Ylöjärveläiset nauttivat Sun Lahdessa

Reilu viikko sitten järjestetty voimistelun suurtapahtuma Sun Lahti oli  äärettömän upea elämys yhdeksälle ylöjärveläisvoimistelijalle.

Päätösjuhlassa kimalaisina esiintyivät Petra Linna (vas.), Netta Nuppola, Vivian Tarkki, Peppi Ristimäki, Iida Nieminen, Viivi Väkevä, Mesihelmi Mänttäri, Olivia Myllykangas, Minea Tiitto, Selma Ketonen ja Annika Saarinen.
Päätösjuhlassa kimalaisina esiintyivät Petra Linna (vas.), Netta Nuppola, Vivian Tarkki, Peppi Ristimäki, Iida Nieminen, Viivi Väkevä, Mesihelmi Mänttäri, Olivia Myllykangas, Minea Tiitto, Selma Ketonen ja Annika Saarinen.

Ylöjärveläistaiturit muodostivat suurimman osan tapahtumaan osallistuneesta Tampereen Voimistelijoiden 11-henkisestä joukkueesta.
Sun Lahti -tapahtumassa nähtiin muun muassa joukkuevoimistelun MM-kilpailut, kenttäohjelmia sekä erilaisia voimistelunäytöksiä.
Tampereen Voimistelijoiden 6–8-vuotiaat tytöt esiintyivät Pilvi-ohjelmallaan Sadun lumoa -näytöksessä Lahden kaupunginteatterissa.
Pilvi-ohjelman koreografiasta vastasi ylöjärveläisvalmentaja Lotta Nuppola. Yle TV2 televisioi näytöksen, ja se on edelleen nähtävissä Yle Areenassa.
Joukkuevoimistelun MM-kisoissa Tampereen Voimistelijoiden Minetit sijoittui upealla esityksellään kuudenneksi. Mineteissä voimistelevat ylöjärveläiset Venla Niemenmaa ja Emmi Nikkilä.
MM-kultaa vei täpärästi venäläinen Madonna-ryhmä. Toinen oli espoolainen Olarin Voimistelijat ja kolmas Bulgarian National Team.
Sun Lahti -tapahtuma huipentui huikeaan Voimistelun iloa -päätösjuhlaan Lahden stadionilla. Esiintyjiä suuressa loppunäytöksessä oli yhteensä peräti 5 650.

Tampereen Voimistelijoiden Pilvi-ryhmä hurmasi yleisön
Tampereen Voimistelijoiden Pilvi-ryhmä hurmasi yleisön

Tampereen Voimistelijoiden tytöt esiintyivät loppunäytöksessä kimalaisina vauhdikkaassa ohjelmassaan Hevisauruksen tahtiin.
Tätä kauden huipennusta edelsi omien treenien lisäksi kymmenien tuntien ahkera harjoittelu.