Juurien vaaliminen sujuu metsäkyläläiseltä Kati Mikkolalta osana arkea. Kulttuuritaustaa ei tarvitse erikseen alleviivata vaan sitä voi silkasti elää – nytkin kun sen äärelle on saateltavana pieni esikoinen. Saamelaisten kansallispäivää vietetään perjantaina 6. helmikuuta.
Kun metsäkyläläinen – vaan samalla saamelainen – Kati Mikkola katsoo esikoistyttärensä Neean leikkiä olohuoneen lattialla, lepää hänen mielessään vankka halu päästää tyttö kasvamaan samassa kulttuurissa, jossa hän itse on varttunut.
– Että Neeakin oppisi tavoille – voikohan noin sanoa? äiti nauraa ja luo lempeän katseen pienokaiseen.
Vaikka hän tietää, että etelässä saamelaisjuurien ravitseminen vaatii vanhemmilta hiukan erityistä vastuuta ja asioihin tarttumista, on hän aikeissaan luottavainen.
– Tiedän, että saamelaisuus jatkuu Neeassa. Uskon siihen vakaasti.
Saamelaisuus soljuu täälläkin
Äitinsä puolelta saamelainen Mikkola eli lapsuutensa Ivalossa, suomensukuisen isänsä kotikonnuilla. Umpisaamelaisen äidin sukujuuret suikertavat Utsjoella.
Peruskoulun jälkeen Mikkola muutti Rovaniemelle, ja vuonna 2003 lähihoitajaksi valmistuneen muuttotie venyi jo Tampereelle saakka. Nuori nainen halusi nähdä muutakin kuin tuttuja kontuja, joskin tarkoitus oli viettää etelän mannuilla vain kotvanen.
– Ajattelin hakea Lapin yliopistoon saamen kieltä lukemaan. Mutta niin se elämä veikin, että jäin tänne. Viihdyin täällä, ja täällä oli mukava työ. Tosin joka vuosi mietin, että muutan takaisin. Hinku ja kaipaus pohjoiseen ovat koko ajan säilyneet, rakkauden Ylöjärvelle saattelema nainen sanoo.
Pitkä elely etelässä ei ole nakertanut saamelaisuutta Mikkolasta. Perinne kukkii naisen arjessa niin tavaroina, tapoina kuin kielenä.
Kaapeissa notkuu pohjoisia lapinpukuja, karvakenkiä, koruja ja kuksia. Onpa vitriinissä noitarumpukin. Perhe liikkuu paljon luonnossa ja nauttii sen antimia. Pöytään katetaan tuon tuosta myös poroa. Saame kaikaa telkkarista, äidin lukemista loruista ja kirjoista sekä musiikista.
– Yritän puhua Neealle saamea – sen mitä osaan. Kun asuu pitkään pois pohjoisesta, kielitaito rapistuu, lapsuudenkodissaan suomea puhunut mutta myös saamea oppinut ja tätä äidinkielenäänkin koulussa käyttänyt nainen toteaa.
Luontaista saamelaisarkea
Perinteistä pitely on Mikkolalle tärkeä asia. Neean myötä niiden arvostus ja sukurakkaus ovat vain entisestään kihonneet.
Perinteet ovat hänelle kuitenkin luontainen ja erottamaton osa arkea, eivät jotain erillistä tiedostettavaa ja ylläpidettävää.
– Olen niistä todella kiinnostunut mutten mitenkään hysteerisesti. Ne ovat pieniä tekoja arjessa, enkä tee niistä erityistä numeroa. Ei saamelaisuutta tarvitse tekemällä tehdä, siten, että olenpas tänään enemmän saamelainen kuin eilen, Mikkola virnistää leppeästi.
Joskus hänkin silti kurkistaa juuriinsa erityiskatsein. Niin käy ainakin pohjoisen reissuilla saamelaismuseossa tai -korymyymälässä vieraillessa.
– Menemme vähän kuin turisteiksi omaan kotikylääni. Joulun alla aioimme saamenkielisiä joululauluja kuuntelemaan Tampereelle, mutta Neea sairastui. Sekin oli yksi tekemällä tehty juttu.
Mikkola jakaa saamelaisuuttaan etupäässä lähipiirin kanssa.
– En tiedä, tietävätkö kaikki ystävänikään saamelaistaustastani. En huutele sitä mutta toki ylpeänä kerron. Kun se on syvällä sisimmässä, ei sitä tarvitse vakuutella kenellekään, nainen myhäilee.
Mikkola ei ole järjestöaktiivityyppiä eikä tarvitse juuria ravitakseen yhteisön tukea. Silti hän seurailee Sisä-Suomen Saamelaisyhdistyksen Facebook-sivuja mutta lähinnä kannatuksensa antaakseen ja tapahtumia seuraillakseen.
– Eihän tietysti haittaisi, jos sen kautta tutustuisi toisiin saamelaisiin. Lapsen myötä ajatus aktiivisuudestakin on vähän noussut.
Ei elvytystä vaan ehtaa elämää
Mikkola ei pidä pohjoisen ulkopuolista saamelaisuutta yleisestikään vain perinteen tietoisena jatkamisena, vastakohtana saamelaisalueiden perinteen luontaiselle jatkumiselle.
– Onhan se perinteen ylläpitoakin muttei vain sitä. Se on meidän elämäämme! Jos on saamelainen, ei se ihmisestä lähde.
Mikkola ei näe etelän saamelaisuutta mitenkään vajavaiseksi tai osittaiseksi, vaikka myöntääkin miettivänsä asiaa joskus.
– Toki täällä täytyy miettiä, miten saamelaisuutta toteuttaa. Ja täällä julkinen saamelaisuus, kuten pukujen tai kielen käyttö, on huomiota herättävämpää kuin pohjoisessa. Eikä täällä ole poronhoitoa. Mutta kyllä saamelaisuus on täälläkin ihan täysipäiväistä. Välillä jopa koen, että olen täällä enemmän saamelainen kuin pohjoisessa, koska olen erilainen kuin muut.
Uutta elämää äidin peruilla
Ylöjärveläissaamelaiselle on itsestään selvää istuttaa jälkikasvuaan juurilleen.
– Jokainen haluaa lapsensa saavan vaikutteita perheestään.
Aikeensa hän toteuttaa arjessa elämällä eikä erikseen opettamalla.
– Samalla lailla kuin elämässä muitakin asioita opitaan, hän hymyilee, joskin halajaa lapselle kielikerhoja ja koulun saamenopetusta.
Mikkola on hyvillään saatellessaan yhden ihmisen lisää saamelaisväestöön ja tukiessaan katoavaiseksikin katsottua kulttuuria.
– Sinusta tulee sellainen saamelainen, hän lepertelee sylissään tapittavalle taaperolle.
Kommentointi on suljettu.