Yhteisnäyttely vaatii kokoajaltaan sovittelevaa silmää ja kontakteja, osallistuvalta taiteilijalta taas kokonaisuuden huomioimista mutta myös oman näkemyksen kuuntelua.
Kun taideharrastaja Ritva Lindfors sai sähköpostiinsa pyynnön osallistua Orivedellä järjestettävään yhteisnäyttelyyn, hänen ensi reaktionsa oli kiinnostunut aprikointi.
Erikoiselta tuntunut teema, olohuone, herätti paljon kysymyksiä.
– Se, kun antaa aiheen, johon ei keksi heti vastausta, on sama kuin neulalla pistäisi taiteilijaa, hän kuvailee sysäystä.
Kiinnostuneena ja itselleen tuoreesta näyttelypaikasta innostuneena nainen tarttui tarjoukseen.
Kysymysten jälkeen päähän putkahti liuta vastauksia. Aatokset kuitenkin rajautuivat.
– Ratkaisu löytyy niistä palikoista, joita on käsillä. Kun tällä kertaa minulla ei ollut aikaa tehdä uusia töitä, valitsin työt kotoa. Homma loksahti paikoilleen.
Kokonaisuus lutviutui sovittelemalla
Ylöjärveläisen Lindforsin lisäksi näyttelyssä on mukana koko joukko muita taiteilijoita. Heistä pari muutakin on puutarhakaupungista.
Näyttelyn kokoaminen on niin ikään ylöjärveläistä käsialaa: jo 44. kertaa Leporannan taidekeskuksessa järjestettävän kesänäyttelyn puikkoihin hyppäsi täkäläinen taideaktiivi Jaana Pärssinen, kun keskuksen iäkäs isäntä kaipaili uutta luotsia.
Näyttelymuodoksi tuli yhteisnäyttely käytännön seikkojen, kuten kulujen ja valvontavuorojen jaon sekä teosten riittävyyden, vuoksi. Keskuksen perinnekin painoi kupissa. Alkuasetelma oli Pärssiselle helppo.
– Tunnen aika paljon ihmisiä ja tiedän heidän kädenjälkensä. Runko muodostui helposti.
Sekin helpotti, että moni taiteilija laati tyystin uudet, teemaa tukevat työt. Visainen vaihe koitti, kun työt olivat kasassa. Vaikka muutama taulu löysi nopeasti paikkansa, paljon oli haeskeltava sointuvaa kokonaisuutta.
– Sovittelemalla taulut löysivät paikkansa, Pärssinen kuitenkin summaa.
Lindforsin tapana on toki valita kokonaisuuteen sopivia töitä, mutta hän toteaa, ettei joukkoon solahtamista pidä miettiä liikaa.
– Täytyy luottaa omaan näkemykseensä.
Olohuone näyttäytyy luontona
Teema ei ollut Pärssiselle mikään yllättävä päähänpisto vaan luonteva oivallus.
– Näyttelypaikka on kuin kesäinen, vihreä olohuone.
Laajan kirjon mahdollistavasta teemasta nousi Pärssisen mukaan päällimmäiseksi aihepiiriksi luonto.
– Tekijät kokivat, että olohuone on rentouttava ja viihdyttävä paikka, jossa voi levätä ja eheytyä.
Toinen usealla esiintyvä aihe on kissa – mukavuutta rakastava eläin, Pärssinen tuumii. Toki joukkoon mahtui sisäkuviakin.
Pärssisen mielestä tulkintojen moninaisuudesta koostui hyvä kokonaisuus.
– On vähän jotain jokaiselle, mutta kumminkin työt ovat jotenkin sulassa sovussa.
Lindforsin mielestä moninaisuus on kiinnostava juttu. Tällä kertaa hän ei kokenut sitä vaikeaksi, sillä suuntaviivat ohjasivat. Mutta vaikeakin lähtökohta kiinnostaisi häntä.
– Oikeastaan mitä vaikeampi, sitä kiinnostavampi.
Hänen oma tulkintansa teemasta muotoutui siitä perustekijästä, että hän on maisemamaalari.
– Olen tavallaan aina maisemassa, tai jos en ole, maisema on minussa. Maisema on minun olohuoneeni. Ihan fyysisestikin, sillä liikun paljon metsissä.
Vain plussapuolia
Maisemaintoilija näkee yhteisnäyttelyissä etuja. Ensinnäkin pääsee kohtaamaan ja vertailemaan muiden taiteilijoiden aatoksia.
Yhteisnäyttelyt myös laajentavat esittäytymismahdollisuuksia. Muutamalla työllä kerrallaan porukan osana voi näet jakaa kavalkadiaan useampaan paikkaan kuin yksin kokonaisin näyttelyin. Lisäksi pääsee isoihinkin tiloihin, joita ei yksin voisi täyttää.
Lindfors nostaa eduksi myös vaivattomuuden. Yksityisnäyttelyyn saattaa panostaa vuosia, mutta yhteisnäyttelyyn voi ottaa osaa jo parilla olemassa olevalla työllä.
Haittoja hän ei löydä. Ei edes sillisalaatin vaaraa.
– Se, että on erilaisia töitä, on vain rikkaus. Työt erottuvat toisistaan. Ja jos tuntuu, etteivät teokseni sovi johonkin näyttelyyn, en mene mukaan.
Taidetta yksin ja yhdessä
Taiteen olemuksessa kaikkiaan on kiintoisa jako yksityiseen ja yhteiseen.
Lindforsin tekemisessä kahtalaisuus näkyy aika tasaisesti jakautuneena. Hän työskentelee usein yksin mutta toisaalta hakeutuu myös ryhmätuokioihin.
– Jotta kohtaan erilaisia taiteen ilmenemismuotoja. Pysyn nöyränä.
Opettaessa taas korostuu sosiaalisuus.
– Näen, mitä oppilaat tekevät, ja pystyn peilaamaan sitä omaan tekemiseeni.
Katselussa etualalla on yksityinen kokemus mutta rinnalla myös ripaus yhteisyyttä.
– Katsominen on täysin subjektiivinen kokemus, kun kaikki kokevat taiteen eri tavoilla. Mutta jälkikäteen haluan ehkä kuulla muiden ajatuksia.
Kahtalaisuus on Lindforsista kiinnostava, taiteeseen kuuluva jännite.
– Teos syntyy subjektiivisella näkemyksellä, mutta sitten se tuodaan auki revittäväksi. Taiteen tekeminen on keskustelua – itsen ja katsojan kanssa.
Leporannan taidekeskuksen 44. kesänäyttely 2. elokuuta saakka (Vinkiäntie 745, Orivesi).
