Kauan odottamani matka oli vihdoin viimein edessäni. Vallitsevasta tilanteesta ja covidista johtuen matkalle lähtö oli viivästynyt. Aah – ihanaa! 30 tunnin matkani oli alkanut.
Saavuin kuin upeaan lentoaseman loungetilaan odottamaan sisäänkirjautumistani. Toinen toistaan terveyttä ja hyvää elämää edustavaa, siniturkoosisiin työasuihinpukeutunutta, henkilökuntaa tehvehti minua ja muitakin odottaessamme aulassa. Hetken aulassa istuessani, kuulin iloisen äänen: ”Oliko Carita paikalla?”. Kuullessani nimeni ilmoitin: ”täällä!”
Upea terveyttä edustava ystävällinen nainen kertoi, että menisimme pukuhuoneeseen, johon voisin jättää vaatteeni, matkalaukkuni ja kaiken omaisuuteni. Ne vietäisiin tuota pikaa huoneeseeni. Hän tiedusteli, mitä haluaisin syödä huomenna aamiaisella – mahtavaa palvelua.
Vaihdoin vaatteita mukavammiksi, ja hän kysyi minulta ottaisinko jotakin virkistävää juotavaa, vaikkapa sitruunan makuista? Tuolla hetkellä ajattelin, että itse asiassa loman aloituksena toimisikin G&T. Saatuani juoman, huomasin, ettei se aivan ollutkaan lempimerkkiäni.
Juotuani juoman, lähdimme tapaamaan muita matkatovereita. Loungessa oli kuusi muuta ja meile tarjottiin luettavaa ja tv:stä katsottavaa. Ja voimme jopa keskustella keskenänne. Apua, mitenu joa sakkia olimmekaan. Toki kielenkannat vielä aukesivatkin.
Tummansiniseen asuun pukeutunut nainen tuli hakemaan minua ja esitteli talon alakertaa – erilaisia tiloja, joista sitten siirryimme valtavaan saliin .Joka puolella huokui ystävällisyys ja välittäminen. Tuntui, että paikka suorastaan huokui paratiisillisia olosuhteita.
Salissa minulta kysyttiin, millaista musiikkia haluaisin kuunnella? No, kun henkilökunta oli niin ystävällistä, sanoin, että kuunnellaan sitä mistä he pitävät. Tuntuu työkin mukavammalta. Sain kuulla, että he pitävät raskaasta heavymusiikista. No, kyllähän sitä nyt lomalla voi joskus uhrautua.
Oltuani salissa reippaan tunnin ajan, ystävällinen henkilökunta kysyi jälleen, haluaisinko sitä samaa sitruunajuomaa. Ilman muuta, olihan se maistunut. Siinä vaiheessa nuokahtelin, enhän ollut juurikaan edellisenä yönä nukkunut innostukseni vuoksi. Nyt täytyy muistaa mainita, että johan oli mahdottoman mukava idea laittaa nukkuvan päälle lämmitetty peite. Täytyy muista kotonakin.
Pian pääsinkin lähtemään kohti huonettani, joka oli saatu valmiiksi edellisen matkustajan jäljiltä. Tavarani odottivat kauniisti kaapissani. Henkilökuntaan kuuluva iloinen ja reipas naishenkilö toi minulle lounaan, jonka hän oli tilannut minulle huoneeseeni, koska lounasaika oli jo päättynyt.
Siinä mietin elämän ihanuutta, että on kuin rasvattuna sujunut kaikki. Ja kohta, aivan tuota pikaa huoneeseen tuotiin kahvia ja pullaa. Nälästä ei tarvinnut kärsiä.
Surffatessani somen laineilla kuulin, että saan myös huonetoverin. En ollut sitä varauksen yhteydessä huomannut sanoa. Hän oli samanlaisella huumorintajulla varustettu kuin minäkin. Pari vuotta minua vanhempi rouva. Meillä ei meinannut illankaan aikana juttu katketa muuta kuin päivällisen ja iltapalan ajaksi. Yhteistä aktiviteettiamme oli liikunta kiinteistön alueella.
No illan tullessa meiltä tiedusteltiin ottaisimmeko kenties pienet konjakit? Vastaus oli vääjäämätön kyllä. Lomallahan tässä ollaan. Hetken naapurisängyn rouva mietti että pitäisikö ottaa toiset?
Totesimme, että kohta se uni tulee silmään nukkumishenkilön hiekasta. Kikatimme useasti yön aikana, nauroimme keskenämme ja taas nukuttiin.
Majoittajan puolesta oli järjestetty aamulle herätys sekä aamiainen. Sitä sai, mitä oli edellisenä päivänä tilannut. Ja aamiainen tuotiin huoneeseen. Melkoista premiumtasoa! Luettuamme päivän sanomalehdet ja uutiskirjeet, meille oli järjestetty aamuaktiviteettia. Oli taas tottumattomalle urheilijalle opittavaa ja muistettavaa. Kadonneita lihaksiakin alkoi löytyä.
Ja taas lounaalle, joka tuntui joka kerran maistuvan paremmalta. Johtuuko se siitä, kun ei itse tarvitse tehdä niin kaikki on parempaa? Huomasimme pian ,että reissumme alkaa olla lähtöitkuja vailla. Mieheni tuli noutamaan minua tasan 30 tuntia lomani alkamisesta.
Se on varmaa, että sain tällä lomallani ikuisen ystävän – tekonivelen.
Jos et vielä tiennyt tai arvannut lomakohdettani, se oli Tekonivelsairaala Coxa. Tällä ammattitaitoisella, empaattisella ja ystävällisyyttä huokuvalla henkilökunnalla kaikilla on yhteinen päämäärä. Se, että potilaalla on hyvä olla. Henki henkilökunnan välillä on käsin kosketeltavissa. Kaikki tekevät rankkaa ja erittäin arvostettavaa työtä potilaiden hyväksi itseään säästämättä. Jaksoivat aina hymyillä ja palvella.
Väitän että, he hoitavat työnsä yhtä hyvin kuin suuremmallakin palkalla. Heillä on motiivina aivan jokin muu kuin raha. Ja sen vuoksi he varmasti ansaitsisivat vaikka tuplapalkan. Kiitos kaikille minua hoitaneille!
Carita Reimer
