Pengonpohjalaiset taistelevat kokoontumispaikkansa puolesta

matti_paakirjoitus_320x194pxlYlöjärven kaupunginhallituksen piti nuijia maanantaina pöytään Pengonpohjan koulun myyntipäätös.
Jokaisen puolueen edustajat hallituksessa olivat valmiita jättämään asian pöydälle. Päättäjät vaativat lisäselvityksiä.
Pengonpohjan kyläyhdistys haluaa hankkia koulun omistukseensa. Alueen asukkaat tarvitsevat paikan yhteiseksi kokoontumistilakseen.
Pengonpohjalaisilla on aito huoli. Jos koulu myydään ulkopuoliselle, seudun ihmiset menettävät keskeisen ja luontevan harrastamispaikan.
Pengonpohjan pikkuruinen koulu on tarjonnut suojan varsin vireälle ja monipuoliselle toiminnalle. Paikalliset asukkaat kokevat, että eri aktiviteetit voimistavat asukkaiden henkistä vireyttä.
Ylöjärven kaupunginhallitus on merkittävän ratkaisun edessä. Luottamushenkilöt joutuvat punnitsemaan asiaa esimerkiksi siitä näkökulmasta, miten laajapinta-alaisen kaupungin eri kolkat säilytetään vireinä.
Mammutin kokoinen Ylöjärvi ei voi keskittää aivan kaikkea harrastustarjontaa ydinkeskustaansa.
Asukaslautakunnallakin on varmasti mielipide Pengonpohjan koulun kohtaloon.