Politiikkaa seuraavilla on nyt kissanpäivät. Hallitus on kuin pieni kauriin vasa liukkaalla jäällä. Hoipertelua on moneen suuntaan ja tasapaino välillä järkkyy. Toivottavasti pienokaisella ei mene luita rikki, vaikka oppositio yrittää horjuttaa kaikin keinoin. Luonnossa on huonommat lääkärit kuin ihmisillä. Politiikan korjaussarja koostuu nousuista ja laskuista.
Kansanedustajien loikkausralli väkisin mietityttää, että onko toiminnassa mitään selkärankaa. Juvosta on kuulemma kysytty melkein kaikkiin ryhmiin. Elomaa oli jo viisi päivää aiemmin äänestäjiään kuunneltuaan oikeilla jäljillä palatessaan aiempaan ryhmäänsä. Tarvitsee joskus oikein selvittää Suomen poliittisesta historiasta, onko loikkariksi alkanut koskaan aiemmin palannut omaan ryhmäänsä. Mikä on siis loikkarin koti?
Viiltävän terävä suomalainen naulasi tuossa kirkon porstuassa omat teesinsä aiheesta. Poliitikko saa kyllä loikata eli vaihtaa puoluetta. Jos ja kun yleensä vaalikautta on vielä jäljellä, niin sitten pitää palata kotiin seuraaviin vaaleihin saakka. Alkuperäinen ehdotus oli, että sitten varaedustaja tulee kuvioihin mukaan. Itse jalostaisin ajatusta vielä pidemmälle. Eli mitä jos ei edes varamiestä otettaisi kuvioihin mukaan.
Valtakunnan tasolla voi helposti ennakoida lopputuloksen. Poliittisissa ryhmissä tuolileikin takia henkinen ilmapiiri voi olla katastrofaalinen. Tämän takia ymmärrän hyvin inhimillisen tuskan, joka voi olla suurimpana pontimena puolueen vaihtoon. Eduskunnassa jos sitten ihmiseltä loppuu palkanmaksu, niin kyllä se kummasti lopulta hillitsee niitä loikkaamishaluja. Ideoija kun oli sitä mieltä, että äänestäjien tahtoa sitä lopulta pitää noudattaa.
Hyvistä loikkareista ei valtiollisella tasolla ole juuri esimerkkejä. Paras esimerkki lienee Jörn Donner. Hän aloitti Helsingin kaupunginvaltuutettuna SKDL:n listoilla. Vuosi oli jo niin varhainen kuin 1968. Sen jälkeen poliittinen ura sisältää niin monta sitoutumattomuutta, RKPn sekä SDP:n edustusta, että kaikkia koukeroita ei kannata edes kirjoittaa esille.
Kunnallispolitiikassa on enemmän kyse harrastuksesta. Luottamushenkilöpalkkiot voivat toki olla merkittäviä, mutta eivät kuitenkaan vertailukelpoisia eduskunnan palkanmaksuun nähden. Kunnissa loikkaukset ovat päättyneet yleensä paremmin kuin eduskunnassa.
Merikukka Forsiukselta kuulin televisiossa ensimmäisen kerran ilmeisen vanhan loikkauksiin liittyvän sanonnan. Taso nousee molemmissa ryhmissä.
Sutkausta en osaa selittää hyvin. Hyvän ryhmän huono edustaja jos vaihtaa huonompaan porukkaan, niin silloin matemaattisesti molempien keskiarvo paranee. Onko se sitten aina näin? Joka tapauksessa toivottavasti poliitikoilla on hyvä olla kotona.
marko@markotaipale.fi
