Ylöjärvellä jo vajaat kymmenen vuotta asuneelle dekkaristille ja entiselle opettajalle jännitysromaanit ovat vaivaavien asioiden puintia ja synnynnäistä halua ratkoa pulmia.
Siinä hän seisoi, luuri kädessä opettajainhuoneessa, silmät selällään. Elettiin 1990-luvun alkua, ja Tuula Matintupa oli juuri saanut puhelun Otavalta. Hänen kirjansa aiottiin julkaista.
Hetki toi ilon ja helpotuksen. Julkaisuhan ei ole läpihuutojuttu, ja Matintuvan kirjoitusprosessi oli vieläpä ollut pitkä ja mietityttävä.
Se oli alkanut kotiäitivuosina nuoruuden tuntojen puskiessa paperille gradun sijaan. Murrosikää käsittelevä aihe oli kuitenkin hämmentänyt tyttären kasvettua. Sekin oli vaivannut, voisiko tosi elämästä – joskin epäsuorasti – ammentavaa kirjaa julkaista läheisten kiusaantumatta.
Ja sitten, siinä silloin, kirjalle avautui tulevaisuus.
– Olin ehkä jotain osannut tehdä kuitenkin.
Nyt jo 17 teosta julkaissut ja 18:tta tekevä kirjailija menee yhä hämilleen julkaisusta. Tuntuu hurjalta, että muut lukevat hänen kirjansa, hänen. Kustantamon kirjalaatikko saa pyöriä potkittavana ennen avaamista. Mutta on kirjailija nyttemmin rentoutunut paljon.
– Nyt tulee lähinnä tyhjä tunne. Vähän kuin olisi juuri tenttinyt viisi englanninkielistä kirjaa.
Kirjatausta ja elämä kuorivat kirjailijan
Kirjailijaksi päätyminen oli kaikkinensa monen tekijän summa.
Ammatiltaan Matintupa on luokanopettaja, ja hän on tehnyt muitakin töitä. Kirjallisuuteen hänellä oli kuitenkin vahva tausta.
– Meillä luettiin kotona paljon. Osasin Topeliuksen runomuotoiset kirjat suurin piirtein ulkoa.
Itsekseen viihtyvä lapsi tykkäsi seikkailla tarinoissa ja kirjoitteli jotain itsekin. Jo nelivuotiaana hän tuhersi tarinavisiotaan piirrokseksi, kun ei osannut kirjoittaa. Perheessä ei mystifioitu kirjailijan ammattia, ja tuttavakirjailijaa kadehtiva tyttö haaveilikin tuosta työstä. Vankkaa intohimoa ei kuitenkaan ollut, joten ura vei muualle. Kunnes tuli kotiäitivaihe.
– Elämä oli vaippojen keskellä oloa. Varmaan minun oli vain pakko ruveta tekemään jotain muutakin.
Kun esikoisopus lähti tyrkylle, Matintupa oletti pitkää odottelua ja lukuisia pakkeja. Mutta vain yhden kipakan hylkäämisen jälkeen tärppäsi. Otavalta kuulemma puuttui tuolloin juuri Matintuvan teoksen kaltainen kirja.
– Kyllähän sisua on tarvittu mutta tuuria myös, dekkareilleenkin ihmeen onnekkaasti kustantajan löytänyt tuumaa.
Kirjoittaminen onnistui opettajan työn lomassa, sillä Matintupa oli jo opiskelun ohella työskennellessään tottunut kiivaaseen rytmiin. Sitä paitsi suhteellisen kevyen tekstin kirjoittaminen kirja vuodessa -tahtiin ei ole hänestä kiperä purtava. Nyt käsillä ovat jo eläkevuodet.
Genre kumpusi Christie-kesästä
Vaikka esikoisteos sekä eräs toinen kirja ovat nuorten romaaneja ja Tolkien- sekä Terry Pratchett -intoilija on kokeillut fantasiaakin ja haaveileepa myös sadusta, on dekkari Matintuvan päägenre.
Ajatus dekkarin kirjoittamisesta syntyi jo varhaisteini-iässä.
– Luin yhtenä kesänä kaikki naapurin pojan Agatha Christiet. Tämä sytytti jotain.
Kirjailija arvelee genrevalintansa taustalle jonkinlaista eskapismia, jännityksen kaipuuta ja halua pureskella vaivaavia asioita.
– En ole naisten romaani -tyyppinen ihminen. Ja kun haluan kirjoittaa jotain kesälukemiseksi sopivaa, niin eivätkö vaihtoehtoina ole nuo kaksi? hän virnistää.
Lisäksi kustantamo on toivonut Matintuvalta nimenomaan dekkareita. Paljon tuotettu genre ei siis ole Matintuvalle liioin ongelma teosten puskemisessa läpi. Ei se ollut tätä alkujaankaan, sillä Matintupa katsoo tulleensa remmiin dekkaribuumin vasta orastaessa.
– Enkä osannut laskelmoidakaan. Halusin vain kirjoittaa.
Pulmapähkinöiden ja jännityksen kaipuuta
Dekkareiden ikisuosiota Matintupa selittää samalla tekijällä kuin oikeastaan kaikkea kirjallisuutta.
– Ne panevat pohtimaan ihmisen käyttäytymistapoja ja sitä, mihin ihminen pystyy ja voi ajautua.
Dekkarin erityisimun hän arvelee piilevän ihmisen ikiaikaisessa halussa ratkoa pulmia.
– Joku tekee ristikoita, joku lukee dekkareita.
Dekkarit tarjoavat myös turvallisen tavan jännittää.
– Jännittäminenkin palvelee jotain ihmisessä. Lapsen kehityksellekin turvallinen stressitila on tarpeellista.
Näistä seikoista Matintupa viehättyy itsekin, joskin väistää väkivallalla mässäilyn ja suosii perinteistä palapeliasetelmaa.
Dekkaristi ei usko genrensä liekin sammuvan.
– Se muuttaa muotoaan kyllä, mutta ei se varmaan koskaan katoa.
Uusimmassa inhimillisyyttä
Uusin, viime vuonna julkaistu Matintupa-kirja on jälleen dekkari, pelifirmassa sattuvaan murhaan pureutuva Pelitalo. Useidenkin jännitysromaanien jälkeen aihe löytyi jälleen luontevasti.
– Olen intohimoinen tietokonepelaaja. Lisäksi suomalainen peliteollisuus on kunnostautunut. Ja se, mihin kirja päättyy, on vaikea asia, jonka kanssa olen joutunut tekemisiin työn kautta.
Ei pelottavaksi vaan inhimilliseksi kirjoittajansa kuvaama teos koitui toiseksi Matintuvan omaksi suosikiksi hänen kirjojensa joukossa.
– Sain henkilöihin eloa, ja tavalla tai toisella tuli käsitellyksi yksi asia, joka on ahdistanut.
