässä olen laskeskellut, että kuinkahan moni suomalainen yksilöurheilija mainittavasti tulee hyvin toimeen urheilemisellaan.
Moottorismiehiä lienee kymmenkunta, mutta kun ruvetaan käymään läpi ihan oikeita hikilajeja, vähiinpä käyvät.
Yleisurheilijoista ainut lienee Tero Pitkämäki. Ruuskas-Antti on myös kova sana, muttei vielä läheskään samaa tasoa tienesteiltään.
Tanja Poutiainen epäilemättä tienasi kunnolla, ja sama pätee Kaisa Mäkäräiseen, mutta miten on maastohiihtäjien laita?
En usko, että Sotshissa mitaleita tuoneet suksijat vielä kylpevät rahassa.
Saarisen Aikulle epäilemättä on kertynyt pitkältä uralta paljon sukanvarteen, mutta tuskin muille.
Jos Iivo Niskasen urakehitys kulkee, kuten toivomme, hän voi muutaman vuoden kuluttua sanella hintansa. Kunpa hän ei samalla muuttuisi persoonana kovin paljoa. Sekin vaara kun aina vaanii.
Suunnistaja Minna Kauppi on tehnyt tuohta mainoksilla, mutta entä toinen maailmanmestari Mårten Boström? Eipä ole paljoa mainoksissa näkynyt.
Nimittäin niistähän hyvän yksilöurheilijan tulot pitkälti muodostuvat. Hyvä esimerkki on Kiira Korpi, jonka läpilyönti maailmanlaajuisissa arvokilpailuissa vielä odottaa itseään.
Uimari Hanna-Maria Seppälän markkina-arvo on vain osa vuosien takaisista, mutta Matti Mattsson vasta aloittelee eurojen tehtailemista.
Tennisässä Jarkko Nieminen on naputellut tasaista tiliä ilman huippuloistoa, koska lajissa liikkuvat älyttömän suuret rahat. Samalla tasolla – kaukana maailman parhaista – ovat tiliään lihottaneet muutamat golfarit Mikko Ilosen johdolla.
Varmaan keilaaja Mika Koivuniemi ja biljardihai Robin Hull ovat myös koko lailla äveriäitä. Nyrkkeilijä Robert Heleniuksesta ja muista kamppailulajien ykkösnimistä en olisi niinkään varma.
Tasan eivät käy onnen lahjat. Palloilumiljonäärit rikastuvat a) muulla kuin suomalaisella rahalla, b) pitkälti joukkuekaveriensa avulla.
Tässä maassa yksilöurheilijan pitää olla paitsi hyvin poikkeuksellisen lahjakas, myös erittäin hyväonninen ja piinkova bisnesihminen.
Liike-elämässä ei yksinkertaisesti liiku niin paljon löysää rahaa, että kukaan sijoittaisi yksilölajeihin miljoonia.
Niiden kilpailuissa käy kourallinen yleisöä, eikä liikevaihtoa yksinkertaisesti pääse syntymään. Se on epäsuhdassa varsinkin yleisurheilun ja hiihdon televisiokiinnostavuuden kanssa.
Mitenkähän kävisi, jos kuulantyönnöstä kiinnostunut rippikouluikäinen tietäisi, että rautapalloa riittävän pitkälle pukkaamalla on mahdollisuus miljoonatuloihin ja Selänne-luokan julkisuuteen?
Motivaatio olympiamitalien vaatimaan työntekoon on liian heikko. Se on monen rakenteellisen vääristymän ohella yksi huippu-urheilumme pahimmista ongelmista.
Ei kannata edes pohtia, onko kukaan jääkiekkoilija 78 miljoonan arvoinen tai mikä golfista tekee niin kiinnostavan, että siinä pyörii niin isot rahat.
Jotenkin perinteisten lajien suurlahjakkuuksiemme toimeentulovisiota kuitenkin pitäisi kirkastaa.
Siihen palaveriin en sitten kelpuuttaisi tästä valtakunnasta kuin muutaman managerin, joista ensimmäisenä tulee mieleen Jukka Härkönen.
