Perinteiset palikat – öljyvärit, maisemat, kukat ja asetelmat – vievät ylöjärveläisen Eija Palmin kuin kuplaan: ”Ei tiedä, sataako vai paistaako.”
Vuonna 1994 Eija Palmi meni ensimmäiselle taidekurssilleen, omien sanojensa mukaan peukalo keskellä kämmentä. Alkuun iskikin pieni tenkkapoo.
– Ensin tuntui, että ohhoh, tuli haukattua kauhean iso omena. Mutta sitten kun värit vain saatiin paletille, maalaaminen lähti menemään.
Ja se oli menoa se. Maalaaminen hurmasi naisen, koska se piti hänet kuin kuplassa, ajatukset vain maalaamisessa.
– Tekeminen oli vain niin upeaa. Sain voitettua valkoisen pohjan.
Tuolloin nainen oli jo pitkällä aikuisiässä. Vaikka hän oli lapsenakin tykännyt näperrellä, vasta 1990-luvun kurssimainos herätti harrastukseen.
– Aika oli varmaan silloin kypsä.
Näpertelijän ja sisustajan öljyvärit
Viikon mittaiseksi tyrehtynyttä akvarellikokeilua ja ajoittaista askartelunäpräilyä lukuun ottamatta Palmin laji on öljyväri.
Syynä on ensinnäkin Helene Schjerfbeckin ja muiden toissa vuosisadanvaihteen öljyväritaiteilijoiden ihailu. Toiseksi Palmi haluaa töitä omille seinilleen, ja juurikin öljyvärijälki miellyttää häntä sisustuksessa. Kolmanneksi tekniikka sopii näpertelijälle: työtä voi paikkailla ja muunnella yhä uudelleen.
Muuntelu kuitenkin vaatii aikaa. Öljyvärit ovat siitä kuulut, että niiden on maltettava antaa kuivua ennen uusia kerroksia. Osa suosiikin mieluummin nopeasti kuivuvia akryylivärejä. Toisaalta jotkut käyttävät molempia. Palmi kuuluu öljyvärileiriin.
– Minulla on akryylivärit, ja olen niitä kokeillut. Mutta ne ovat silti jääneet kaapin pohjalle. Öljyväri vain on minun juttuni. Näen väreissä eroa. Akryyli on voimakas. Öljyvärisävyjä on helpompi murtaa.
Hitaus ei Palmia haittaa.
– Työ ehtii viikon aikana kuivua, koska en maalaa juuri muulloin kuin työväenopistossa ollessani, hän virnistää ja toteaa öljyvärit muutoinkin mukaviksi:
– Kun rajat ovat vielä märkiä, niitä voi häivyttää. Öljyvärejä on helppo työstää.
Pysähdys voittaa liikkeen
Elon taidekäytävällä Palmin näyttelyssä toisella seinällä killuu graafisia, pikkutarkkoja paperilumihiutaleita. Ne ovat toki luonteva näky näpertelijältä, mutta toinen seinä edustaa sitä, mitä Palmi yleensä tekee: öljyvärimaisemia, -kukkia ja -asetelmia.
Ne istuvat Palmille, koska hän tietää niillä tulevan valmista: maiseman ei tarvitse olla yksi yhteen mallin kanssa, kun taas vaikkapa muotokuvaa hän viilaa pitkään. Lisäksi Palmi on pysähtyneen näkymän naisia, ei liikkeen.
– Jos pitäisi maalata poro, tekisin mieluummin seisovan kuin liikkuvan.
Ainakaan toistaiseksi ole tullut tarvetta revitellä tältä polulta. Maalaustyypit istuvat Palmin kotiin, tyyliin ja teoskokonaisuuteen.
– Muunlaiset työt riitelisivät joukossa. Sen voi ajatella niin, että jos minulla olisi palapeli ja väärästä palapelistä muutama pala, ne eivät istuisi mukaan.
Näissä harrastuksensa pauloissa Palmi on siis ollut yli 20 vuotta. Ja uskoo pysyvänsä.
–Sama kupla on edelleen.
Eija Palmin maalauksia taidekäytävällä Kauppakeskus Elossa 1. helmikuuta saakka.
