Päivi Seppä ja Pia Maria Laaksonen sutivat valkoista maalia Joutsen-veistoksen höyhenpeitteen pintaan. Uljas, pitkäkaulainen vesilintu kurkottaa kutsuvasti Sasintielle. Ohi kiitävien autojen kuljettavat huomaavat, että maisemaan kahdentoista vuoden aikana sulautunut ITE-taidepuisto on herännyt henkiin. Se elää renessanssiaan.
– Mielemme palavat Seppo Kankon Perhosen kunnostamiseen. Työn runko on ehjä, mutta siivissä olevia päreitä on rikkoutunut. Uskomme, että komeasiipinen perho on eräänä päivänä todellinen katseiden vangitsija.
Taiteilija Jari Antila antaa syväluotaavan katseensa kiertää kasvonsa pesseessä taidekeitaassa. Mies muistaa tarkasti vuoden 2012, jolloin hän innokkaasti oli perustamassa ja rakentamassa ITE-taiteen kehtoa.
– Taiteilijoiden eri tekniikoilla valmistamat luomukset ovat kestäneet varsin hyvin ajanhampaan nakerrusta taivasalla. Vuodet ovat myös tehneet tehtävänsä ja jättäneet teoksiin jälkensä. Työt ovat kohdanneet niin paukkupakkaset kuin polttavat helteet ja rankat vesisateet kuin raskaat lumitaakat.
Antila muistuttaa, että ITE-taidepuisto rakentui Taidehotelli Urkin Pirtin naapurustoon, jotta kohteet tukisivat toinen toistaan.
Seppä ja Laaksonen lanseeraavat konkreettisesti prosessitaideteoskäsitteen. He kertovat, miten puiston jokainen teos on koko ajan luomisprojektissa. Pysyvyys ei ole jutuista merkittävin.
– Olemme käyneet kaikki puiston taideteokset läpi. Ne on nyt kirjattu luetteloon. Jonkin työn on ollut aika poistua estradilta. Toinen työ on antanut ehjiä osiaan toisen teoksen uuteen elämään.
Kaksikko on sitoutunut alueen hoitoon. Se suorastaan inspiroi heitä.
– Tuomme tänne vireää elää. Järjestämme erilaisia tapahtumia, joissa ihmiset voivat kokea läsnäolon, vuorovaikutuksen ja luomisen iloa.
Seppä ja Laaksonen korostavat, etteivät he vain anna Runopuistolle vaan ammentavat sieltä elinvoimaa ja rakennusaineita omaan taiteeseensa ja jaksamiseensa.
ITE-taidepuistosta Runopuistoksi muuntuneella tontilla on nyt parikymmentä teosta, ja niiden määrä kasvaa tulevina aikoina.
Seppä ja Laaksonen kuvaavat roolejaan puiston hyviksi haltijoiksi ja näyttelykuraattoreiksi.
– Odotamme ja otamme vastaan ehdotuksia taiteilijoilta. Pääsääntönä on, että uusien veistoksien on sovittava Runopuiston henkeen ja ilmapiiriin, joka on löytänyt muotonsa vuosien saatossa.
Laaksosen runoratsu on päässyt puiston historian havinassa laukkaansa.
”#Pinsiön Runopuisto antoi parastaan toukokuun ensimmäisenä. Hidas lintukonsertto täydensi humisevan tuulen pesän rakennusta. Vapauteen on ihminen tehty. Lämpöön ja kesään. Rastas tiesi kuulleensa joskus talven olleen kova ja kylmäkyntinen Varas. Lintu on aina lintu, lentokyvytönkin. Metsä antoi. Metsä otti. Lauloi musta hottentotti ja minua paleli kauneutta katsellessani synkkämielisen vappuaamua.”
Seppä ja Laaksonen iloitsevat, että kaikki taideteokset käynnistävät heissä pohdinnan. Ne inspiroivat verbaalisen lahjakkuuden esille ja tarpeen pukea tunnot sanoiksi.
Puiston haltijat korostavat, että Runopuisto on tarkoitettu kaikille ihmisille.
– Odotamme näkevämme täällä perhekuntia. Lapsilla on herkät aistit, joiden avulla he mieltävät näkemäänsä, kuulemaansa, tuntemaansa.
– Tänne saa tulla aina. Paikan ei tarvitse olla auki. Runopuisto elää vuorokausi- ja vuodenaikakiertoa. Sillä on joka päivä uudistuneet kasvot.
Seppä ja Laaksonen odottavat malttamattomina, että taideteoksia yhdistävät pikimmiten kävijöiden tallaamat polut.
– Runopuisto on avoinna koko vuoden. Lumisinakin talvina toivomme, että hangissa olisivat urat, jotka pysyvät auki vierailijoiden ansiosta.
– Lapset tuottavat sanoja, ja minä kirjoitan niitä muistiin.
– Sanoja voidaan poimia myös aikuisten puheista.
Laaksonen ja Seppä viittilöivät keltaisia ja punaisia linnunpönttöjä, jotka muodostavat yhden taideteoksen. Sen on puiston ensimmäisenä kertana luonut taiteilija Tapio Holopainen. Suuri osa pöntöistä on asuttuina.
– Kirjosieppoja, talitiaisia ja sinitiaisia, he luettelevat.
Puiston haltijat ruokkivat vuoropuhelua, jossa ihmiset käyvät vapaasti debattia luonnon ja ihmiskäden jälkien kanssa.
– Roope oli juuri tuolloin astumassa armeijan harmaisiin, ja hänen pinnansa saattoi olla hiukan kireällä. Monet fillarit saivat viimeisen käyttötarkoituksensa luomuksen osana.
Seppä ja Laaksonen rakensivat Pinna kiristyy -luomuksen ympärille koivurangoista kodan. Nyt teos kantaa nimeä Väsyneiden matkustajien kota. Kuraattorit kierrättivät heppuhahmot eräästä rikkoutuneesta työstä. Ne saivat helakan vihreän lookin.
– Näyttelyvieras astelee kotaan, ja hän pääsee ihokosketukseen Pinna kiristyy -työn kanssa.
Taiteilija Seppo Kanko on veistänyt vuoden 2012 kesällä Tuulen tytön. Veistos on ajan saatossa pötkähtänyt pitkälleen maahan sammal- ja varpuvuoteelle.
– Päädyimme loppuratkaisuun, että ajanhampaan arvokkaasti harmaannuttama työ saa olla sijallaan. Se houkuttaa varmasti lapsia istahtamaan, Seppä ja Laaksonen miettivät.
Taiteilija Arja Krossbeck teki puiston alkutaipaleella moniosaisen teoksen, joka muodostui ihmishahmoista. Niitä oli maassa ja puissa. Krossbeck käytti materiaalinaan maatuvaa ainesta, joten hahmot ovat yhtä lukuun ottamatta palanneet maan tomuksi.
Seppä ja Laaksonen nostivat yhden ihmishahmon pystyyn ja antoivat sen hakea uuden asentonsa.
– Siinä ihminen istuu kannon päällä ja viettää tuumaamistaukoa.
Seppä ja Laaksonen saavat uutta pontta, kun he esittelevät Rouva Matildaa, Isohameista naista, jonka silmiinpistävä yksityiskohta on näyttävä korvakoru. Rouva Matildan pohjana on muotoilun lehtori Antti Kareksen valmistama abstrakti metallinen työ.
– Rouva Matildan kutreille asetetaan tilanteen tullen uusi seppele. Ne kuivuvat paikoilleen ja uudistavat teoksen ilmettä.
Taiteilija Petri Räsänen on löytänyt Soturi Torro Kalevanpojan sekä Väiski ja korppi mutrusuun mahtavista pölleistä.
– Sinne laitamme kyniä ja vihkoja, jotta kävijät voivat kirjoittaa terveisensä Runopuiston innoittamina.
Muun muassa kirjallisuusterapiaohjaajana työskentelevä Seppä odottaa mielenkiinnolla, millaisia ajatuksia taiteellistettu metsikkö ihmisissä herättää.
Antilan ajatukset ja energiat ohjautuvat uutukaiseen PuuJUMALpuistoon, jonka toinen kesä on parhaillaan käynnistymässä. Paikan isäntä sanoo, että PuuJUMALpuistossa jyllää äijäenergia, sillä tämänkesäiset luomukset on urhojen käsissä muotonsa saaneita.
– Ensimmäinen kesänäyttely oli jo menestys, sillä tuhannet taiteen ystävät tulivat katsomaan Taidetila Kivisavua ja taidepuistoa. Odotan, että tänä kesänä saamme aikaisempaa suuremman ihmisjoukon liikkeelle. Hyvä ääni on kantanut, ja suuren yleisön tietoisuus meistä on laajentunut.
PuuJUMALpuiston viimekesäiset teokset saavat nyt paikkansa Runopuistosta.
Antilan mukaan PuuJUMALpuistoon syntyy vaikuttava täysin uusi kokoelma.
Antila ja taiteilija Kari Manninen ovat annista päävastuussa, mutta mukana on laaja taiteilijoiden joukko.
– Tuon tuostakin minulta kysytään PuuJUMALpuiston syntyhistoriaa. Ilokseni kerron, että kunnioitamme Ruotsin suomalaismetsien historiaa. Ruotsin ja Norjan rajamaille 1600-luvulla muuttaneet ja sinne asettuneet metsäsuomalaiset säilyttivät puisten jumalhahmojen perinteen. Olemme palauttaneet sen takaisin Suomeen ja vaalimme sitä Pinsiössä.
Antila vakuuttaa muistavansa Ruotsin-matkan loppuelämänsä ajan.
– Reissu oli monella tavalla hieno antoisuudessaan. Toimme jumalhengen takaisin kotiin.