Ryhti seitsemäs Hämeen viestissä

Ylöjärven Ryhdin joukkue sijoittui seitsemänneksi perinteisessä hiihdon Hämeen viestissä Valkeakoskella.

Korkeakankaan hiihtomaisemissa järjestyssä kilpailussa hiihdettiin 2,5 kilometrin lenkkiä, joka oli käytössä myös Nuorten SM-kilpailussa.
Viestiosuudet olivat kahdeksan kilometrin, viiden kilometrin ja kolmen kilometrin mittaisia.
Ryhdin kahdeksan hiihtäjää kellottivat yhteisajan 1.23.36,6. Ryhti hävisi voiton vieneelle Valkeakosken Hakan ykkösjoukkueelle kuusi minuuttia ja 28 sekuntia.
Viestissä kakkoseksi sijoittui Lempäälän Kisa ja kolmanneksi ylsi Hämeenlinnan Hiihtoseura.
Ylöjärveläisten joukkueessa sivakoivat Tino Stenman, Veera Leppänen, Aapo Haataja, Aino Pihlava, Onni Koskela, Silja Tanttari, Aaro Auvinen ja Kalle Ijäs.
Ryhti hiihti siis täysin junioreista koostuneilla joukkueella, jossa vanhin hiihtäjä oli juuri täyttänyt 16 vuotta. Ylöjärveläiset antoivat siis tasoitusta, koska muissa joukkueissa nähtiin myös aikuishiihtäjiä.
Ryhtiläisistä Aapo Haataja oli oman osuutensa nopein hiihtäjä, jonka ansiosta Ryhti nousi väliajoissa hetkeksi neljänneksi.