Suomensyöjä O-W:n perintö

Hiljakkoin tuli 50 vuotta laukaalaisen kyläräätälin pojan Otto-Wille Kuusisen kuolemasta ja tuhkauurnan sijoittamisesta Kremlin muuriin.
Melkoisen puumerkin aikansa historiaan tämä diktaattori Josif Stalinin takapiru, takinkäännösten ja tuulien haistelun maailmanluokan kameleontti onnistui jättämään.
Otto-Willen perintö elää. Pirullista myyräntyötä vaalitaan jälleen ja hämähäkin verkkoja viritellään uuteen pyyntikauteen.
+++++
Krimin anastaminen suvereenilta Ukrainalta, jonka koskemattomuuden takasivat 1990-luvun alussa Venäjän lisäksi Yhdysvallat ja Britannia, avasi ikkunan 2010-luvun todellisuuteen Euroopan sydämessä.
Lenin naureskeli aikoinaan, että sinisilmäiset porvarit myyvät ahneuksissaan sen köyden, johon heidät sopivalla hetkellä hirtetään. Sama kaiku on askelten.
Alan uskoa tutkijoita, jotka väittävät kolmannen maailmansodan olevan jo täydessä käynnissä. Tätä sotaa ei voi verrata tankkien ja pommituslaivueiden vyöryyn; tätä sotaa käydään maaperää muokkaavilla raivokkailla valheilla ja hiljaisella manipuloinnilla
Taustalla luodaan painetta massiivisella sotakoneistolla – hirttoköydellä, jonka valmistaminen tarjoaa työtä tuhansille eurooppalaisille.
+++++
Hybridisodankäynnin iljettävimpiin piirteisiin liittyvät salakähmäiset sabotointiosastot, jotka liikkuvat siviiliasuissa, värväävät rikollista ainesta luomaan kaaosta ja kuljettavat toimittajiksi naamioituneina autojensa peräkonteissa vaikkapa olalta ammuttavia ilmatorjuntaohjuksia.
Kuluvan vuoden aikana suomalaiseen sosiaaliseen mediaan, esimerkiksi lehtien verkkojulkaisujen uutisten kommentointiin on liittynyt huomattava joukko henkisen maanpetturuuden tunnusmerkistön täyttäviä kriivareita, Otto-Wille Kuusisen perinnön vaalijoita.
Vanha väki ei verkossa käytävästä keskustelusta perusta – ja muutenkin historialliset tosiasiat on kantapään kautta opittu. Hybridisodankäynti suuntautuukin nuoriin sukupolviin, joiden historiantaju hämärtyy opetuksen vähetessä entisestään ja joihin härski propaganda uppoaa kuin veitsi voihin.
+++++
Uskonnollisten pohdintojensa ja Suomen epäonnistuneen vallankumouksen jälkeen takkinsa kommunistisiin teorioihin ja totaaliseen maanpetturuuteen kääntänyt Otto-Wille Kuusinen sai lisänimen suomensyöjä itseltään V. Leniniltä.
Tietokirjailija Antero Uiton viime vuonna julkaisemassa elämäkerrassa Suomensyöjä Otto Wille Kuusinen. Paasilinna 2013 kerrotaan Kuusisen kirjoittaneen jossain artikkelissaan: ”Suomi on vain mitätön hiukkanen, jonka on kadottava maailmankartalta.”
Lenin ei ollut asiasta samaa mieltä, vaan totesi Otto-Willen ”ampuneen yli maalin” ja nimitteli teoreetikkoa sen jälkeen suomensyöjäksi.
Ei hassumpi nimitys; se otettiin hanakasti – ja aivan aiheesta – käyttöön myös Suomessa.
+++++
Uitto kirjoittaa elämäkerrassa, että ihmisenä Kuusinen oli helposti lähestyttävä ja leppoisa. Poliitikkona hän oli häikäilemättömän kunnianhimoinen, ja hän oli valmis oman asemansa – ja lopulta myös henkensä – suojelemiseksi uhraamaan ystävänsä, liittolaisensa ja jopa sukulaisensa Stalinin puhdistusten lihamyllyyn.
…Kuusinen oli harvinaislaatuinen suomalainen kommunistiemigrantti Neuvostoliitossa, sillä hän jäi Stalinin kaudelta henkiin.
Menetelmiensä ja tekemisiensä vuoksi hänen perintönsä on kaksijakoinen: ensisijaisesti häntä pidetään suomalaisena maanpetturina mutta joidenkuiden piirissä työväenluokan sinnikkäänä sankarina. Etupäässä Kuusinen oli kuitenkin selviytyjä.
+++++
Suomen asema heikkenee nyt kaikilla kentillä. Financial Times veikkaa, että Suomi vajoaa seuraavaksi tuettavaan rupusakkikerhoon.
Millään hokemilla tästä ei nousta; näitä pontevia julistuksia on nähty maailman johtavaa e-kaupunkia Tamperetta myöten.
Kesällä valmistellaan sopimuskuntoon Fennovoiman ydinvoimala, nykyajan Troijan puuhevonen, joka antaa naapurimaan hallitukselle avaimet niin hyvässä kuin pahassa.
Turvallisuudella ei ole hintalappua. Kello käy. Kiina, Yhdysvallat ja Venäjä jakavat maailmaa etupiireihin. Pidä Suomi-neito huivistasi kiinni! Kohta mennään!
Eurooppalainen sivistysperintö muistetaan vasta sitten, kun on jo myöhäistä.

JORMA MARTTALA

Kommentointi on suljettu.