Arkiaskareiden työkalupakki on omaishoitajan valtti

Muistisairaan hoitaja uupuu helposti eikä jaksa loputtomiin keksiä keinoja arjen pyörittämiseen. Ylöjärvellä, Hämeenkyrössä ja Nokialla pidettävät ilmaiset koulutustilaisuudet tarjoavat vinkkejä muistisairaiden omaishoitajien avuksi. Ne auttavat hoitajaa jaksamaan sekä välttämään toraa hoidettavan kanssa.
Elina Salonen toteaa, että omaishoito on muistisairaalle helppo ja kotoisa hoitomuoto. Tuttu ympäristö tukee hoidettavan muistia ja toimintakykyä. – On yhteiskunnallisesti edullisempi vaihtoehto asua kotona kuin vaikka laitoksessa. Omaishoitajat ovat mittaamattoman arvokas voimavara. Asiassa on myös inhimillinen puoli, kun esimerkiksi puolisot saavat asua yhdessä. Omaishoitaja on hoidettavan asiantuntija tämän asioissa. Totta kai siis omaishoitajien jaksamisesta on pidettävä huolta.
Elina Salonen toteaa, että omaishoito on muistisairaalle helppo ja kotoisa hoitomuoto. Tuttu ympäristö tukee hoidettavan muistia ja toimintakykyä. – On yhteiskunnallisesti edullisempi vaihtoehto asua kotona kuin vaikka laitoksessa. Omaishoitajat ovat mittaamattoman arvokas voimavara. Asiassa on myös inhimillinen puoli, kun esimerkiksi puolisot saavat asua yhdessä. Omaishoitaja on hoidettavan asiantuntija tämän asioissa. Totta kai siis omaishoitajien jaksamisesta on pidettävä huolta.

Voimat, pinna ja tunteet joutuvat koetukselle, kun ihminen ahertaa muistisairaan omaishoitajana.
– Omaishoitaja näkee, kuinka läheinen ja tärkeä ihminen muuttuu rinnalla. Se on musertavaa, kuvailee Ylöjärvelle pian luennoimaan saapuva ikääntyneiden hoivapalveluiden yrittäjä Elina Salonen.
Hän kuvaa omaishoitajana toimimista hyvin kokonaisvaltaiseksi.
– On luovuttava itselleen tosi tärkeistä asioista, kuten harrastuksista, kunnon unesta ja miksei terveydestäkin, sillä omaishoitajat voivat esimerkiksi masentua.
Salonen toteaa omaishoitajien ahertavan pyyteettömästi: omainen pitää hoidettavastaan huolta kellon ympäri.
Läheistään hoitava on usein varsin sidottu kotiinsa. Vaikkapa lääkärikäynti tai ostosten teko voi olla hankalaa järjestää, kun hoidettavaa ei noin vain jätetä yksin.
Muistisairaan kanssa arki käy usein hankalaksi. Kommunikointi takkuilee, ja muistisairaan käytös voi muuttua. Niinpä päivittäiset rutiinit eivät suju entiseen malliin sulavasti.
Kun pienistäkin asioista on väännettävä kättä, menettää omaishoitaja toisinaan hermonsa. Pinnan kärähtämisen jälkeen hän sitten pahoittaa mielensä.
– Huono omatunto on asia, jota äitinikin on isäni omaishoitajana kokenut. Se on rankkaa. Hermostumisen jälkeen hän saattaa sanoa: ”Miksi minä taas?”
Toisaalta omaishoitaja voi kokea suureksi rikkaudeksi, että muistisairas saa olla kotona ja omaishoitaja voi pysytellä tämän rinnalla.
Järjestöjen ja kuntien tarjoamasta avusta huolimatta omaishoitaja voi painiskella arkensa kanssa kovin yksin. Monen on myös vaikeaa pyytää apua ja myöntää, ettei selviäkään kaikesta yksin. Siksi Ylöjärven omaishoitajille halutaan tarjota neuvoja ja tietoa jakava koulutustilaisuus.

Tietoa ja vinkkejä arjen pyörittäjille

Tilaisuuden järjestää yksityinen iäkkäiden hoivapalveluyritys Home Instead Seniorihoiva. Työntekijöidensä koulutukseen satsaava yritys haluaa nyt tarjota tietoja ja neuvoja myös omaishoitajille.
Salonen selittää yrityksen jalkautuvan omaisten pariin, koska muistisairaudet ovat parhaillaan ajankohtainen aihe. Syyskuu on Alzheimerin taudin tietoisuuden kuukausi, ja 21. syyskuuta vietettiin maailman Alzheimer-päivää.
– Ikääntyneiden määrä lisääntyy, joten muistisairaudet koskettavat yhä useampia perheitä, Salonen jatkaa.
Yritys ynnääkin tiedotteessaan, että muistisairauksista kärsii yhteensä jo 130 000 suomalaista.
Yritys tarjoaa koulutuksen ilmaiseksi.
– Miksipä emme tarjoaisi koulutusta? Haluamme kantaa kortemme kekoon, Salonen perustelee.
Yrityksestä todetaan, että koulutustilaisuuksilla halutaan myös lisätä tietoutta muistisairauksista.
– Koulutus vastaa myös tarpeeseen kehittää muistisairaiden kotihoitoa, jota painotetaan muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa Kansallisessa muistiohjelmassa, Home Insteadin toimitusjohtaja Samuli Suominen toteaa.
Yritys siis toki tekee tunnetuksi myös omia palveluitaan.
Home Insteadin palvelut eivät ole sairaanhoidollisia vaan seuranpitoa ja arjessa avustamista.
– Tarjoamme kotiin sellaista palvelua, johon julkisen sektorin resurssit eivät aina riitä. Ikääntyneillä on kotonaan useita muitakin tarpeita kuin ne, joista julkinen kotihoito pystyy huolehtimaan. Ne voivat olla tosi merkittäviä sen kannalta, pärjääkö iäkäs kotona vai ei. Siksi haluamme tehdä yhteistyötä kunnallisen puolen kanssa. Emme halua tulla tekemään kunnallisten ammattilaisten työtä vaan pyrimme täyttämään sen alueen, jota julkinen puoli ei pysty, Salonen selittää.
Yrityksen palvelut jakautuvat kolmeen luokkaan: kumppanuuteen ja seuranpitoon, kotiavustajapalveluihin kuten siivoamiseen, ruoanlaittoon ja asioimiseen sekä henkilökohtaiseen hoivaan eli vaikkapa peseytymiseen ja ruokailuun.
Näihin asioihin luentokin jakaa vinkkejä.

Niksejä vaikka suihkussa käyntiin

Luennolla on luvassa lyhyesti teoriaa ja reilusti konkretiaa.
– Koulutus on typistetty versio opeista, jotka työntekijämme käyvät läpi. Kun koulutus ei ole pitkä, ihmisten on helppo tulla paikalle, Salonen sanoo.
Aluksi luennoija käy läpi muistisairauksia, niiden oireita ja asioita, jotka omaishoitajan kannattaa ottaa huomioon.
Sitten on aika käydä käytännön asioiden kimppuun. Kuulijat saavat käytännön työkaluja arkeensa.
– Vaikkapa pesulle menoa voi helpottaa jakamalla sen pieniin osiin eikä sanoa heti, että nyt mennään. Ensin houkutellaan muistisairas riisumaan ja samalla omaishoitaja voi itsekin riisuessaan johdatella tilannetta. Sitten omaishoitaja voi houkutella suihkuun vaikkapa pyytämällä apua hanan käyttöön.
Hoitajan onkin tärkeää innostaa muistisairasta osallistumaan askareisiin. Hoidettavan itsetunto saa helposti kolhuja, kun sairas kokee, ettei hänestä ole enää mihinkään. Siksi hoitajan on hyvä pyytää muistisairaalta apua ja siten osoittaa tämän kykenevän moneen asiaan, jopa paremmin kuin hoitaja. Se kirkastaa potilaan uskoa itseensä.
– Muistutamme, että yksi keino voi toimia nyt muttei huomenna. Yritämme siis antaa omaishoitajalle useita vinkkejä, joita kokeilla.
Useiden työkalujen avulla omaishoitaja voi välttää hermostumistaan ja kokemusta, että hoidettava on taakka.
Luennolla hyödynnetään myös Elämänmatka-kansiota, jota yrityksen hoivanantajat käyttävät työssään. Sen avulla tutustutaan potilaan persoonaan ja elämäntarinaan. Omaishoitajakin voi hyötyä näiden asioiden läpi käymisestä.
– Ne muistuttavat, että hoidettavassa on muutakin kuin se, mitä on nyt.
Aihepiireihin pureutumalla omaishoitaja voi jopa oppia uusia asioita läheisestään ja hyödyntää näitä oivalluksia arjessa.
Salonen korostaakin, että muistisairas tulisi kohdata aikuisena ja ihmisenä, jolla on oma persoonansa.
Luennolla puhutaan myös omaishoitajan jaksamisesta ja siitä, kuinka tämä voi huolehtia omasta hyvinvoinnistaan.
Tarkoitus on synnyttää paljon keskustelua ja ammentaa eri ihmisten kokemuksista. Joitain harjoituksiakin voidaan tehdä niin, että luennolle tulijat voivat ensin pohtia asioita itse ja sitten ajatuksia käydään yhdessä läpi.
– Toivottavasti tulijoille jää käteen useita ajatuksia muhimaan ja siemen itämään siitä, miten huolehtia omasta jaksamisestaan.

Maksuton Azheimer care -koulutustilaisuus omaishoitajille keskiviikkona 9. lokakuuta klo 13.30–16.30 Ylöjärven Terveyskeskuksen Virta-salissa Mikkolantie 10:ssä. Ilmoittautumiset 2. lokakuuta mennessä puh. 010 850 9520.