Itsenäisyyspäivän alla lueskelin tietokirjailija Mika Kuljun kiitettyä teosta (Raatteen tie – jäätynyt helvetti. Gummerus 2013). Tämä kirja julkaistiin vuonna 2011 englanninkielisenä tablet-tietokoneen iPad-versiona nimellä Frozen Hell – ja nyt ensi kertaa suomalaisena tietokirjana.
Kirjan ainutlaatuinen kuvitus puhuu puolestaan. Mustavalkoisista kuvista paljastuu sekä pienen maan legendaarinen, jopa ihmettä lähenevä kyky torjua jättimäinen vihollinen että sankarillisen historian kääntöpuoli ukrainalaisen 44. divisioonan kohtalonhetkistä, kun helvetti jäätyi Raatteen tiellä vuoden 1939 joulukuussa.
Lukulamppuni sytyttämisen aikoihin nousi julkisuuteen myös Tieto-Finlandialla palkitun Ville Kivimäen teos (Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945. WSOY 2013).
Kaikella on yhteys. Sotien mustalumisten talvien pitkää surun ja masennuksen viittaa kantaa moni veteraanien jälkipolvi hautaan saakka.
+++++
Raakalaismaisesti armeijansa pienen Suomen kimppuun vuoden 1939 marraskuussa käskyttänyt Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin halusi katkaista talvisodan ensi päivinä Suomen kaulan aivan konkreettisesti Suomussalmelta Perämeren kaarelle saakka, kunnes vastaan tulisivat ruotsalaiset ja norjalaiset, joille vedettäisiin vain kättä lippaan morjenstamisen merkiksi.
Stalinin syntymäpäivänä 21. joulukuuta vuonna 1939 oli tarkoitus viettää tavallista isommat juhlat Suomen puolella.
Puna-armeijan valiojoukko, ukrainalainen 44. divisioona varustautui asianmukaisesti Oulussa pidettävään voitonparaatiin. Aseiden ohella kuormastoon lastattiin muun muassa iso määrä soittimia. Gramofonin soitantoa varten oli varattuna vino pino äänilevyjä, joista yhden kannessa nimi Ota meidät vastaan, Suomi-kaunotar.
Suurta voitonjuhlaa varten varattiin lisäksi riittävästi vodkaa sekä yksi vankkurillinen kondomeja.
+++++
Suomi-kaunotar antoi tylysti rukkaset ennen kuin kilometrien mittainen revohka pääsi rajan yli edes Suomussalmen kirkonkylään.
Rintamavastuun ottanut eversti Hjalmar Siilasvuo sai käskyn lyödä Raatteen tietä kohti Oulua suuntaava puna-armeija.
Alkuvaiheessa Kuomanjoen kannaksella oli vain 300 suomalaista torjumassa yli 15 000 sotilaan vahvuista, valiojoukkona pidettyä 44. divisioonaa.
Viidessä sodassa elämänsä aikana taistelemaan ehtinyt eversti nimitti kapeata kannasta Thermopylaiksi antiikin kreikan taisteluiden mukaan.
Thermopylain strategisesti tärkeässä solassa käytiin kuuluisa taistelu, jossa kuningas Leonidas ja 300 spartalaista kaatuivat vuonna 480 eKr. viimeiseen mieheen ylivoimaista persialaisvihollista vastaan.
+++++
Mika Kulju päättelee monen muun talvisodan historiankirjoittajan kanssa, että talvi pelasti Suomen.
Suomea katkaisemaan lähetetty, lämpimään ilmastoon tottunut ukrainalainen divisioona oli kesävarusteissa. Vain päälliköt, hevosmiehet ja autonkuljettajat saivat huovikkaat jalkojensa suojaksi.
Yli 200 kilometrin marssilla Vienan Kemistä Suomen rajan pintaan paleltui moni, ja 44. divisioonan päästessä Raatteen tielle oli ukraiunalaissotilaatväsytetty valmiiksi, kun kärki kohtasi pienen suomalaisosaston.
Lumisessa metsässä ukrainalaiset olivat täysin oudoissa olosuhteissa; kaiken huipuksi kolonnan kimppuun metsästä hyökänneet, vähitellen lisävahvistuksia saaneet suomalaispartiot antoivat kuvan laajalle levittäytyneestä vastustajasta, mikä lisäsi sekasortoa.
Suomalaisten ainoa keino tuhota miesvahvuudeltaan, kalustukseltaan ja aseistukseltaan ylivoimainen vihollinen oli saarrostus- eli mottitaktiikka.
Sana motti oli otettu ensimmäiseksi käyttöön Laatokan pohjoispuolella, jossa Lemetin maaston valtauksen jälkeen alueelle rakennettiin viestikeskus Motti. Nimen keksijää ei tiedetä.
Siilasvuon esikunnan pasmat olivat selvät. Raatteen tien divisioonan yhteydet itään katkaistaisiin, ja noin kymmenen kilometrin mittainen marssirivistö kalustoineen katkaistaisiin ja paloiteltaisiin sivustaiskuilla motteihin, jotka sitten tuhottaisiin yksitellen.
+++++
Ukrainalaisdivisioonan viettäessä Stalinin syntymäpäiviä 21. joulukuuta motitus oli edennyt jo perääntymistien katkaisuun. Koko divisioona pysäytettiin edestä ja takaa reilun viiden metrin levyiselle Raatteen tielle.
Kumpuileviin ja tasaisiin avomaastoihin perustunut puna-armeijan taistelutapa johti raivoisiin massahyökkäyksiin suoraan päin suomalaisten konekivääritulta.
Suurta mieshukkaa turrutettiin vodkalla, jota riitti. Mitä enemmän tovereita kuoli, sitä enemmän riitti jaettavaa.
Raatteen veteraani Vilho Kasala muisteli, että venäläiset tekivät mielipuolisen rynnäkön.
”Venäläisille oli jaettu Stalinin syntymäpäivän kunniaksi ylimääräiset viina-annokset. He hyökkäsivät oikein päissään ja pystyssä kulkien päin suomalaisten linjoja. Venäläisillä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Alatorniolainen Ahon Kalle ampui konekiväärillään yhdeksän vyötä (1800 patruunaa) putkeen, minkä jälkeen kuumennut piippu halkesi.”
+++++
Tammikuun kolmannen ja neljännen päivän välisenä yönä puuttuivat luonnonvoimat peliin, kun lämpötila laski –30,5 asteeseen. Jäinen helvetti oli kylmenemässä.
Siilasvuon esikunta antoi 4. tammikuuta käskyn vihollisen täydellisestä lyömisestä.
Ukrainalaiset olivat jo pari päivää aiemmin antaneet luvan teurastaa ruoaksi hevosia.
Paniikki yltyi, kun yksi divisioonan jalkaväkirykmenteistä oli ollut ilman ruokaa jo viisi päivää.
Ukrainalaiset tekivät viimeisen epätoivoisen murtautumisyrityksen. Hyökkäyksen edellä ajettiin hevosia laukomaan miinoja, mutta eläimet kaatuivat suomaisten konekiväärituleen ennen maaliaan.
Aikalaisten kuvauksen mukaan ukrainalaiset olivat tiellä niin tiiviissä ryhmityksessä, että käytännössä jokainen suomalainen luoti osui elävään massaan.
”Tuho oli totaalista. Palavat panssarivaunut valaisivat kapeaa tietä hevosten raatojen ja ruumiiden keskellä. Tammikuun kuudentena päivänä oli pakkasta jopa 34 astetta. Sinä päivänä Raatteen tie oli todellakin jäinen helvetti.”
+++++
Suomalaiset menettivät Suomussalmella noin 1 000 sotilasta. Venäläisten kaatuneiden määrä arvioidaan 10 000–15 000 sotilaaksi.
Suomalaiset saivat Raatteen tieltä sotasaaliiksi enemmän kuin tarpeeseen tulleen kalustotäydennyksen, jolla aseistettiin joidenkin arvioiden mukaan yksi suomalainen divisioona:
4 822 kivääriä, 106 konekivääriä, 190 pikakivääriä, 71 kenttä- ja ilmatorjuntatykkiä, 29 panssarintorjuntatykkiä, 14 ilmatorjuntakonekivääriä, 43 panssarivaunua, 10 panssariautoa, 260 kuorma-autoa, 20 traktoria, 2 henkilöautoa sekä 1 170 hevosta.
+++++
Talvisodasta oli tullut yksi maailman ensimmäisiä mediasotia, kun iso joukko kansainvälisiä huipputoimittajia raportoi pienen maan eloonjäämiskamppailusta: 3,7 miljoonan asukkaan Suomi vastaan noin 180 miljoonan asukkaan Neuvostoliitto.
Amerikkalaiset arvioivat jälkeenpäin, että Neuvostoliitto voitti sodan mutta että Suomi vei voiton propagandasodassa.
Raatteen tie on kansainvälisesti tunnetuin talvisodan taistelu, josta otetaan oppia maailman sotilasakatemioissa vuosikymmenestä toiseen; se on malliesimerkki määrällisesti ja materiaalisesti ylivoimaisen vastustajan lyömisestä.
+++++
Raatteen tie oli hämmästyttävä historiallinen toisinto Joutselän taistelusta vuoden 1555 maaliskuulta. Silloin Kivennavan luona käydyssä taistelussa 560 miehen suomalaisjoukko löi Juho Maununpojan johdolla miesvahvuudeltaan kymmenkertaisen venäläisjoukon ahtaalla tiellä paksussa lumessa.
+++++
Suomen itsenäisyys säilyi kovalla hinnalla.
Paikallisten kertomusten mukaan Raatteen tien ojissa virtasi keväällä veristä vettä.
Yksikään sodassa tavalla tai toisella osallisena ollut ei palannut siviilielämään samanlaisena kuin oli maataan puolustamaan lähtiessään.
Ville Kivimäen väitöskirja ja palkittu teos murtuneista mielistä avaa ansiokkaasti sotiin liittyvää vaiettua historiaa. Ehkä näistä asioista voidaan vasta nyt puhua ja kirjoittaa oikeilla nimillä.
Vajaa parikymmentätuhatta suomalaista sotilasta joutui sotien aikana psykiatriseen hoitoon, eikä näitä passituksia annettu heppoisin perustein.
Nämä totaalisesti sairastuneet olivat vain jäävuoren huippu. Suomi kantaa vielä itsenäisyyden satavuotisjuhlissakin rippeitä sotien henkisestä taakasta joka oli murtaa lopullisesti vakaan, pohjoisen havumetsävyöhykkeen vuosisatojen virrassa kasvaneen sukupolvien ketjun selkärangan.
JORMA MARTTALA
