Kun joukko oppilaita lyö tiskiin unelmaroolihahmonsa ja ideatulva jatkuu lukuisin elementein musiikista nukketeatteriin, eheän näytelmän kasaamisessa riittää mietittävää. Erityisoppilaiden, nuoriso-ohjaajien ja opettajien kopla kuitenkin päihitti tämän haasteen.
Sali pimenee Ylöjärven Yhtenäiskoulun mediateekissä. Hämärässä pilkahtelee värivaloja, ja satumaisiin asusteisiin sonnustautuneet näyttelijät komeilevat odottavaisina lavalla. Näyttämöä verhoavat pirtsakat mutta juhlavat lavasteet.
Sitten alkaa tapahtua. Musiikki maalaa tunnelmaa, ja näyttelijät antautuvat tarinan vietäviksi.
Kaikkia varmasti jännittää vähän, mutta into ja heittäytymisen riemu paistavat jokaisen kasvoilta.
Yleisö seuraa tapahtumia tiiviisti. Nauru remahtaa, kun huumori kukkii tarinan lomassa.
Katsojat ovat tulleet seuraamaan Ylöjärven Yhtenäiskoulun erityisoppilaiden sekä kaupungin nuorisopalveluiden yhdessä loihtimaa näytelmää Prinssin häät.
Mielikuvituksen siivillä
Esityksessä poimitaan aherruksen hedelmiä, mutta palataanpa hetkeksi lähtöruutuun.
Kaikki alkoi kysymyksestä ”Ketä haluaisit esittää, jos pääsisit näyttämölle?” Sen luotsit esittivät oppilaille syksyllä, kun mietittiin, mistä päästäisiin alkuun.
– Ideoita tuli Cheekistä Batmaniin ja Tarja Turuseen, nuoriso-ohjaaja Heidi Ruotsalainen hymyilee.
12 oppilaan joukosta yli puolella oli heittää heti alkumetreillä jokin unelma. Osalla ehdotukset kypsyivät työskentelyn mittaan.
Vapaa ideointi vapauttaa oppilaiden mielikuvituksen ihan toisella tavalla kuin valmiin käsikirjoituksen lätkäiseminen kouraan.
Työskentelytapa imaisi lapset syviinkin pohdintoihin, jotka tukivat tarinan ja teemojen rakentamista.
– Olemme puhuneet paljon esimerkiksi hyvästä ja pahasta. Erästä oppilasta kiinnosti kovasti ilkikurisuus, ajatus ”Mitä jos en olekaan aina kiltti?” Siinä oikein kihisee tästä ajatuksesta mutta samalla tietää, että kyse on vain teatterista, Ruotsalainen selittää.
Synkimpiä tuumailuja ei kuitenkaan viety tarinaan asti, vaan ne saivat jäädä pohdintatuokioiden anniksi.
Ruotsalainen tuumaa, että kun lapsi saa itse olla luomassa fiktiivistä maailmaa, hän kiinnittyy siihen vankasti. Rooli rakentuu lapsen omia mielikuvituksen polkuja pitkin.
– Oppilaat elävät roolia jo prosessin aikana.
Räätälöityjä säveliä
Yhtenäiskoulun musiikin- ja luokanopettaja Timo Koivunen veisti kullekin näyttelijälle oman musiikkikappaleen esityksen mausteeksi.
– Se oli aika mielenkiintoinen prosessi. Lokakuussa, kun jokaisella oli jonkinlainen roolihahmo, ryhdyimme musatunneilla vähitellen käymään roolihahmoja läpi yksi kerrallaan, Koivunen kertaa.
Opettaja kokeili lasten kanssa erilaisia musiikkiluuppeja ja jatkoi ajatustyötä kotona.
– Kotona se lähti vähän lapasestakin, Koivunen virnistää muistellessaan inspiroitumistaan.
Kukin oppilas sai myös sämplätä tietokoneella puhetta tai muuta ääntelyä biisien mausteeksi.
– Tietysti piti miettiä näiden lasten rajoitteita, vaikkapa sitä, mitä ääniä he kuulevat. Kaikilla ei välttämättä ole laulu hanskassa, mutta lahjakkuutta oli silti. Tunnistettiin esimerkiksi musiikin elementtejä, luotsi iloitsee.
Musiikki nosti hymyn paitsi opettajan, myös oppilaiden kasvoille.
– Kyllä käytävillä saa palautteen joka päivä. Ilmeetkin sen kertovat. Tosin negatiivistakin palautetta tuli. Eräässä kappaleessa sämpläys ei ollutkaan sitä, mitä piti. Muutin sitten kappaletta vähän.
Kuten itse luodut hahmot, myös kullekin luodut kappaleet auttoivat oppilaita näyttelijän suorituksissaan.
– Kun oman biisin tunnusomainen ensimmäinen sekunti alkaa, lapsi reagoi heti: ”Hei, tämä on minun biisini!” Yksikin oppilas liikkui lavalla musiikin mukaan kellontarkasti.
– Ja kyse on lapsesta, joka ei ollut koskaan ennen ollut lavalla, Ruotsalainen lisää.
Opettaja uskoo, että ihka omat biisit auttoivat lapsia motivoitumaan ja rohkaistumaan.
– Näillä lapsilla täytyy usein olla jokin tietty juttu, opettaja kuvaa erityisoppilaiden tapaa keskittyä.
Mutta Koivunen huomauttaa, että kunkin oma juttu oli myös osa kokonaisuutta. Into ja keskittyminen panevat oppilaat potkimaan toisiaankin eteenpäin.
– Tämä on hyvä ryhmäyttämisen keino.
Yhteisin askelin kohti eheää tarinaa
Luulisi, että joukosta sekalaisia hahmoja on hankalaa parsia eheät hahmogalleria ja juoni.
Punainen lanka kuitenkin löytyi rajaamalla tarinamaailmaa.
– Mietimme, mistä kertoisimme tarinan, ja ideaksi nousi juhlat. Kun esitystilaksi tuli juhlava mediateekki, keksittiin näytelmän tapahtumapaikaksi linna, Ruotsalainen selittää.
Tilanteeksi haluttiin juhla ja niin päädyttiin häihin.
Tarinaan alkoi muotoutua hahmoja. Tässä vaiheessa oppilaiden unelmat parsittiin osaksi näytelmää. Haavehahmot sulautettiin tarinahahmoihin.
– Esimerkiksi tarinaan luotiin peikko. Kun eräs oppilas unelmoi esittävänsä Gangnam Stylea, peikko pantiin tanssimaan sitä.
Iso käsikirjoittajajoukkokin iski haastetta. Työtä kuitenkin helpotti se, että 12 oppilaan joukosta kuusi kokoontui muita useammin ideoimaan.
– 12:n kanssa sitten pohdittiin aukkoja.
Mausteitakin piisasi aina musiikista nukketeatteriin ja tanssista temppuiluun. Homma pysyi käsissä palaverien ja yhteisen aaltopituuden voimin. Niin ikään luokanopettajien vastuu lavasteista ja puvuista sekä nuoriso-ohjaajien edellisvuotinen kokemus erityislasten kanssa työskentelystä helpottivat projektin luotsien työtä.
– Tietysti on tehtävä perusteltuja päätöksiä ja sanottava, että esimerkiksi jokin juonenkäänne ei mahdu näytelmään. Lapset voivat rakastua pieniin asioihin, ja niiden riistäminen onkin kova pala.
Kun Ruotsalainen tapasi Koivusen ensi kertaa, hän ilahtui huomatessaan, että musan ope ymmärsi täysin, mitä ollaan tekemässä.
– Jos kaksi ihmistä ajattelee lähtökohtaisesti eri tavoin, he lähtevät ihan eri suuntiin. Silloin ideoiden sitominen kokonaisuudeksi on äärimmäisen hankalaa. Mutta meidän yhteistyömme koin todella orgaaniseksi, nuoriso-ohjaaja sanoo.
– Asiat loksahtivat. Näytelmä on ylittänyt odotukseni täysin, Koivunen myhäilee.
Kommentointi on suljettu.