Taideharrastaja Raija Haapasesta ei ole vain yhden tekniikan tekijäksi. Viimeksi uteliaisuus usutti pinsiöläisen kokeilemaan grafiikkaa.
Värikirjoa, toisaalta yksivärisyyttä. Tarkkarajaisia, piirrosmaisia kuvia ja sitten taas pelkistäviä, rajoiltaan sumuisia tauluja. Tekniikoita jos jonkinlaisia metallilaatan kaiverruksesta styroksin uurtamiseen ja laatan kuviointiin hiekalla.
Perhekeskuksen käytäväpätkälle mahtuu jo aika laaja skaala erityyppisiä grafiikan töitä. Ne ovat taideharrastaja Raija Haapasen vuonna 2012 alkaneen kokeilun hedelmiä.
Grafiikkaan harrastaja tarttui, koska se oli häneltä lähes tyystin kokeilematta. Tekniikassa kiehtoi myös sen yllätyksellisyys. Ensin väkerretään laattaa ja sitten jännitetään, mitä vedostus paljastaa.
Toisaalta yllätyksellisyys on myös haaste. Kestää oppia vainuamaan, milloin painolaatta on valmis. Värien levittely taas on aloittelijalle suttaamista, ja aikaakin monet työvaiheet vievät.
Silti odotukset täyttyivät: tekniikka valloitti naisen.
– Ei siinä paljon kerkeä syödä välissä, kun innostuu. Jos minulla olisi välineet kotona, kai näpertäisin aamusta iltaan.
Josko tuotakin oppisi?
Grafiikka on Haapasen tuorein taidekokeilu. Koko harrastustaival on ollut hyppyjä uuteen.
Kaikki alkoi öljyväreistä 1970-luvulla. Sitten on ollut pastellia, akvarellia, hiiltä, kipsiä. Akryyliä hän on kokeillut, mutta se lienee varsinaisesti vasta tuloillaan. Mehiläisvahakin kiinnostaisi.
Kokeilut ovat eläneet pääasiassa jaksoittain, joskin osin limittäin. Akvarelli taas virkoaa kesäisin yhä uusiksi jaksoiksi.
– Ja toki on ollut pitkiäkin pätkiä, etten ole tehnyt mitään.
Kokeiluhenkisyys kumpuaa uteliaisuudesta, halusta tietää, miten jokin uusi tekniikka sujuisi.
– En varmaan oikeasti tajua, osaisinko tehdä jollain tekniikalla, mutta se houkuttaa, että olisin varmasti hirveän onnellinen, jos oppisinkin sen.
Taitaja tuumaa, että taustalla lienee myös yhä omemman jutun hakua – siitäkin huolimatta, ettei hän sittenkään usko itsestään olevan yhden jutun naiseksi.
Ymmärrystä ja perustaitoja
Halu uuteen viriää, kun nainen törmää johonkin kiinnostavaan, vaikkapa kurssioppaita selatessaan tai muiden töitä katsellessaan.
Vaikka aina alusta aloittamisen voisi kuvitella kankeaksi, Haapanen ei pidä sitä vaikeana, rasittavana tai pelottavana. Päällimmäisenä on odottava jännitys. Mielessä muhii myös halu oivaltaa ja ymmärtää. Usein harrastaja näet aprikoi, miten ihmeessä toisten työt on tehty.
Juuri tuota ymmärrystä sekä perustaitoja harrastaja ehtii kokeilujensa aikana saada.
– Varmaan tekemiseni jää aika paljon kokeiluksi, hän myöntää.
Kokeilujakson päättyminen ei johdu kyllästymisestä.
– Jos löydän vielä jonkin, minun on pakko kokeilla sitä, Haapanen sanoo ja selittää, ettei kaikkea ehdi yhtaikaa.
Huiput hurmanneissa aiheissa
Yksikään tekniikka ei ole noussut suosikiksi yli muiden. Kaikista on tullut mielenkiintoisia tuloksia. Jos jotkin tekotavat ovatkin saaneet toisia enemmän aikaa, niin on ollut siksi, että ne ovat luonnistuneet helposti kotonakin.
Huippuhetkiä voi kuitenkin poimia. Jotkin niistä liittyvät hyvään palautteeseen, mutta eritoten Haapanen mainitsee lumonneet aiheet.
– Tein esimerkiksi raunioita pastelleilla. Elin niitä, ajattelin: ”Tässä on kivi, jolla joku on kävellyt.” Ja ajattelin, että niillä olen varmaan joskus elänyt toista elämää, harrastaja kuvaa haltioitumistaan.
Grafiikan teko jatkuu yhä, mutta seuraavaksi testiksi Haapanen uumoilee vesivärin ja akryylin yhdistämistä pellavapohjalle. Aika näyttää, mutta yhtä hän ainakin toivoo:
– Odotan, että seuraavat kokeilut ovat yhtä jännittäviä kuin aikaisemmatkin.
Raija Haapasen grafiikkaa terveyskeskuksessa perhekeskuksen käytävällä 11. tammikuuta saakka.