Juice Leskinenhän se lauloi, jotta elämä on kuolemista, yhdessä yliarvostetuimmista lauluistaan, kun sitä vertaa hänen mestariteoksiinsa. Yhtä hyvin hän olisi voinut luritella, että elämä on urheilemista. Jopa kesälomalla ja etenkin maaseudulla.
Urheilutoimittajana en ole koskaan päässyt lomallakaan eroon urheilusta, koska se kiinnostaa minua kuin kauppakassin sisältö nälkäistä kissaa. Ei sen puoleen, viimeksi olen pitänyt yli kahden viikon yhtäjaksoisen kesäloman toukokuussa 1995.
Männä viikolla pidin lyhyemmän tekomaisemissani Lapinlahdella, mutta menikö tuo sportitta? Ei mennyt. Aamut alkoivat teksti-tv:n sivulla 235, ja illat päättyivät 201:een. Ja muutenkin.
Lenkkeilin, kuten tavallista, ja se kävi liki 30 asteen helteellä urheilusta. Polttopuiden sirkkelöinti samanlaisella säällä kävi suorastaan maratonista, kun työpäivä venähti niin pitkäksi, että oikein ay-henkinen kansalainen olisi saanut yhdistetyn raivo- ja sairauskohtauksen.
Suunnilleen yhtä monta tuntia kului nuorempana kirveen varressa samoissa merkeissä. Se oli parasta mahdollista keskivartalojumppaa, ja kärsivällisyyskin palkittiin, kun kirves alkoi vähitellen yhä tarkemmin hankkiutua pölkyn selkään oikeaan kohtaan.
Tikanheittoakin kokeilin, mutta ei ollut tikka syönnillään. Sen sijaan itikat olivat senkin edestä. Niiden tappaminen kuului siihen sarjaan arkiaskareita, joita Saarnaajan kirjassa luonnehditaan turhuuden turhuudeksi; kun yksi lähti autuaammille imemismaille, kymmenen tuli tilalle.
Mitenkähän sitä nuorna miesnä naapurin pojan kanssa jaksettiin heittää tuntisotalla vaikka millaisia kilpailumuotoja varioiden?
Suosikkini oli se, että pitää saada ykkönen, sitten kakkonen ja niin edelleen, kunnes kahden kympin jälkeen päästään taas jahtaamaan pieneneviä numeroita.
Joskus ikävuosien 13 ja 26 välillä tein myös erittäin runsaasti erilaisia heinätöitä AIV:n luomisesta klassiseen seivästykseen ja latoon ajamiseen. AIV:n mättämisliike ladon lattialta puhaltimeen muistutti erehdyttävästi kanadalaiskanootilla melomista, ja muissakin touhuissa, kuten lannan levityksessä, keskivartalo vahvistui.
Mitä kuumempi sää, sitä enemmän nautin. Paljon enemmän kuin nykyajan ainoista heinätöistäni eli ruohonleikkuusta.
Tulihan sitä lenkkeiltyä silloin joskuskin. Parhaat intervalliharjoitukset sain, kun sonninmullikat ottivat ja karkasivat aitauksestaan. Kyllähän ne sai kiinni lassottua, mutta sitten sitä mentiin lujaa, enkä kuskina ollut minä.
Vatsalihakset saivat ylimääräisen treenin erään kerran, kun harvinaisen viekas mullikka kävi kauniina lauantai-iltana naapurin pihalla. Siellä vietettiin helluntailaisten kokousta ja muurinpohjalettukestejä.
Kävin siivoamasssa lapiolla sen lettupannun. Vähin äänin ja rauhallisin elein, kuten kunnon körttiläiselle kuuluikin.
Palloakin tuli potkittua sen samaisen naapurin pojan kanssa. Minä olin mielelläni maalivahtina, koska olin mielestäni aika hyvä. Hiki siinä irtosi, mutta nyt taitaisivat irrota polvikierukat alta aikayksikön.
Työntelin kivenmurikoita kuulina, kunnes isä osti 16-vuotislahjaksi oikean 5,4-kiloisen. Siinäpä tuo edelleen on ajoittaisessa käytössä Tampereen-kodissani, mutta häviän 14-vuotiaalle pojalleni.
Voimaharjoitukseksi valitsin tämänkertaisella Savon-reissullani 18 litran maalipönttöjen kantamisen. Joku muu saa maalata kotitalomme, koska minun korkeanpaikankammmoni ei sitä salli. Myös sirkkelin kuljettimen kokoaminen ja purkaminen tarjosi rivakan punttisession.
Kuivuuttaan halkeilevia peltoja silmitellessäni mieleni palasi jokakeväisiin kivenajotalkoisiin. Silloin ei hoettu nykyistä muotiadjektiivia haastava, joten suurimpien kivien kampeaminen traktorin kyytiin oli raskasta, vaikeaa ja nokkeluuttakin kysyvää.
Joku laskee metsästyksen ja kalastuksenkin urheiluksi. Onhan se ainakin ulkoilua, mutta pyssyyn en periaatteesta koske, ja järvikalojen kanssa minulla on kaksisuuntainen sopimus kuin NHL-tulokkaalla ikään. En syö niitä, jos ne eivät syö minua.
Poika kyllä kalasti ja sai saalistakin Suur-Lapinlahden itäkolkan vesiltä niin hurjasti, että siitä kavereille valeht…kertominen käy urheilusta sekin.
Mitä urheilutoimittajan ohjelmassa seuraa tynkäloman jälkeen? Jukolan viestiä, lentiksen maailmanliigaa, yleisurheilun eliittikisoja, SM-viestejä, nuorten EM-Tamperetta, Kalevan kisoja, MM-Moskovaa, Ruotsi-ottelua, Tapparan kausikirjan askartelemista ja niin edelleen. Levätään jouluna.
Mitähän pirskattia urheilun vihaajat suloisessa suvessa puuhaavat? Veikkaan, että osaa samoista askareista, joita minä tein maalla. Haa – urheilevat siis!
Entä maalaiset? Täyttävät viheliäisen EU:n vaatimia kyttäyslomakkeita ja ajelevat panssarivaunun kokoisilla traktoreillaan pelloillaan, joista kauimmaisten väliä on puolenkymmentä peninkulmaa. Höh!