Kirkkoherrakandidaatti, kasvatustieteen ja teologian maisteri Ulla Ruusukallio, 56, sanoo suurten instituutioiden olevan vastatuulessa. Kirkko-suhdettaan sen jäsenet puntaroivat kysymällä, mitä minä tästä saan tai hyödyn. Kirkkoa 38 vuotta eri tehtävissä palvellut Ruusukallio tietää, ettei ihmisten Jumala-kaipuu ole kadonnut mihinkään. Hänen mielestään kirkon tehtävänä on sanallistaa kasvava ikävöinti uudella tavalla. – Kirkko ei voi enää sanella, miten täällä on elettävä tai mitä täällä on tehtävä. Elämme vuoropuhelun maailmassa.
Maanantaiaamun pimeys vaihtuu kirkkaaksi päivänkajoksi Pitkäniemessä Nokialla. Kauniin puiston ympäröimät 1800-luvun loppupuolella rakennetut psykiatrisen sairaalan rakennukset heräävät eloon henkilökuntineen ja potilaineen. Sairaalapastori Ulla Ruusukallio aloittaa uutta työpäivää ja -viikkoa haikeana. Hän on saattanut pari päivää aikaisemmin äitinsä Pirkanmaan Hoitokodissa ajasta ikuisuuteen.
Piipahdamme avarassa Pitkäniemen sairaalakirkossa. Sen takaseinää kaunistaa herkkä lyijylasityö, jonka aiheena on elämänpuu. Ruusukallio kertoo poikkeavansa pyhäkön suojiin istahtamaan, hiljentymään ja olemaan Jumalan hoidettavana.
– Kirkko on merkityksellinen paikka niin potilaille kuin heidän omaisilleen ja ystävilleen, hän sanoo.
Sairaalapastorin työhuone huokuu kodikkuutta. Pöydän ääressä keskustelemme Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta ja ihmisten hengellisyydestä. Ruusukallio on ehdolla Ylöjärven seurakunnan kirkkoherran virkaan.
Ruusukallio on koulutukseltaan kasvatustieteen ja teologian maisteri sekä kirkon nuorisotyönohjaaja. Hänellä on ammatilliset pätevyydet toimia kirkon konsulttina ja työnohjaajana (STOry).
Yhtenäiskulttuuri ei enää kanna
Ulla Ruusukallio on palvellut Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa vuodesta 1982 alkaen. Liki 40 vuoden perspektiivillään hän tietää kansankirkkomme olevan niitä instituutioita, joiden arvostus ja auktoriteetti on murtunut 2000-luvulla.
– Ihmisten tapa ajatella kirkosta ja uskonnosta on muuttunut. Niiden asema ei ole itsestäänselvyys, hän sanoo.
– Suomalaista elämänpiiriä perinteisesti tukenut yhtenäiskulttuuri on heikentymässä, laventumassa. Tässä murroksessa ja muutoksessa ihmiset ratkovat uudelleen kirkon jäsenyytensä ja osallistumisensa seurakunnan toimintaan.
– Mitä saan? Mitä hyödyn? ihmiset kyselevät.
Ruusukallion mukaan niin koko kirkon kuin seurakuntien on kysyttävä suoraan ihmisiltä, mitä he ajattelevat niistä. Samalla on selvitettävä, mikä ihmisille on juuri tässä ajassa tärkeää.
Sairaalan sielunhoidossa työskentelevä Ruusukallio on tottunut palvelemaan kaikkia ihmisiä – niin jumalankieltäjiä ja uskonnottomia kuin jumalaan uskovia ja uskovaisia.
– Jumalankieltäjiksi ja uskonnottomiksi julistautuvilta kysyn rohkeasti, miten he ovat ratkaisuunsa päätyneet. Minulla on sananen ja ajatus kaikille kohtaamilleni ihmisille. Kuunteleminen avaa useasti antoisan vuoropuhelun.
Luopumista kaikkitietävyydestä
– Kirkkomme on pidettävä kiinni sanomastaan, joka on kantanut kristillistä kirkkokuntaa jo kahdentuhannen vuoden ajan, Ulla Ruusukallio korostaa.
Vaikka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on laskukierteessä, Ruusukallion mukaan ihmisten kaipaus Jumalan vaikutuspiiriin ei ole hävinnyt mihinkään.
– Kirkon on sanallistettava Jumala ja hengellisyys 2000-luvun etsijälle ymmärrettävällä tavalla. Haaste ja vaade armon ja evankeliumin julistamisesta ei edellytä alkuperäisen sanoman vesittämistä.
– Ihmiset sanallistavat Jumala-kaipuunsa toisin kuin mikä kirkon väelle on ollut tyypillistä. Kuulemmeko kirkkona ihmisten äänen?
Ruusukallio näkee kirkon uudessa tilanteessa sen historian taakkoja.
– Kirkko sai sanella pitkään, mitä tehdään. Kirkon työntekijöiden on opittava uuteen, osattava kohdata ihmiset oikeassa hengessä. Kirkon on luovuttava tietämisen ja oikeassa olemisen moodista. Meidän on etsittävä ja löydettävä tapoja, joilla autamme ihmisiä.
– Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus, Ruusukallio muistuttaa Korinttilaiskirjeeseen pohjaten.
Ruusukallio nostaa kissana pöydälle suomalaisten kristillisen kasvatuksen tai sen vähentymisen. Hän arvioi ihmisten uskontotietojen ja -taitojen ohentuneen ohentumistaan.
– Meidän tehtävämme on kasvattaa ja opettaa.
Ruusukallion mukaan kirkon on nähtävä paitsi ihmisten hengelliset myös maalliset tarpeet.
– Soppaa ja saippuaa! Kirkko ei ole kirkko, jos se unohtaa alueensa ihmisten arjen ja tukea tarvitsevat.
– Kun ihmiset kokevat kirkon ja sen jäsenyyden tärkeäksi, he tulevat mukaan.
Ruusukallio kiittää Ylöjärven seurakunnan toiminnan olevan 2020-luvun ytimessä.
– Täällä osataan lukea ajan merkkejä.
Ihmisten puhuttava vastuullisesti
Ulla Ruusukallio suree sitä, että kirkko joutuu monta kertaa perusteettomasti kärsijäksi.
– Se, että yksittäisten ihmisten mielipiteet, suoranaiset möläytykset koituvat kirkon vahingoksi, on epäreilua.
Ruusukallion mielestä ihmisten olisi puhuttava vastuullisesti.
– Kaikkien sydämenasiana olisi oltava yhteyden rakentaminen, ei sen heikentäminen.
Ruusukallio tunnistaa kirkon ajautuneen vedenjakajalle. Karrikoidusti kirkolla on kaksi tietä.
– Kirkko ajautuu yhteiskunnassa marginaaliin, jos se vain vinkuu ja jurputtaa sisäisissä ristiriidoissaan.
– Toisena, toivottuna vaihtoehtona on uudistumisen polku: kykenemme muuttumaan ja toimimme ajan hengen mukaan tämän ajan keinoin. Näin kirkko säilyy yhteiskunnassavarteenotettavana arvovaikuttajana ja keskustelukumppanina.
Ruusukallio pitää onnettomana kehityskulkua, jossa tämän ajan ihmiset onnistuisivat sössimään 2000 vuotta vanhan kristillisen perinnön.
– Toivon ja rukoilen, että ihmisennäköinen kirkko säilyy elinvoimaisena ja armollisena sekä rakastavana.
– Tarvitsemme viisautta, ja sitä Jumala voi meille antaa.
Säilyttäjät vastaan uudistajat
Kirkon kompastuskivenä on pattitilanne, jossa erimieliset ihmiset ovat lukittautuneet säilyttäjien ja uudistajien leireihin.
– Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on ollut naispappeus jo 30 vuoden ajan. Silti asiasta kiistellään edelleen taittaen peistä siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Taivaalla häämöttää kirkkojen historiasta tuttu seuraus, jossa itä ja länsi erosivat.
– Hajoaako Suomen evankelis-luterilainen kirkko naispappeuteen? Se olisi surullista.
Ruusukallion mukaan yhtenäisellä kirkolla olisi vakaa ja tukeva jalansija.
– Aloittaahan valtioneuvostokin uuden toimintakautensa jumalanpalveluksella Helsingin tuomiokirkossa. Emerituspiispa Eero Huovinen siunasi presidentti Mauno Koiviston hänen viimeiselle matkalleen.
Ruusukallio on kirkolliskokousedustaja. Hän on pettynyt kirkolliskokouksen junnaavaan työskentelytapaan.
– Kun minut valittiin kirkolliskokousedustajaksi, olin toivoa täynnä. Odotin, että kokouksissa pohditaan asiallisesti ja rakentavasti kirkon kaikkia asioita. Totuus on toisenlainen. Jäsenet lukevat kotona kirjoittamiaan pitkiä julistuksia.
Ruusukallio soisi, että kirkon piiriin juurtuisi ymmärrys, ettei erilaisuus ja erilainen ajattelu ole uhka vaan mahdollisuus.
– Kirkon ongelmana ja haasteena on, että täysin marginaalisista asioista kasvaa kynnyskysymyksiä. Näin on käynyt esimerkiksi samaa sukupuolta olevien vihkimisasiassa. On unohdettu rakkauden lahjan syvällisen olemus. Maailman sivu meidänkin yhteiskunnassamme on ollut lehtolapsia ja susipareja.
– Olennaista on, että lapset kasvatetaan ja heistä pidetään hyvää huolta. Jumala hyväksyy meidät kaikki – miksi me erottelemme toisiamme?
”On vain yhteistä työtä”
– Jos ihminen on päättänyt erota, jättää seurakuntansa, kysyn, onko hän suuttunut ihmisille, seurakunnalle vai Jumalalle, Ulla Ruusukallio kertoo.
Ruusukallio korostaa, että paikallinen seurakunta on aina kaiken toiminnan ydin.
– Hyvä seurakunta on elävä yhteisö, jossa toimitaan monimuotoisesti ja rakkauden hengessä, hän kuvailee.
– Seurakunnan jatkuvuuden kannalta on relevanttia, että se suo paikan kaikille ihmisille. Seurakunta on palveleva, ei palveltava.
– Tärkeää on, ettei seurakunnan toiminta ole vain työntekijöiden harteilla. Seurakunnassa on oltava vain kaikkien yhteistä työtä.
Mahdutaan samaan kirkkoon
Ulla Ruusukallio ei kuulu mihinkään herätysliikkeeseen.
– Olen käynyt Herättäjäjuhlilla, Lähetysjuhlilla, Kirkkopäivillä sekä Tuomasmessussa. Parhaimmillaan jokainen hengellinen liike rikastuttaa niin kirkon kuin paikallistenkin seurakuntien jokapäiväistä elämää. Kristinuskon lähtökohtana on, että kirkko tarjoaa hengellisen kodin kaikille ja että kaikki kristillinen toiminta ja työ tukee yhtä kirkkoa.
– Vaalin kaikkien yhteyttä. Tässäkin yhteydessä erilaisuuden kunnioittaminen on peruspilari. Kukaan ei saa kokea, että hänet katsotaan ulos.
Elämä ei tottele käsikirjaa
Ulla Ruusukallio sanoo elämän kasvattavan.
– Olen elänyt elämäni suvussa, jossa ovat olleet läsnä erilaiset perhesuhteet, kehitysvammaisuus ja mielenterveyden asiat. Mikään ei ole minulle kauhistuksen paikka.
– Elämämme tärkein läksy on oppia kunnioittamaan sitä, että kaikki ei mene käsikirjan mukaan. Elämä näyttäytyy hyvin eri tavoin eri ihmisille.
Ruusukallion mukaan kaikki ihmiset janoavat ja tarvitsevat elämässä jaksaakseen ja selviytyäkseen rakkautta.
Ruusukallio kouluttautui ensimmäiseksi kirkon nuorisotyöntekijäksi. Valmistauduttuaan hän teki alan töitä vuosikymmenen ajan.
Suomen Lähetysseuran lähetyssihteerinä toimiessaan Ruusukallio opiskeli teologiksi työnsä ohessa.
– Siinä elämänvaiheessa voitin itseni. Sain itseluottamusta, kun selvisin haasteista
Johdonmukainen hallinto keskeistä
Ylöjärven seurakunnan kirkkoherraksi pyrkivä Ulla Ruusukallio toimi hiljan Sastamalan vt. kirkkoherrana. Siellä hän koki, että kirkkoherra pystyy olemaan yhteyden rakentaja ja vaalija.
– Olen kuunteleva esimies, kirkkoherra. Minulle tärkeää on, että työntekijät jaksavat hyvin. Työhyvinvointi on vaalimisen väärti.
Ruusukallion mukaan hallinnon on oltava johdonmukaista ja läpinäkyvää.
– Tämä mahdollistaa vaikka mitä tekemistä.
Ruusukallio toimii Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ja seurakunnissa työnohjaajana.
– Minulla on valmentajan ote kirkkoherran tehtävässä. Valmentamisella turvataan niin hyvä työyhteisö kuin hallintokin.
– Yhteistyö on ratkaiseva voimavara. Kaikki mitä ihmiset osaavat on valjastettava seurakunnan parhaaksi. Tämä koskee koko orkesteria, niin luottamushenkilöitä, seurakuntalaisia kuin työntekijöitä. Kaikkia.
– Olen toimintatavaltani verkostoituja. Tunnistan itsessäni myös tulevaisuuden rakentajan. Katson kauaksi eteenpäin.
Kuusihenkinen perhe
Ulla Ruusukallio ja hänen puolisollaan Samilla on perheessään yhteensä neljä aikuista poikaa.
– Olemme koti-ihmisiä. Asumme 1940-luvun lopulla valmistuneessa vanhassa talossa, joka kaipaa jatkuvaa kunnostamista.
– Mökkeilemme Keski-Suomessa Keuruulla. Harrastamme retkeilyä lähimetsissä ja Lapissa. Tulilla istuminen on parasta.
Ruusukallio satsaa elinikäiseen uuden opiskeluun.
Lukeminen on rakas harrastus.
Terveiset ylöjärveläisille
Ulla Ruusukallio tuntee hyvin Ylöjärveä.
– Odotan kovin, että voisin oppia kirkkoherrana koko seurakunnan ja eri alueiden omaleimaisuutta. Haluan kuunnella eri puolilla seurakuntaa elävien ihmisten toiveita ja mahdollistaa niiden toteutumista. Muistuttaisin siitä, että juuri me kaikki paikkakuntalaiset muodostamme seurakunnan ja olemme sen sydän.
– Ylöjärvi kehittyy ja kasvaa. Paikkakunnalla on paljon hyvää. Seurakunnan on tehtävä laaja-alaisesti yhteistyötä.
Lue myös:
Kirkkoherraehdokas Tuomo Törmänen: ”Kirkon on lopetettava sooloilu”
