Kuolemasta puhuttaessa käytetään monia kiertoilmaisuja, mutta tunnetaito-ohjaaja ja -kouluttaja Minna Katajamäki kannustaa puhumaan kuolemasta lapsille ikätasoisesti mutta oikeilla sanoilla.
– Turvallisinta on käyttää kuolema-sanaa ja sen jälkeen keskustella lapsen kanssa, että mitä se kuolema tarkoittaa, Katajamäki ohjeistaa.
Hän pitää kiertoilmaisuja, kuten poisnukkunut, poismennyt ja edesmennyt, epäselvinä, jolloin on mahdollista, että lapsi ymmärtää väärin.
– Poisnukkuminen liittyy lapsen mielessä nukkumiseen. Vaikka aikuista saattaisi lohduttaa ajatus ikuisesta unesta, tällainen on lapselle todella epäselvä ilmaisumuoto.
Lopullisuus vaikea kohdata
Katajamäki kuitenkin ymmärtää, että aikuisille voi olla vaikeaa käyttää kuolema-sanaa.
– Itse ajattelen, että kiertoilmaisujen käyttäminen saattaa kuvastaa meidän aikuisten vaikeutta kohdata kuoleman lopullisuutta, omaa suhdettamme elämän rajallisuuteen.
– Olemmehan me tässä ajassa aika lailla vieraantuneet kuolemasta. Ennen kuolema oli läsnä paljon konkreettisemmin ihmisen elämässä, koska kuoltiin kotona, valvottiin ruumiin äärellä sekä valmisteltiin, pestiin ja puettiin vainaja kotona. Kuolema on pitkälti siivottu meidän yhteiskunnassamme.
Katajamäki miettii, että kuolemasta puhuminen voi olla vaikeaa myös oman liikutuksen vuoksi. Myös lapsen tunteiden kohtaaminen voi tuntua vaikealta.
Valmiita vastauksia ei tarvitse olla
Tärkeintä Katajamäen mielestä kuitenkin on, että kuolemasta on lupa puhua, eikä lapsi jää yksin surunsa kanssa.
Jos lähestyvä menetys on tiedossa etukäteen, hän kehottaa valmistamaan myös lasta siihen.
– Lasta voi valmistella läheisen kuolemaan ja suruun etukäteen, jos hän saa olla mukana siinä, mitä elämässä tapahtuu. Vähitellen tuleva tieto auttaa sen käsittelemisessä. Tämä on lapsen arvostamista ja hänen tukemistaan.
Katajamäki korostaa, että myös aikuiset saavat olla kuoleman äärellä hämmentyneitä. Valmiita vastauksia ei tarvitse olla.
– Meidän aikuisten ei tarvitse osata ratkaista lapsen surua pois, vaan voimme ihmetellä, tunnustella ja tuntea lapsen kanssa yhdessä kaikkea sitä, mitä kuolemiseen, menetykseen ja suruun liittyy. Lapsi voi hyvinkin syvällisesti pohtia kuolemanjälkeistä elämää, elämän tarkoitusta ja mielekkyyttä ja jopa ihan omaa kuolemaa. Aikuisen tärkein tehtävä on luoda turvan ilmapiiriä ja pitää yllä toivon näkökulmaa.
Lisäksi hän kannustaa aikuisia sanoittamaan kuolemaa ja sen herättämiä tunteita lapsille.
– Näin lapselle tulee viestiä siitä, että on sallittua surra ja on turvallista tuntea myös hankalia tunteita ja että nekin kuuluvat elämään ja kaipaus ja ikävä saavatkin olla. Menetyksiin liittyy monenlaisia tunteita, paljon muutakin kuin surua.
– On tärkeää, että lapsen tunteita ei vähätellä tai kielletä. Lapsi tarvitsee lohdutusta ja läsnäoloa.
Kirjat ja leikit avuksi
Tunnetaito-ohjaaja ja kouluttaja Minna Katajamäki painottaakin, että myös lapsella on oikeus omaan suruunsa. Tuo suru voi Katajamäen mukaan ilmetä monin eri tavoin, kuten ärtyneisyytenä, unettomuutena, nukahtamisvaikeuksina, aikuiseen tarrautumisena, vetäytymisenä tai kehollisina oireina.
– Lapsen surulle pitäisi olla tilaa ja salliva ilmapiiri. Suruun liittyy vahvasti myös itku, joka vapauttaa sitä tunnetta meidän mielestämme ja kehostamme.
Lapsella voi olla iso hätä myös vanhemman surusta.
– Aikuisen onkin tosi tärkeää viestittää lapselle tieto ja ymmärrys siitä, että se on aikuisen suru ja aikuinen itse selviää oman surunsa kanssa. Aikuisen tehtävä on kannatella lasta hänen surussaan, ei päinvastoin, että lapsi joutuu olemaan huolissaan aikuisesta.
Paitsi puhuminen myös leikki on Katajamäen mukaan äärimmäisen tärkeä kanava, jossa voi käsitellä surua ja menetystä.
– Lapsi leikkii samaa leikkiä niin kauan kuin hänellä on tarve jäsentää kokemustaan. Myös kirja on tosi turvallinen ja lempeä keino käsitellä kuolemaa.
Katajamäki vinkkaakin esimerkiksi kirjoista Jukka Hukka ja Iso Hukka sekä Muistojen puu -kuvakirjasta.
– Kun lapselle lukee surusta ja kuolemasta kertovia kirjoja, on mahdollista, että aikuinen tulee myös itse autetuksi.
