Muistokirjoitus: Palopäällikkö Aarre Palin – ”Hän oli yksi meistä”

Aarre Palin syntyi Turussa vuonna 1925. Aarre oli kaksivuotias kun perhe muutti Mouhijärvelle. Mouhijärvellä Aarre vietti nuoruutensa. Aarre palveli jatko- ja talvisodassa panssarijoukoissa, jossa Aarre toimi panssarivaunun kuljettajana. Tarinan mukaan Aarre sai kuulovaurion toiseen korvaansa, kun hän heitti panssarivaunun päältä puukapulan ja se osui suoraan maassa olevaan miinaan.

Mouhijärvellä asuessaan Aarre tapasi lähes naapurin tytön Helenan, jonka kanss perustettiin perhe. Aarre muutti perheineen Ylöjärvelle vuonna 1955 ja toimi silloin linja-auton kuljettajana Tiuralla.

Aarre Armas Palin (s. 30.7.1925 Turku, k. 21.11.2023 Ylöjärvi) (Kuva: Reijo Palin)

Ylöjärven VPK:hon hän liittyi vuonna 1956 tuttavansa Matti Vormiston kehoituksesta. Muutamia vuosia kului opetellen palokunnan toimintaa ja nopeasti hänestä tulikin erittäin aktiivinen palokuntalainen. Vuonna 1960 hänet valittiin palolautakunnan toimesta kunnan palomieheksi ja paloaseman päivystäjäksi. Valinnan peruste oli silloin se, että palokunta tarvitsi pätevän kuljettajan uuteen paloautoon. Kunta oli hankkinut uuden paloauton (Bedford vuosimallia 1959), joka oli nelivetoinen, ja varustettu vesisäiliöllä ja kiintopumpulla.

Vuonna 1961 Aarre hoiti vt. palopäällikön tehtäviä, kun palopäällikkö Olavi Mäkelä yllättäen siirtyi Kaukopään tehdaspalokunnan palopäälliköksi. Vuonna 1964 Aarre valittiin kunnan väestönsuojelupäälliköksi, jota tehtävää hän hoiti palomiehen tehtävien rinnalla.

Työ paloasemalla oli urakkaluontoista. Päivystystä hoidettiin vuorokauden ympäri vuoroviikoin palopäällikkön kanssa. Sammutusten lisäksi töihin kuului talonmiehen tehtävät, kaluston hoito sekä VPK:n harjoitusten ohjaus. Silloin tällöin kunnasta tuotiin yhtä ja toista kunnostettavaa.

Vuonna 1972 Aarre valittiin palotarkastajaksi ja vuonna 1975 kunnan palopäälliköksi. Palopäällikön virkaa hän joutui aluksi hoitamaan väliaikaisena kolme vuotta, kun valinnasta valitettiin ylimpiä oikeusasteita myöten. Aarre itse on todennut, että pätevyys tuli sitten todetuksi ylimmällä tasolla. Palopäällikön virasta Aarre jäi eläkkeelle Vuonna 1988.

VPK:n toiminnassa Aarre oli hyvin aktiivinen. Hän toimi Ylöjärven VPK:n hallituksessa yli 20 vuotta, siitä pääosan hallituksen varapuheenjohtaja. Kymmenkunta vuotta hän toimi koulutuspäällikkönä ja kahdeksan vuotta palokunnan varapäällikkönä. Hän ehti toimia myös palokunnan tilintarkastajana, sopimusneuvottelijana, juhlatoimikunnassa ja monessa muussa tehtävässä.

Aarre oli mukana suunnittelmassa Opetuselokuvaa Ylöjärven VPK:sta, jonka kuvasi Paavo Hänninen. Olipa Aarre mukana myös tekemässä sadetta Reinikaisen mökkiviikonloppu-jaksossa vanhalla Bedfordilla. Tarinan mukaan varsinainen kuvaus keskeytyi, kun harjoittelussa oli käytetty auton vedestä suurin osa ja säiliö tyhjeni kesken kuvauksen.

Jehu-malja-, Kovakunto-, Autopartio-kilpailut oli Arskalle tuttuja. Moneen kilpailuu hän osallistui Ylöjärven VPK:n joukkueessa. Vuoden 1967 Jehu-malja -kilpailussa Aarre tuli toiselle sijalle henkilökohtaisessa tietokilpailussa. Jehu-malja -kilpailua pidetään nykyäänkin palomiesten Suomen mestaruus kilpailuna.

Aarre on itse muistellut VPK:n historiikissä, että kunta säästi miljoonia mummon markkoja tekemällä talkootyötä sammutustoimen ja palontorjuntatyön hyväksi. Toimiminen palokunnassa oli palkitsevaa. Porukka oli mukavaa ja tekeminen tarkoituksenmukaista.

Eläkeaikanaa Aarre osallistui aina mahdollisuuksien mukaan palokunnan toimintaan. Viimeisinä vuosinaankin hänet nähtiin aina välillä palokunnan veteraanien tapaamisissa.

Itselläni henkilökohtaisesto on Arskasta muistikuva, kun kävin ilmoittamassa, että olisin kiinnostunut tulemaan palokuntaan palomiehensijaiseksi vuonna 1985. Aarre katseli hiljaa hetken, mittaili minua katseellaan ja totesi sitten: “Vai semmosta poika meinaa. No kai susta siihen on, mutta katokin, että teet työt kunnolla tai tulee tupenrapinat”. Tuon sanottuaan Aarreltakin petti pokka ja naurettiin yhdessä päälle. Niin ja se palomiehen sijaisuus siis tuli ja kesti melkein kaksi vuotta.

Aarre Palin oli meille palokuntalisille Palinin Arska. Ei koskaan herra palopäällikkö. Hän oli yksi meistä. Aarre teki suuren elämäntyön Ylöjärven palo- ja pelastusturvallisuuden hyväksi.

Ari Jylhäsalo
Ylöjärven VPK ry