”Olemme täysin tyrmistyneitä”

Kun pääministeri Juha Sipilä esitteli viime viikon tiistaina hallituksen esityksen uusista leikkauksista, loksahtivat suut auki monella työpaikalla. Työntekijäjärjestöt tyrmäsivät hallituksen suunnitelmat heti tuoreeltaan. Nyt ääneen pääsevät ammattiliittojen ylöjärveläisedustajat, joilta ei heru ymmärrystä hallituksen kaavailemille säästötoimille.
Pääministeri Juha Sipilä  ja valtiovarainministeri Alexander Stubb ovat viime päivinä joutuneet selittelemään leikkauspäätöksiään työmarkkinajärjestöille. (Kuva: Sakari Piippo / Valtioneuvosto)
Pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Alexander Stubb ovat viime päivinä joutuneet selittelemään leikkauspäätöksiään työmarkkinajärjestöille. (Kuva: Sakari Piippo / Valtioneuvosto)

Hallitus siis kertoi toimista, joilla se omien sanojensa mukaan yrittää kohentaa suomalaisyritysten kilpailukykyä. Tavoite on niin ikään korjata julkisen talouden kestävyysvajetta. Kustannuskilpailykykyä halutaan parantaa viidellä prosentilla.
Hallitus toivoo, että suunnitelluilla toimenpiteillä Suomen velaksi eläminen loppuu vuoteen 2021 mennessä. Työllisyysaste on tarkoitus nostaa 72 prosenttiin. Valtiovarainministeri Alexander Stubbin mukaan tavoiteltujen muutosten avulla Suomeen syntyy kymmeniätuhansia työpaikkoja. Hallitus otti siis käyttöön järeät aseet, koska hallitus ja työmarkkinajärjestöt eivät saaneet aikaiseksi yhteiskuntasopimusta.

Sairaalamaailma kärsii

Hallitus esitteli kaikkiaan neljä isoa työelämää muuttavaa toimenpidettä (katso tietokulma). Nämä ja muut, nätä pienemmät toimenpiteet aiotaan säätää pakottavalla lainsäädännöllä nykyisten työehtosopimusten päätyttyä.
Varsinkin pakottavan lainsäädännön ottaminen käyttöön on työntekijäjärjestöjen mukaan tuomittava teko, joka romuttaa pahasti sopimusyhteiskuntaa.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n Ylöjärven yhdistyksen pääluottamusmies Arja Uusikartano kuvailee hallituksen esitystä surkeaksi.
– Hallitus iskee julkisen sektorin naisiin. Etenkin sunnuntaityön arvon alentaminen, vuosilomien lyhentäminen ja sairauslomapäivien palkanalennus ovat pahoja aikeita. Nämä osuvat kovaa etenkin sairaalamaailmaan, jossa on paljon sunnuntai- ja yötyötä, Uusikartano sanoo.
Uusikartano sanoo, ettei enää uskalla ajatella asioista kovin positiivisesti.
– Osasin odottaa, että hallitukselta tulee joitakin esityksiä, mutta nämä olivat sokki. Hallitus tekee huonoa politiikkaa ja suorastaan pilkkaa työntekijöitä. Nämä suunnitelmat ovat herättäneet kiivasta keskustelua työpaikoilla, ja työntekijät käyvät kuumina. Motivaatio työn tekemiseen laskee väkisin, Uusikartano toteaa.

Rajuja toimenpiteitä

Ylöjärven K-citymarketin työntekijät marssivat viime perjantaina 15 minuutiksi ulos työpaikaltaan mielenilmauksena hallituksen kaavailemille leikkauksille.
Ylöjärven K-citymarketin työntekijät marssivat viime perjantaina 15 minuutiksi ulos työpaikaltaan mielenilmauksena hallituksen kaavailemille leikkauksille.

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn Ylöjärven ammattiosaston puheenjohtaja Niina Immonen kertoo niin ikään, että tunteet työpaikoilla ovat kiukkuiset.
–  Taas mennään pienipalkkaisten naisvaltaisten alojen palkkapussille. Kipeimmin osuu sunnuntaikorvauksen pienentäminen, koska suuri osa tällä alalla tekee vuorotyötä, Immonen kertoo.
Myös sairausajan karenssipäivä ja sairausloman palkan pieneneminen ovat Immosen mukaan rajuja toimenpiteitä.
– Herää pelko, että ihmiset tulevat sairaina töihin, kun ei ole varaa sairastaa. Ja nimen omaan terveydenhoitoalalla pitäisi välttää työn tekemistä sairaana, koska alalla hoidetaan usein huonokuntoisia ihmisiä.
Immonen toivoo, että hallitus tekee vielä muutoksia suunnitelmiinsa.
– Pääkonttoristamme Helsingistä on tullut jatkuvasti hengennostatusta. Toivotaan, että saamme aikaiseksi muutoksia.

Epidemiat väistämättömiä

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin Ylöjärven–Kurun yhdistyksen pääluottamusmies Leena Mäkinen kertoo olevansa täysin tyrmistynyt hallituksen kaavailemista toimista.
– Superilaiset ovat peloissaan, koska pienikin palkan aleneminen vaikuttaa jokaisen päivittäiseen elämään. Ihmiset myös ihmettelevät, missä on heidän työnsä arvostus, Mäkinen sanoo.
Hänen mukaansa hoitohenkilökunta on jo kauan työskennellyt jaksamisensa äärirajoilla.
– Hoitajat tekevät fyysisesti sekä henkisesti raskasta työtä todella pienellä palkalla ja liian pienillä henkilöstömäärillä.
Mäkinen on huolissaan ensimmäisen sairauslomapäivän muuttamisesta palkattomaksi sekä sairausloman ajan palkan pudotuksesta.
– Hoitoalalla henkilökunnan riski sairastua työssään on suurempi kuin muilla aloilla. Kausiluonteiset epidemiat ovat päiväkodeissa sekä hoitolaitoksissa väistämättömiä myös henkilökunnan keskuudessa. Lisäksi työn raskauden vuoksi tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat hoitohenkilökunnan riesana. Myös loma-aikojen vähentäminen vaikuttaa työssäjaksamiseen.
Mäkinen ihmettelee, miksi hallitus haluaa romuttaa vuosikymmeniä toimineen kolmikantaisen neuvottelujärjestelmän.
– Järjestelmällä on kehitetty työelämää ja sen avulla on myös vastattu maltillisin palkankorotuksin valtion taloudellisiin vaikeuksiin.

Yhteistyöllä onnistuttu aiemmin

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn  pääluottamusmies Hannu Kujanpää sanoo, että hallituksen kaavailut muuttavat sopimusyhteiskuntaa.
– Pidän sopimista tärkeänä niin paikallisesti kuin valtakunnan tasolla. Asioita saadaan aikaiseksi hedelmällisellä yhteistyöllä. Pitää muistaa, että Suomessa on lakkoiltu todella vähän verrattuna muuhun maailmaan. Se kertoo siitä, että Suomessa on tehty hyvää yhteistyötä, sanoo Kujanpää, joka edustaa 17 eri ammattinimikkeen alla työskenteleviä ihmisiä.
Kujanpää uskoo vahvasti siihen, että hallituksen esitykseen saadaan vielä muutoksia.
– Ay-liike on varpaillaan, joten varmasti jotain saadaan aikaiseksi.

Suomi pysähtyy perjantaina

Työmarkkinajärjestöt ja ammattiliitot näyttävät voimiaan ensi perjantaina suurmielenosoituksessa Helsingissä.
Palkansaajien mielenosoituksessa puolustetaan työmarkkinajärjestöjen vapaata sopimusoikeutta ja vastustetaan hallituksen yksipuolisesti päättämiä työehtojen heikennyksiä.
Käytännössä Suomi lähes pysähtyy yhdeksi päiväksi, kun suuri osa suomalaisista työntekijöistä on lakossa. Bussit ja junat eivät kulje, toiminta satamissa seisahtuu ja koulut sekä päiväkodit ovat kiinni.