Kurun Kotiseutukurkistuksessa nähtävä kansansatuesitys tarjoaa monin aineksin höystetyn annoksen perinnettä. Ja perinnepä ei ole mitä tahansa menneen maailman pölyjä. Jos satuesiintyjiltä kysytään, se on avain meidän itsemme ja muiden ymmärrykseen. Ja se on nykypäivää.
”Metsän kultainen kuningas, metsän hippa, halliparta! Nouse, kontio, komusta, karvahassi, kannon alta”, kuuluvat loitsun sanat.
Ääntä lähtee sellaisista perinnesoittimista kuin rapapalli, julmu, lepenelauta, pärrä, munniharppu, jouhikko… Tarinassa vilistävät ainakin muita eläimiä höynäyttävä kettu ja omaan jekkuunsa haksahtava kukko. Jalkakin vispaa nopean karjalaisen maanitustanssin tahtiin.
Kaikkea tätä nähdään pian Kurun kirjastossa. Kaikki tämä kuvittaa suomalaista perinnesatua nimeltä Kukon ja kanan karkumatka.
Petra Käpin, esiintyjistä toisen, mielestä kansansadut ovat oivallisia kulttuurien ja perinteiden esiin tuomisessa. Ne kun pitävät sisällään paljon niiden omalle kulttuurille ominaisia piirteitä.
– Ne ovat loistavia pedagogisia välineitä, koska niihin voi upottaa paljon tietoa. Ne ovat jokaisella kansalla loputon henkinen aarrearkku.
Perinteestä tajua itsestä ja muista
Kukkosatu on vain yksi sen järjestävän etnomusikologien kulttuuriosuuskunta Uulun tekemisistä. Kuvaan mahtuu musiikkiesitystä, työpajaa, musiikkikoulua, etnisten soitinten varastoa, kouluttamista… Homman ydin on suomalaisessa kansanmusiikissa ja eri kulttuurien alkuperäismusiikissa.
Käppi selittää, että uululaiset ajavat perinteiden asiaa, koska kulttuurit tulisi pitää monisäikeisinä.
– Kulttuuri on aina ollut monimuotoinen. Suomikaan ei ole ollut yksi maa, jossa on yksi kulttuuri, hän muistuttaa ja huomauttaa alkuperäiskulttuurien tärkeydestä myös länsimaisen yhtenäiskulttuurin keskellä.
Samalla monikulttuuristuvan yhteiskunnan keskellä taas ihmisen olisi Käpin mielestä tärkeää säilyttää aito kosketus omiin juuriinsa.
– Ihmisellä on tarvetta kuulua johonkin yhteisöön. Ihmisen persoona tarvitsee tukea identiteetilleen.
Käppi toteaa, että juurten heikko tuntemus tekee ihmisestä esimerkiksi otollista riistaa ääri-ilmiöille, kuten Isis- tai natsiliikkeelle: identiteettiä etsivä kaipaa kulttuurista kotia mutta sitä tuntemattomana saattaa tarttua vääristymiinkin.
– Ei tarvitse lähteä hakemaan suomalaisuutta siitä, että vihaa tyyppiä nakkikioskilla, koska ei keksi muuta tapaa olla suomalainen.
– Asiat, joita ei tunne, muuttuvat helposti pelottaviksi, mutta kun levitämme tietoa muiden maiden tarinoista, soittimista ja musiikista, konkretisoituu, että mehän olemme perimmiltämme samanlaisia ihmisiä kaikki, toinen esiintyjä Kari Lounela komppaa.
Perinteen merkitys nykypäivässä ei ole vain juurten tärkeydessä. Käppi huomauttaa, ettei perinne ole vain jotain entisyydessä olevaa, jolle nyt sitten mietitään merkitystä nykypäivässä. Se on nykypäivää, jotain tässä päivässäkin toteutettavaa.
– Se on katkeamaton virta. Esimerkiksi Suomessa ja Virossa soitetaan paljon kanteletta, ja se on tosi ajankohtaista.
Elävästi ja osallistuvasti
Tuolla tässä päivässä, kulloisessakin tilanteessa toteutumisen periaatteella rakentuu myös Kurussa nähtävä satu. Esiintyjäkaksikko tuunaa näytelmää erilaisin perinneaineksin ja tulkinnoin, koska jokaisen tekijän omanlaiset tulkinnat pitävät perinnettä elävänä.
– Perinne ei voi säilyä käytössä, jos se ei ole elävä. Vain museossa se voi säilyä sellaisenaan, Käppi sanoo.
– Sitä paitsi kukaan ei voi tietää, miltä asiat kuulostivat viisisataa vuotta sitten.
Tuunailu ei jää vain esiintyjäkaksikon tuomiin mausteisiin, vaan myös yleisö pääsee osallistumaan, muun muassa soittimia soittamaan.
– Tulee omakohtainen kokemus, joka ehkä kantaa muistoissa ja merkityksissä pidemmälle kuin esitys ilman osallisuutta, Käppi perustelee.
Hän myös toteaa, että Suomi on maa, jossa ihmisiä pitäisi innostaa osallistumaan.
– Tämä ei ole spontaanin tanssin maa. Aika aikaisessa vaiheessa ihmiset täällä rajaavat, ketkä ovat laulajia, soittajia ynnä muita ja ketkä eivät. Haluaisimme, että musiikki olisi kaikkien voimavara.
Kansansadusta kotiseutuvirettä
Perinnesatu on osa Kurussa pian vietettävää Kotiseutukurkistus-tapahtumaa. Käppi ja Lounela näkevät, että tänäkin päivänä ihmisillä on vahvat paikallisidentiteetit ja tunnesiteet kotiseutuun, kenties nousevassa määrin joitain vuosikymmeniä sitten vallinneen kotiseudun vähättelyn vaiheen jälkeen.
– Tavallista on, että suvuilla on oma mökki tai tila, Käppi tuumii.
– Tai Tesomalla pihametsikkö, Lounela huomaa kotiseutuajattelun muovautumisen ja joustavuuden ajan mukana.
Vaikkei kukkosatu ole ihan kurulainen, miksipä se ei voisi tukea paikallisidentiteettiä ja perinneintoa suomalaisuuden tasolla?
– Niin, Kuru on Suomessa ja Suomi Kurussa. Ja kyllähän se tukee kurulaisuutta, kun Kurussa on tapahtumia, Käppi toteaa.
Kotiseutukurkistus Kurussa 19. syyskuuta. Ohjelma ja kohteet nähtävissä kaupungin verkkosivuilla osoitteessa ylojarvi.fi/tapahtumat/kotiseutukurkistus-kurussa.
