Surututkijan Anna Liisa Ahon mukaan kuollut omainen tulisi hyvästellä aina: ”Vaikka läheinen olisi kolarin seurauksena muhjoutunut kuinka pahasti, täytyisi omaisten aina saada tunnistaa hänet vaikka vain pikkurillistä”

Räikän tietäjät -luentosarjan toiselle luennolle keräännyttiin torstaina kuuntelemaan ja keskustelemaan aihepiiristä, joka koskettaa poikkeuksetta lähes jokaista meistä jossakin elämänkohdassa. Teemana oli siis läheisen kuoleman aiheuttama suru, selviytyminen ja tuen tarve, joihin perehdyttiin yhdessä ylöjärveläisen huippuasiantuntijan, terveystieteiden tohtorin ja surututkijan Anna Liisa Ahon johdolla.
Anna Liisa Aho1
Anna Liisa Aho sanoo, että surevalle ihmiselle tärkeintä on toisen läsnäolo, eivät sanat. – Ole läsnä ja saatavilla. Vie vaikka makaronilaatikkoa, sillä syöminen ei ole itsestäänselvyys, kun sureva on menettänyt rakkaansa, hän neuvoo.

Ylöjärveläinen yliopisto-opettaja ja tutkija Anna Liisa Aho on omistanut uransa surututkimukselle, jonka lisäksi nainen toimii aktiiviisesti vapaaehtoistyössä surevien tukemiseksi. Aho on myös osaltaan ajamassa eteenpäin aloitetta, jossa surulle pyritään saamaan oma lääketieteellinen diagnoosinsa. Tähän asti surun aiheuttamat oireet on diagnosoitu lääkäreiden toimesta esimerkiksi masennukseksi, akuutiksi stressireaktioksi tai joksikin muuksi.

Aho korosti luennossaan, että suru on normaali tila, joka mielletään koko elämän pituiseksi prosessiksi, jossa tietyt tilanteet saattavat laukaista surun hyvinkin voimakkaana, vaikka läheisen kuolemasta olisi jo pitkä aika. Tällaisia tilanteita saattavat olla esimerkiksi lapsensa menettäneille vanhemmille koulun juhlat, jonka näyttämöllä heidänkin lapsensa olisi kuulunut esiintyä.

– Tietyt hajut, tunteet, muistot tai paikat voivat laukaista todella voimakkaan surureaktion, vaikka läheisen kuolemasta olisi kulunut jo 15 vuotta.

Riskiryhmässä lapsen menettäneet

Läheisen kuolemaan liittyvään suruun liittyy määrittelemätön kirjo erilaisia reaktioita, joihin lukeutuvat esimerkiksi syyllisyys, tuska, ikävä, shokki ja epäuskoisuus.

Ahon mukaan normaalin surun aiheuttamiin reaktioihin lasketaan myös omaisten itsetuhoiset ajatukset, jotka tuovat pintaan voimakas tyhjyyden tunne.

Nyky-yhteiskunnassa lapsen kuolemaa pidetään kaikista luonnottomimpana väärän kuolemajärjestyksen vuoksi. Kansainvälisissä surureaktiomittauksissa vanhempien suru on todettu kaikista voimakkaimmaksi ja pitkäkestoisimmaksi, ja sen vaikutukset ulottuvat koko perheeseen ja vanhempien keskinäiseen suhteeseen.

– Työssäni olen huomannut, että lapsensa menettäneistä perheistä saattaa tulla sosiaalihuollon asiakkaita, sillä kyky huolehtia muista perheenjäsenistä heikkenee lapsen kuoleman jälkeen, Aho sanoi.

Hänen mukaansa lapsikuolemia kokeneet vanhemmat ovat erityisessä riskiryhmässä päihteiden käytön suhteen ja erityisesti äidit kokevat itsetuhoisia ajatuksia.

Lapsikuolemiin liittyy myös voimakkaasti vanhempien identiteettimuutokset, joihin lukeutuvat esimerkiksi sukupuolen korjaukset.

Kuitenkaan läheisen kuolema ei aiheuta aina pelkästään negatiivisia tunteita, vaan suruun voi liittyä myös helpottuneisuuden tunne.

– Erityisesti pitkäaikaiseen ja kipuja aiheuttaneeseen sairauteen menehtyneen omaiset saattavat tuntea helpotusta, että kärsimykset ovat vihdoin loppu.

Kokemuksesta apua surutilanteissa

Millaista kenenkin suru sitten on? Siihen vaikuttavat Ahon mukaan esimerkiksi se, voiko läheisen kuolemaan valmistautua. Saattohoitotilanteissa kuolema tulee vääjäämättä omaisten eteen, minkä tietäminen saattaa osaltaan helpottaa suruprosessia.

– Toisaalta kuolintapa, etenkin traumaattinen sellainen, voi pitkittää suruprosessia ja läheisen menettämisestä selviämistä. Myös surevan iäkkyys ja huono terveydentila pitkittävät suruprosessia, Aho selvensi.

Tutkimuksissa on todettu, että toisilla ihmisillä on parempi psyykkinen kestävyys kriisitilanteissa. Myös aiemmin koetut kriisit auttavat surutyössä, kun surevalla on valmiit työkalut selviytymiseen.

– Tutkimuksissa on tullut myös ilmi, että huonommin koulutetut selviävät surusta huonommin. Olen pohtinut, mistä tämä johtuu ja päätynyt lopputulokseen, että nämä henkilöt eivät ehkä tunne keinoja avun hakemiseen.

Sosiaalinen tuki avainasemassa

Tutkimuksissa on selvitetty asioita, jotka ovat auttaneet surevia selviytymään. Yhdeksi suurimmaksi apukeinoksi listattiin sosiaalinen tuki, jota myös Aho pitää erityisen tärkeänä. Selviytymiskeinoja kartoittaessaan hän on huomannut, että pitkäaikaissaurauksiin menehtyneiden omaiset arvostavat hoitoprosessissa mukana oloa korkealle.

– On ollut mielenkiintoista nähdä, että niillä, jotka ovat pystyneet varautumaan läheisensä kuolemaan, on auttanut surusta toipumisessa eniten koko tämä sairaalaprosessi ja läheisen vieressä oleminen kuolemaan saakka. Omaiset ovat saaneet tietynlaisen tyydytyksen siitä, että ovat saaneet olla läheisensä rinnalla viimeiseen asti ja antaneet kaikkensa.

– Kielteistä palautetta tulee puolestaan läheisiltä, joiden omaisia on hoidettu teho-osastolla. Näissä tapauksissa vierailuajat potilaan luona ovat hyvin rajatut ja omaiset kokevat tulevansa suljetuksi ulkopuolelle.

Selviytymiskeinoja tutkiessaan Aho on huomannut hyvästien jättämisen tärkeyden. Hän pitää kuolleen hyvästelyä erityisen merkittävänä asiana, oli tilanne millainen tahansa.

– Kuolleen läheisen katsominen aiheuttaa aina ahdistusta. Ja vaikka läheinen olisi kolarin seurauksena muhjoutunut kuinka pahasti, täytyisi omaisten aina saada tunnistaa hänet, oli kyseessä sitten vaikka vain pikkurilli. Tästä omaisille tulee tunne, että se on minun rakkaani, Aho kertoi.