Raimo Juurikivi ei pidä joutenolosta vaan lähtee mielellään ajamaan aamuviideltä Savoon tai Pohjanmaalle. Puolet ajasta tunnetun kalustetalon yrittäjä viettää Turun myymälässä, mutta mikään ei silti vedä vertoja Ylöjärvelle.
Kun perusturkulainen astuu sisään huonekaluliikkeeseen, hän ilmoittaa, ettei tarvitse apua, koska on vain katselemassa. Heti perään turkulainesn kuitenkin kysyy jotakin.
Tapa ihmetytti yrittäjä Raimo Juurikiveä ennen kuin hän tottui siihen viitisen vuotta sitten avatussa kalustetalossaan Raisiossa. Nykyään ihmetystä herättävät lähinnä erilaiset murresanat.
Mutta niitäkin puoliksi turkulaistunut Juurikivi on oppinut ymmärtämään paremmin kuin ennen. Oikeastaan juuri kuusikymmentä vuotta täyttänyt yrittäjä on nykyisin varsinainen murrevelho.
Yrittäjä käy Lahdessa ja Helsingissä kuukausittain ja Pohjanmaalla ja Savossa parin viikon välein. Matkat ovat huonekalujenhakureissuja. Niiltä hän oppii paitsi erilaisia puheenparsia myös erilaisia toimintatapoja.
– On totta, ettei savolaisten sanomisiin voi täysin luottaa. Kun kysyn etukäteen, ovatko sohvat valmiina, vastaus on, että suattaapi nuo olla, tai suattaapi olla, etteivät ole.
– Ajoin viime vuonna autojen mittariin noin 55 000 kilometriä, joten kumipyörät lauloivat.
Perhe asuu lähekkäin
Nyt Juurikivi on kuitenkin Ylöjärvellä, jonka myymälässä hän viettää hieman alle puolet ajastaan. Kotikaupungissa häntä pitävät äiti, lapset ja myymälä, josta koko huonekalubisnes alkoi.
Raimo Juurikivi muutti lapsuudenperheensä kanssa Ylöjärvelle kaksivuotiaana, kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1959.
Kesän loppuun mennessä Juurikiven isä oli kahden muun miehen kanssa pystyttänyt yhdistetyn omakotitalo-puusepänverstaan, jonka olohuoneessa puuseppäisä alkoi pyörittää huonekalukauppaansa.
Verstaan päälle rakennettiin lisätilaa, ja huonekaluliikkeen tiloja kasvatettiin kahteenkin otteeseen. Jossakin vaiheessa kokonaisuuteen liittyi myös kaksi muuta rakennusta: viereinen omakotitalo ja tontilla oleva varasto.
Melkoinen pihapiiri siis, sekä kokonsa että asukkaidensa puolesta.
Alkuperäisessä omakotitalossa asuu Juurikiven kohta 90-vuotias äiti. Juurikiven vanhempi tytär Julia on perustanut kotinsa hieman pidemmälle – tien toiselle puolelle – ja poika Joel jopa Tampereelle.
Ennätyksen on tehnyt nuorin tytär Johanna, joka lähti opiskelemaan Joensuuhun asti.
– Siinä alkaa jo napanuorakin venymään, Juurikivi heittää.
Eläkkeellä olo on yllättävän vaikeaa
Lähekkäin asumisesta on ihan oikeasti hyötyä.
Haastatteluun Juurikivi saapuu kätevästi äitinsä luota kahvilta. Ja sekin on etu, että vanhimmat lapset asuvat samoissa maisemissa, koska molemmat heistä työskentelevät huonekaluliikkeessä.
Lapset ovat liikkeen tulevia omistajia, sillä sukupolvenvaihdosprosessi on aloitettu ja viedään loppuun viiden vuoden sisällä.
Itse asiassa Raimo Juurikivi on nykyisin itse säästämällään eläkkeellä, vaikka menevää miestä on vaikea mieltää eläkeläiseksi.
– Minun piti alkaa hellittää työntekoa jo kaksi vuotta sitten, mutta työstä, josta pidän, on yllättävän vaikea irtautua.
– Olenkin tällä hetkellä tyttäreni äitiysloman sijainen.
Sijaisuus on hieman venähtänyt, koska tytär sai kaksi lasta peräkkäin.
Sähköteknikosta kauppiaaksi
Vaikka Juurikivi suorastaan rakastaa nykyisin työtään ja erityisesti myyntityötä, hän halusi tehdä alun perin jotakin aivan muuta ja luki itsensä sähköteknikoksi.
Kun Juurikivi olisi voinut sen jälkeen lukea itsensä myös insinööriksi Porissa, leskeksi jäänyt äiti kuitenkin pyysi häntä jäämään avuksi liikkeeseen.
Ja niin Juurikivi päätti jäädä odottelemaan, irtoaisiko opiskelupaikka myös Tampereelta. Ei irronnut. Edellinen varasijoilla jonottanut hakija pääsi sisään, mutta Juurikivi ei.
Niin hän päätyi huonekalukauppiaaksi. Eikä ole katunut.
Töitä putkeen ja sitten lomalle
Raimo Juurikivi tekee paljon töitä.
Hän saattaa tehdä kolme viikkoa töitä putkeen, usein 10–12 tuntia päivässä, mutta ei tunne työssään väsymystä. Putken päälle hän saattaa pitää yhden vapaapäivän.
Työn vastapainoksi hän pitää parin viikon lomia.
– Olin juuri kaksi viikkoa Lapissa ja nyt menen Tšekkeihin puoleksitoista viikoksi katselemaan sekä maisemia että miesten lentopallon MM-karsintoja.
Kaikesta reissaamisesta huolimatta mies pitää itseään vahvasti ylöjärveläisenä.
– Turkulaista minusta ei tule koskaan, tamperelaiseksi en halua ja ylöjärveläinen olen aina.
