Suomalainen kesärunous on täynnä kauneutta ja kaipuuta, lempeä ja lumoa. Ylöjärveläisen Kaija Pispan lyriikka elää vuodenajoista. Lauantaina vietetään Eino Leinon sekä runon ja suven päivää.
Kesäyön hämärä lumo, kukkivan pellonpientareen sykähdyttävä sulous ja veden verkkainen liplatus rantakiviä vasten.
Suomen kesä näkyy runoudessa sekä pop-, rock- ja iskelmäsanoituksissa huumaavina tunteina, kauneuden ihasteluna ja elämänriemuna.
Mikä kesässä on niin inspiroivaa, että runosuoni alkaa sykkiä ja suven sulot halutaan tallettaa paperille?
– Perinteinen luonto tietenkin. Ihminen pääsee kokemaan sitä läheltä kesällä, Ylöjärvellä lapsuutensa viettänyt ja tänne muutama vuosi sitten asumaan palannut runoilija ja kirjailija Kaija Pispa pohtii.
Hän listaa tärkeiksi kesäisiksi innoituksen lähteiksi myös suviyöt ja -aamut.
– Aamut ja illat näkyvät esimerkiksi P. Mustapään Läkkiseppä Lindblad -runoissa. Ne ovat olleet minusta jo ihan lapsuudestani lähtien ihania ja haikean, surumielisen suloisia. Mutta huumorin pilke siellä pohjalla on tärkeä.
Pispa kuitenkin huomauttaa, ettei kesä useinkaan riitä yksin ja sellaisenaan runon ainekseksi. Teemaan täytyy liittää muitakin ulottuvuuksia.
– Suomalaisilla on se, että kesällä tapahtuu. Kesä on odotusten pesä ja toiveiden maa, jossa liikuskellaan. Silloin päästään ulos ahtaasta neljän seinän sisällä olemisesta. Uskon, että vapaus on tärkeä teema kesärunoissa, runoilija analysoi ja muistelee myös kirjallisuusopintojensa aikaisia oppejaan ja aatoksiaan.
Kesärunot ovat suurelta osin sävyltään positiivisia. Runo toisensa jälkeen tunnelmoi yhtäältä herkkyydellä, hämäryydellä ja haikeudella, toisaalta ilolla ja riemulla sekä kolmanneksi rakkaudella.
Pispa nyökyttelee mielikuvalle ja toteaa, että ainakin rakkausteemat voivat kummuta kesäisestä fyysisestä vapautuneisuudesta, joka näkyy muun muassa vaatteiden vähyytenä.
– Eroottisuus on läsnä. Ihminen on fyysisesti paremmin tavoitettavissa kuin talvella.
Runoilija-kirjailija toteaa kesän myös nostattavan tunteet pintaan.
Lisäksi huiman tärkeä elementti kesässä on valo. Se herättää meidät eloisiksi ja auttaa näkemään toiset ihmiset tavallista paremmin.
– Vaikka kuinka koettaisimme olla moderneja, olemme luontoa.
Kesä avaa suomalaisen sielun
Kenties suomalaisten kesärunojen ilo ja ihanuus selittyvät myös sillä, että pohjolan kesä on huikea vastakohta talvelle ja suvi hujahtaa rivakasti ohi.
Kuluneen väitteen mukaan suomalaiset ovat juroja – paitsi kesäisin.
– Uskon, että asia on ihan täysin näin, vaikka väite onkin klisee. Toki asia on monitahoinen.
Kynäilijä toteaa, että esimerkiksi lappilaisessa runoudessa ja kirjallisuudessa, vaikkapa Timo K. Mukan teksteissä, talven jälkeinen raju eloisuus näkyy vahvasti.
– Kyllähän meidän elämämme on ihan erilaista kuin vaikkapa italialaisten. Italiassa voi olla 20 astetta lokakuussa tai maaliskuussa. Uskon, ettei kesä ole siellä niin paljon inspiraation lähde kuin meillä. Tai jos ajattelee vaikka arabimaita, tuskin kesä kovin poikkeus siellä on.
Vaikkapa Japanissa puolestaan on selkeitä vuodenaikoja – ja kas, myös niihin liittyvää runoutta.
Kirjanainen painottaa hyväksyvästi, että suomalaiset ovat tiukasti luonnossa kiinni, eikä sitä pitäisi hävetä.
Hän tuumaa, että grönlantilaista runoutta olisi hienoa lukea joskus.
– Siellä kevään tulo ja jo sen pohtiminen vaikuttavat luultavasti tosi paljon. Kesärunoudessa tärkeää onkin ennakkoon pohtiminen ja jälkikäteen haikaileminen. Kesä on pidempi runoudessa kuin mitä se oikeasti on.
Kaikki alkaa havainnosta
Kaija Pispa arvostaa runoissa epäkliseisiä, hätkähdyttäviä ja omintakeisia havaintoja.
– Ne voivat olla vaikka muurahaisista, kunhan ovat omintakeisia.
Hän kuitenkin näkee, että kesärunossa luonto on varsin välttämätön elementti, edes poissaolevana.
Perinteinen leinolainen suvitunnelmointi uppoaa sanataiteilijaan sopivassa mielentilassa.
Toisaalta Leinon runoja tuoreemmat Ilpo Tiihosen säkeet riemastuttavat Pispaa.
– Ei-Kaj Plumps ja muut sellaiset. Tiihonen kirjoittaa mitallisesti, ja hänellä on omaperäisiä havaintoja kaupungista ja kaupunkiluonnosta.
Nuoruusvuosina puolestaan puhuttivat Maaritin Jäätelökesä ja kesä-Suomen kuvaukset iskelmämusiikissa.
Pispa on hyödyntänyt kesän teemaa omassakin runoudessaan.
– Vuodenajat ovat minulle yli kaiken. Olen sen tyypin runoilija, joka elää vuodenaikojen mukaan. Mutta ei kesä sinänsä yksinään ilman muita vuodenaikoja olisi mitään.
Runoniekka sanoo kirjoittavansa suvisäkeissään kaipauksen sekaisesta onnesta.
– Runoon täytyy liittyä jokin elementti, joka tekee runosta kiinnostavan. Pelkästä onnesta on vaikea kirjoittaa. On oltava särö tai niin terävä havainto, että se havahduttaa näkemään.
Esimerkiksi yhdessä Pispan lastenrunossa jujuna on oivallus, että kesäisin saa soutaa yölläkin.
Havainto. Se onkin sanataiteilijan mielestä olennainen kivijalka lyriikassa. Osuvan havainnon avulla säkeet voivat räjäyttää tajunnan. Mutta havainto on osattava tehdä, ja tämä on itse asiassa vaikeaa.
Pispa on viettänyt tänä suvena rutkasti aikaa kesämökillään. Siellä pikkuisetkin asiat hämmästyttävät ja ihastuttavat.
– Nyt olisi oivallinen hetki kirjoittaa runoja, kun näkee uusin silmin.
Kesäpuuhat vain ovat pitäneet kirjailija-runoilijan tekstien ääreltä. Muistikirja kuitenkin kulkee jatkuvasti mukana.
Pispa onkin talvikirjoittaja. Kesäisin hän kerää voimia sekä valmistelee ja hahmottelee kirjoitusasioita mielessään.
Toisin kuin jotkut taiteilijat, Pispa ei siis lamaannu talvesta. Päinvastoin kesä pysäyttää kirjoittamisen, koska kaikki energia menee touhuiluun ja ihmisten tapaamiseen. Runsas virikemäärä, joka sinänsä on juuri inspiroiva tekijä kesällä, saattaa jopa estää kirjoittamisen edellyttämän hiljaisuuden ja rauhoittumisen.
Vankilasta kesän näkisi uusin silmin
Pispa kirjoittaa lyriikkaa sekä lapsille että aikuisille. Aiheet saattavat kummankin kohderyhmän runoissa olla samoja, mutta käsittelyssä on eroja.
Vesseleille suunnatuissa säkeissä kirjoittaja käyttää paljon huumoria. Aikuisten runoissa sen sijaan olisi oltava aina jokin vakava pohjavire.
– Huumori yhdistettynä vakavuuteen on vaikea asia.
Lapsille hän voi kirjoittaa kielileikittelyn vaikka perunasta. Aikuisten kanssa homma ei toimi ihan näin. Pispa kuitenkin toivoo, että runous vapautuisi eikä lasten ja aikuisten lyriikan välillä nähtäisi niin isoa eroa kuin on totuttu näkemään.
– En aina ajattele kirjoittavani lapselle. Kirjoitan kokijalle, joka on itsessäni, hän kuvaa omia toimintaperiaatteitaan.
Kynäilijä voisi kuvitella kirjoittavansa tavallisesta kovastikin poikkeavan runon. Esimerkiksi vankilassa olevan tai molemmat jalat menettäneen näkökulmasta kirjoitettaessa kesästä puuttuisi olennainen vapauden tunne.
Negatiivissävyiseen runoon Pispa ujuttaisi esimerkiksi kritiikkiä yhteiskuntaa kohtaan.
– Ei negatiivisesti pystyisi kirjoittamaan luonnosta – edes viime kesästä.
