Virastot sivummalle

Ihminen ei voi nostaa itseään ilmaan. Niin se vain on. Samalla tavalla kaikki suomalaiset eivät voi olla valtiolla töissä. Ensin kansantalouteen pitää tulla rahaa yritystoiminnan luomasta arvonlisästä. Sen jälkeen julkinen sektori tuottaa palveluita, joista demokraattinen järjestelmä päättää. ”Perusasiat, rakas Watson”, sanoo Sherlock Holmes. ”Perusasiat.”
Suurien linjojen totuudenpuhujia löytyy pikemmin tutkijoiden kuin poliitikoiden keskuudesta. Ensin Tuomas Malinen kiinnittää huomiota Suomen julkisen sektorin kokoon suhteessa bruttokansantuotteeseen. Se on nimittäin todella suuri. Komission tekemässä EU- ja OECD-maiden välisessä vertailussa Suomi on kyseenalaisella palkintopallilla. Nimittäin Suomea suurempi valtio suhteessa BKT:hen on vain Kreikassa ja Tanskassa. Tasaisen vauhdin taulukolla ensi vuonna Suomi on piikkipaikalla!
Professori Matti Virén heittää aika radikaalin, herättelevän kommentin näistä luvuista. Hänen mukaansa Suomi ei ole enää markkinatalous. Tästä muistuu mieleen, että julkisella sektorilla palkat ovat monesti korkeampia kuin avoimella sektorilla. Osin tätä voi perustella niin sanotuilla asiantuntijatehtävillä. Mutta peruskuvio aina on, että jonkun muun täytyy ansaita ne virkamiehen palkkarahat. Samoin mittavat vaatimukset valtio-omisteisista yrityksistä kuulostavat siltä, että halutaan nostaa itsensä ilmaan.
Virén on sillä lailla realisti, että leikkauksista hän suunnittelee asteittaisia. Yksinkertaiselta kuulostaa lisäksi se ohje, että menojen kasvu pitää kerta kaikkiaan pysäyttää. Tämä tapahtuu muun muassa jäädyttämällä erilaiset tulonsiirrot. Hallituksen linja vain on toinen, koska opintotuki aiotaan sitoa indeksiin. Kreikan tie tulee näin varmasti eteen.
Itse en kannata mitään paniikin kaltaisia tunnetiloja. Negatiivinen mieliala leviää helposti kansalaisten keskuuteen, ja iloinen kuluttaminen unohtuu. Hintojen alenemisen tie eli deflaatio se vasta varsinaista kansantalouden myrkkyä olisi. Enemmän kaivataan myönteistä toimintatapojen uudistamisen mielialaa. Kaikista kivuttomin tapa on leikata palveluiden tuottamisen kustannuksia ilman laadun oleellista huononemista.
Suomessa julkinen sektori omistaa uskomattoman kiinteistömassan. Tällä kohtaa sana massa ei taida olla tarpeeksi provosoiva. Sillä on eri yhteyksissä ihan positiiviset merkitykset. Makkaran raaka-aineena on oma massansa ja rakennusten kustannusarvioissa massalaskenta on arkipäivää. Tämän takia pitää puhua veronmaksajien omistamasta kiinteistöläskistä. Siitä täytyy päästä eroon.
Ensinnä tulee mieleen pääkaupunkimme Helsinki. Siellä on lukuisia eri ministeriöitä ja virastoja aivan paraatipaikoilla. Toisekseen maakunnissa on hyvillä liikepaikoilla mahtavia valtion vallanjatkeita, eli löytyy avia ja elyä. Tälläkään kohtaa ei kannata koettaa nostaa itseään ilmaan. Veronmaksaja ne kiinteistöjen vuokrat lopulta maksaa.
Erityisesti Helsingissä tilanne on nurinkurinen. Kantakaupunkiin ei asukkaita mahdu määräänsä enempää, joten moni valtion työntekijä asuu vähän sivussa. Tästä seuraa turhaa työmatkaliikennettä. Julkiset työpaikat kannattaa muuttaa lähemmäksi ihmisiä. Siellä myös liiketilojen vuokra on alhaisempi. Kenties matka virastosta toiseen kasvaa, mutta toivottavasti se osaltaan hillitsee turhaa kokoustamista. Sen verran konservatiivi olen, että legendaarinen suojelupoliisi täytyy säilyttää Ratakadulla.
Tämän jälkeen vapautuu siis hyvää liiketilaa. Tilanteen mukaan osa rakennuksista kannattaa myydä vaikka hotelleiksi. Kansainvälisillä ketjuilla on paljon enemmän remonttirahaa kuin suomalaisilla veronmaksajilla. Näin saadaan työllisyyttämme nostettua ja veronmaksaja todella kiittää. Osa toimistotiloista sopii hyvin aloittavien yritysten ideahautomoiksi.
Vastaava idea on kuulemma jo aiemmin esitetty Helsingin kaupungin osalta. Kaupungintaloa lukuun ottamatta pari korttelia rakennuksia on jo siirretty entistä luovempaan käyttöön. Kiinteistöuudistuksesta seuraa hyvä mieli, kun ei vain annata periksi muutosvastarinnalle. Syntyy lopulta positiivinen ketjureaktio, jossa aletaan miettiä seuraavaa tapaa uudistaa julkista sektoria.
marko@markotaipale.fi