Ennen vanhaan kaikki oli tietysti paremmin. Ammattikoulussa oli tiukkaa opetusta aamusta iltaan. Työharjoittelu oli sitten ihan erikseen.
Koulun penkki ei tietenkään sovi aivan kaikille. Silloin esimerkiksi oppisopimuskoulutus on hyvä vaihtoehto. Mikä ei ole rikki, niin se on sitten tietysti rikottu. Resursseista eli rahasta on aina puutetta.
Koulutusleikkauksissa opiskelija on suurimmaksi osaksi aina siinä kärsijän roolissa. Raha, tai siis lähinnä sen puute, näkyy suoraviivaisimmin oppituntien määrissä. En vähättele nuoria ollenkaan. Silti alaikäisille ja vähän vanhemmillekin tietty ohjaus on ihan paikallaan.
Sitten on asioita, jotka eivät jousta. Koulutusorganisaatio on organisaatio siinä missä muutkin. Organisaatioilla on taipumus paisua.
60 henkilön jälkeen yksikkö pyörii jo ihan omillaan. Työtä on siis sisäisessä paperinsiirrossa näennäisen tarpeeksi. Ulkoa tulee vain veroraha.
Oppilaan kohtaama lähiopetus on se joustava elementti. Väliporras on se joka pysyy paikallaan. Yleisen elämänkokemuksen perusteella väliporras on jopa kasvava luonnonvara.
Poliittiset voimasuhteet tuovat soppaan oman lisämausteensa. Luovuutta kyllä löytyy. Rahapula on ratkaistu näennäisen tehokkaasti.
Siirretään ongelma eli oppilaat muualle. Tälle on keksitty hieno nimi. Se on työssäoppiminen. Tavoitteet ovat tietysti yleviä. Opiskelija saa ohjatusti tehdä oikeaa työtä. Hän saa sitten sellaista kokemusta, jota ei saa koulusta.
Käytännössä työpaikkoja on kovin erilaisia. Tavoitteena pitäisi olla työelämän pelisääntöjen oppiminen. Todellisuudessa kukaan ei välttämättä ole kiinnostunut sairauslomatodistuksestasi.
Sen nyt ymmärtää, että palkkaa ei työssäoppijalle makseta. Nihilismin puolelle menee se, että lounaasta pitää itse maksaa.
Ilmainen on harvoin minkään arvoista. Kaikilla työpaikoilla kokeneilla vain ei voi olla motivaatiota ja aikaa opastaa työssäoppijaa. Lopputuloksena tehdään sitten vain niitä rutiinitöitä.
Kaiken huippuna ovat nykyiset näyttötutkinnot. Ellei opetus työpaikoilla ole ollut riittävää, niin herkemmät opiskelijat stressaantuvat näyttötutkinnoista aivan liikaa.
Niin ikään huonompaa työjälkeä tekevät vuokratyöntekijät laittavat opiskelijan kyllä miettimään, että miksi minä teen tätä samaa työtä ilmaiseksi.
Valinnanvapaus on näinä päivinä tapetilla. Peräänkuulutan opiskelijalle mahdollisuutta valita myös oppimispolkunsa. Kesätöiden on riitettävä. Tällöin ammattikoulun on järjestettävä opiskelijoille perinteisiä oppitunteja, jos opiskelija ei näe huonoa työssäoppimista omaksi vaihtoehdokseen.
Tiukan paikan tullen rahaa opetukseen on löydyttävä. Muutetaan sitten vaikka niitä kuuluisia rakenteita. Opiskelija on väärä kärsijä.
marko@markotaipale.fi
Kommentointi on suljettu.