Vanhat elokuvamme

Aivan ensiksi haluan kiittää Suomen Yleisradiota aivan fantastisesta vanhojen kotimaisten elokuvien tarjonnasta. Niin monille vanhempaan ikään ehtineille kotimainen elokuva on sellainen päivän kohokohta että oksat pois. Tällä kohden verotukselle todella saa asiallista vastinetta. Seuraavaksi vähän politiikkaa ja sen jälkeen tärkeämpään aiheeseen eli kulttuuriin.
Arkipäivien elokuvarytmiä sekoittaa useimmiten eduskuntamme. Paljon parempi vaihtoehto televisiolähetykselle on, että eduskunnan keskustelut lähetetään pelkästään internetin puolella. Laiskat kansanedustajat joutuvat silloin istumaan kameroiden edessä paljon enemmän kuin sen nykyisen yhden tunnin.
Vuonna miekka ja kilpi lukaisin läpi lain Yleisradiosta ja kritisoin kirjallisesti täyden palvelun lähtökohtaa toiminnalle. Ilokseni voin todeta, että kirjallinen vaikuttaminen kannattaa. Nykyinen reilu kolme vuotta vanha lakiteksti määrittelee toiminnan monipuoliseksi ja kattavaksi. Tästä huolimatta nykyisen toiminnan laajuus on hyvä aihe keskustelulle.
Mutta sitten siihen kulttuuriin. 1940- ja 1950-luvuilla Suomi oli itsenäisenä kansakuntana melko nuori ja vielä lisäksi kovia kokenut maa. Tänä päivänä ei voi kuin ihmetellä sen ajan elokuvatuotannon määrää. Tosiaan Yleisradio on vuosikausia tykittänyt eetteriin filmejä toisensa perään.
Elokuvissa toistuu usein maaseudun aiheet kuten maatalous- ja tukkilaisromantiikka. Kyllä kaupungeissakin tapahtuu. Näyttelijöistä Ansa Ikosen ja Tauno Palon kaltaista parivaljakkoa tuskin tulee toista. Niin ikään Leif Wager lauloi Sua vain yli kaiken mä rakastan niin antaumuksella, että suuri yleisö ei edes tiedä koko kappaleen oikeaa nimeä.
Toinen kategoria sitten ovat ne elokuvat, jotka joutuivat jatkosodan takia sensuurin kohteeksi. Niissä agenttitarinoissa ei paljon poliittista sisältöä ollut, kun niitä tänä päivänä katsoo. Mutta aikansa kutakin ja sensuurin kohteeksi joutumista voi pitää pelkästään meriittinä. Kylmä sota jatkoi osaltaan sensuuria.
Sopii vain kysyä, että onko tämän vuosituhannen elokuvilla tulevaisuudessa vastaavaa merkittävyyttä? Ylipäänsä on ihmiskunnan kehityksessä elokuvalla erikoinen ja pysyvä rooli. Ellei Suomessa tuoteta tarpeeksi elokuvia, niin sitten jostain sitä julkista rahaa on löydyttävä lisää. Nimittäin ihminen ei elä yksin leivästä. Pitää olla sitä kulttuuria ja vielä eri muodoissaan. Vanhat elokuvamme ovat tästä hyvä todiste.
Liian kriittisten kulttuurin kriitikkojen kannattaa syödä vähän suklaata. Muuten voi tulla korvaamatonta vahinkoa. Näin tapahtuu silloin, kun tyyppiä Spede Pasanen suutuspäissään polttaa omia elokuviaan. Alku aina hankalaa ja onneksi hänen uransa tapauksessa loppu on historiaa.

marko@markotaipale.fi