Tuomas Parkkisen ohjaama, Wolfgang Amadeus Mozartin ooppera Figaron häät on visuaalinen herkku ja tarjoaa nautintoja kaikille aisteille. Erinomaisen solistikunnan tähdittämät esitykset jatkuvat Tampere-talossa 1. maaliskuuta asti.
Figaron häät on Pierre-Augustin Caron de Beaumarchais’n kirjoittaman Figaro-aiheisen trilogian toinen osa. Sarjan aloitti Sevillan parturi ja päätti Syyllinen äiti.
Monitoimimies, vakoojana ja asekauppiaanakin ahkeroinut Beaumarchais oli Ranskan hovissa, hallitsevasta Ludvigista riippuen, joko superjulkkis tai ei-toivottu henkilö.
Näytelmäkirjailijan harmittomat komediat, oman aikansa Kauniit ja Rohkeat, herättivät kuitenkin melkoista kuohuntaa 1700-luvulla.
Koomisen buffaoopperan taustalla oli vahvaa sosiaalista kritiikkiä. Hilpeillä naimahuolilla valjastettu Figaron häät pilkkasi pohjimmiltaan säätyjärjestelmää sekä sai aristokraatit näyttämään naurettavilta ja palvelijat nokkelilta.
Figaron häissä sekoitetaan kunnon suhdesoppaa ennen kuin kreivin palvelija Figaro ja kreivittären kamarineito Susanna saavat toisensa.
Iäkäs huushollerska Marcellina juonittelee omakseen Figaroa, ja kreivi Almaviva himoitsee Susannaa. Tästä on nyreissään kreivitär Almaviva, josta taas unelmoi paashipoika Cherubino.
Ketju on kunnossa ja ilmaisu mehevää
Ohjaaja Tuomas Parkkinen piirtää oopperan komedialliset hahmot.
Brittikapellimestari Roy Goodman ja Tampereen Filharmonia maalaavat hahmot musiikilla henkiin.
Mozartin melodiat soljuvat saumoitta ja nappaavat virtailuunsa tarttuvia aarioita ja upeita ensemblekohtauksia.
Säveltäjä, jolla oli vankka draaman taju luonnehti henkilöitä elävällä tavalla: hahmot eivät jää pelkiksi pintaraapaisuiksi vaan jopa kehittyvät tarinan edetessä.
Sen verran ytyä, lihaa ja verta heissä on, että kuulija löytää samaistumispintaakin.
Hauskoja käänteitä riittää, henkilöitä on paljon eikä vaativa musiikki päästä solisteja helpolla.
Jos musiikki on esityksen hunajaa, niin toiminnallisuus on sen sokeria.
Ohjaaja, ei hänkään, päästä solisteja helpolla. Pois ovat pönötys ja kankeus. Parkkinen laittaa laulajat hyppimään, sukeltamaan, tangoilemaan ja kekkuloimaan pikkutuhmasti.
Ja mikä on laittaessa, kun ketju on kunnossa: kööri on laulullisesti loistava, teatteri-ilmaisultaan mehevä ja tanssillisesti taitava.
Puvustus lävistää monta aikakautta
Mainioita kohtauksia on useita. Sevillan parturi -upotus on mukana hassunkurisena mykkäelokuvan pätkänä. Hulvaton on myös Cherubinon sotaväkeen lähtö, joka sujuu vauhdikkaasti kuin tykin suusta – siis kirjaimellisesti.
Osku Heiskasen koreografian helmi on kreivin askellusta matkiva Tampereen Oopperan palvelijoiden kuoro.
Hannu Lindholmin uljas ja elegantti lavastus tavoittelee näyttämön kattoa ja taipuu tunnelmasta toiseen. Ville Syrjän valot löytävät maalinsa sytyttävällä tavalla.
Lindholmin väläys on Rubensin maalaus Leukippoksen tyttärien ryöstö, joka houkuttelee himokkaan kreivin hivelemään kuvan neidon puhtoista reittä. Tuomas Lampisen puvustus lävistää aikakausia ja tikkaa esiin luonteenpiirteet.
Lampinen leikittelee epookin vahvavanteisilla kermakakkumekoilla, Ranskan vallankumouksen synnyttämillä nilkkapituisilla housuilla ja nykyajan stetsoneilla ja nilkkureilla. Kreivittären, painovoimaa uhmaava päähärpäke on yksi puvustusihme.
Solistikunta taitaa draaman ja rytmin
Erinomaisesti laulava solistikunta taitaa myös draaman, rytmin, tyylin ja komiikan.
Figaro, komearaaminen Mika Kares on oopperalavojen suuri humoristi. Kareksen miellyttävä basso on kantava ja syvä, ja se vain muhevoituu ja marinoituu. Marjukka Tepposen Susanna on lähestulkoon koko ajan lavalla ja laulaa aarioidensa lisäksi kaikissa isoissa ensemblekohtauksissa.
Ihastuttava sopraano rakentaa hienosti keskittymistä vaativan, nokkelan ja eloisan roolin. Tepposen kirkas ja vahva ääni on rakkausaariassa tarkkaa Cupidon kuhertelua.
Brittiläinen Mark Stone osaa heittäytyä testosteronia tihkuvan, kujeilevan kreivin punaisiin pöksyihin. Monivivahteinen baritoni soi kaunisvärisenä ja taipuisana.
Eteläafrikkalaisen Kelebogile Pearl Besongin lämmin ja tunteikas sopraano lumoaa kreivittären koskettavissa aarioissa.
Naisten lumoaman Cherubinon rooli on housurooli, jossa taituroi Merja Mäkelä. Nuoren mezzosopraanon ääni kantaa vaivatta vikkelää liikettäkin.
Elämyksiä etsivä – tartu haasteeseen
Mezzosopraano Monica Groop hurmaa Marcellinana. Baritoni Esa Ruuttunen synnyttää varmalla työskentelyllään ja kepsakalla kehonkielellään Don Bartolon.
Barbarinan nukkemaisen roolin tulkitsee veikeästi sopraano Annami Hylkilä. Don Basiliona laulaa sulavasti tenori Joska Lehtinen.
Lassi Virtanen osaa toden totta keikaroida tenorillaan Don Curziona. Bassobaritoni Heikki Aalto istuu rooliinsa kuin stetsoni miehen päähän.
Komeita onnistumisia jo aiempina vuosina saavuttanut Tampere-talo on tuottanut jälleen viihdyttävän ja korkeatasoisen teoksen.
Joko lie Savonlinna hoksannut tehdä Tuomas Parkkisesta varauksen linnaan?
Mozartin musiikkia on luonnehdittu ihmelääkkeeksi, joka saa kuuntelijan älykkyyden virittymään huippuun, verenpaineen madaltumaan ja mielihyvähormonit hyrräämään.
Mozart-efekti tai ei, niin piristävän vitamiiniruiskeen esitys pakaraan puikkaa.
Suosittelen Figaron häitä myös ensimmäistä oopperakokemusta etsivälle kokeilijalle.
Häävieraan ei tarvitse kuin avata silmät ja korvat. Elämyksiä riittää kaikille aisteille.
