Armi ja Kauko Heinilä ennättivät aivan ensimmäisten joukossa asettua taloksi Soppeensydämen korttelin uusiin kerrostaloihin juuri joulun alla.
Emminkammari oli Heinilöille käytännöllinen valinta uudeksi kodiksi, kun paritalon puolikas Haavistolla alkoi käydä hieman turhan työlääksi 75 vuoden ikään ehtineille eläkeläisille.
– Ei tarvitse tehdä talvella lumitöitä eikä kesällä leikata nurmikoita, Kauko Heinilä perustelee.
– Kaupat, terveyskeskus ja kaikki muut palvelut ovat muutaman minuutin kävelymatkan päässä, ja näköalatkin ovat viidennestä kerroksesta komeat kahteen ilmansuuntaan, hän esittelee tyytyväisenä kolmen huoneen ja keittiön kotia Rantajätkäntiellä.
Itämään alkaneen ajatuksen aiempaa helpommasta asumisesta sysäsi lopullisesti liikkeelle Armi Heinilä.
– Soitin heti, kun näimme ilmoituksen, että tähän aletaan rakentaa taloja. Se kannatti, sillä ennakkovaraajat saivat valita sopivimmat asunnot ja autopaikat ensin, Armi kertoo.
Muuttaminen oli Heinilöille tuttua puuhaa, sillä he ovat asuneet yhdessä osoitteessa Lempäälän Sääksjärvellä ja tätä ennen kahdessa Ylöjärvelläkin.
– Tästä ei sitten enää lähdetä kuin taivaaseen! Kauko vakuuttaa
– Niin, jos päästään, mutta kolme lastamme ja seitsemän lastenlastammekin ovat sanoneet, että oikean ratkaisun teimme, Armi nyökkää.
Samassa ovikello soi, ja sisään astuu hyvin mieluisia vieraita. Heinilöiden pojanpojan Jenni-tytär on tullut ensimmäistä kertaa isomummin ja -vaarin hoitoon.
– Tässä on sopivasti tilaa vieraillekin. Kesällähän perhettä kokoontuu mökillemme Kuruun, Kauko tuumaa.
Nuorina työn perässä Tampereelle
Armi ja Kauko Heinilä kertovat tähänastisista vaiheistaan sanoilla ja äänenpainoilla, joista tulee ilmi kiitollisuus elämää ja sen mukanaan tuomia kokemuksia kohtaan.
– Onnellisia olemme olleet. Kaipa olemme sopineet hyvin toisillemme, kun olemme kumpikin maalta lähtöisin, Kauko arvelee.
Hän ponnisti maailmalle Kihniöstä ja Armi Kontiolahdesta, Joensuun kupeesta.
– Eihän Kihniössä ollut muita työmahdollisuuksia kuin suo, jolla minäkin aloitin turpeen kääntämisen 14-vuotiaana, Kauko hymähtää.
Armi oli vasta 11-vuotias, kun hänen isänsä kuoli. Äiti jäi hoitamaan kotitilaa, kun Armi lähti 16-vuotiaana Tampereelle työn perään.
– Sainkin heti työpaikan leipomosta, ja kolmen eri leipomon palveluksessa olin, kunnes jäin eläkkeelle. Täytyy sanoa, että kaikki työnantajani ovat olleet aivan loistavia, Armi kertoo.
Samoihin aikoihin Kauko sai velipoikansa kanssa töitä Tampellan metallivalimosta ja asui ensin Ylöjärven Metsäkylässä, joka oli 1950-luvun puolivälissä kovasti erilainen paikka kuin nykyisin.
– Ei siellä ollut kuin kymmenkunta taloa, Kauko muistelee.
Nuoret tutustuivat toisiinsa ajan tavan mukaisesti tansseissa, ja Kaukoa miellytti pohjoiskarjalaisen neidon eläväinen olemus.
– Minä en silloin paljoa puhellut, mutta Armin mukana vissiin olen oppinut.
Armi puolestaan viehättyi Kaukon hyviin käytöstapoihin.
– Hän ei koskaan kiroillut eikä haissut tupakalle. Ajattelin, että tuohonhan voisi vaikka ihastua…
– Olimme välillä vähän aikaa erossakin, kun äidiltä katkesi jalka ja minun piti käydä auttamassa häntä tilan töissä. Mietin, odottaakohan se Kauko minua sen aikaa, ja kyllä hän odotti! Armi kertaa.
Talokaupat hääpäivänä
Lopulta päätös naimisiinmenosta syntyi helposti. Heinilät valitsivat Sääksjärven ensimmäiseksi yhteiseksi kodikseen, koska Armin sisko asui jo siellä.
– Tein talokaupat samana päivänä, kun menimme naimisiin, ja meinasin sen vuoksi myöhästyä Tampereen-autostakin, mutta ehdin sovituksi ajaksi Tuomiokirkolle, Kauko kertoo.
– Sääksjärvelläkään ei ollut siihen aikaan juuri muita kuin rintamamiestaloja. Meidän talomme entinen omistaja oli höyrylaiva Kurun onnettomuudesta maitotonkalla pelastautunut Kalle Koistinen, hän jatkaa.
Elämä asettui nopeasti uomiinsa Tampereen ja Lempäälän rajamailla, kun Heinilöille syntyi nopeassa tahdissa kolme poikaa – Vesa, Jari ja Mika.
– Sääksjärvellä oli hyvä asua, ja pojatkin saivat paljon kavereita, jotka kokoontuivat aina meille ja joita otimme mukaan risteilyillekin Näsijärvelle.
– Kaikki olivat aivan ihania miehenalkuja, joiden kanssa poikien ystävyys jatkui meidän muutettuamme Vuorentaustaan, Armi muistelee.
– Jos lapsilta kielletään samantyylisten kavereiden kanssa oleminen, he ovat kovin yksinäisiä. Kannan huolta myös koulukiusaamisesta, sillä lapsen pitäisi saada lähteä joka aamu kouluun sillä mielellä, että siellä on kivaa, hän pohtii.
Puhe kääntyy Ylöjärven nykynuorisoon, joka Heinilöiden mielestä on varsin fiksua, vaikkakin pahimmat huolenaiheet ovat yleisesti tiedossa.
– Huumeet pelottavat, sillä sakki vie helposti mukanaan. Emme ole joutuneet uhkaaviin tilanteisiin, mutta enimmäkseen liikummekin kylällä vain valoisaan aikaan, Kauko sanoo.
Kurun-mökki toi Ylöjärvelle
Vuorentaustaan Armi ja Kauko Heinilää houkutteli muuttamaan se, että vuonna 1973 Kuruun rakennettu kesämökki tuli muuton myötä selvästi lähemmäksi.
Vuorentaustan-talossaan Heinilöillä oli tilaa hulppeat 290 neliömetriä, mutta myös omakotiasujan luontaisetuja, huolto- ja pihatöitä, sitä mukaa.
– Kun lapset lähtivät, huomasimme talon olevan meille ihan turhan iso, ja niin päädyimme paritaloon Haavistolle. Oikein hyvä ja rauhallinen paikka asua sekin oli – kuten oli Vuorentaustakin, Kauko kehuu.
Rantajätkäntielle on Heinilöiden naapureiksi muuttanut tähän mennessä enimmäkseen muita ikäihmisiä. Ympärillä riittää kuitenkin vilskettä, sillä alueelle rakennetaan vielä lisää taloja.
Se ei haittaa Heinilöitä, joiden mielestä Ylöjärven ydinkeskustan kuuluukin muodostua juuri Soppeenmäen tienoille.
– Ylöjärven ja esimerkiksi Lempäälän sekä Vesilahden nopea kasvu on kaksipiippuinen juttu, mutta toistaiseksi Ylöjärvi on pystynyt tarjoamaan hyvät palvelut; lääkärille ja hammaslääkärillekin pääsee nopeasti, Kauko kiittää.
Heinilät päättivät, etteivät etsi Haaviston-asuntoonsa vuokralaisia, jollei se mene kaupaksi.
– Sanoin, että voin kyllä käydä siellä tekemässä lumityöt ja lämmittämässä takkaa läpi talven, mutta kaupaksihan se onneksi meni, Kauko kertoo.
Ensi kesänä timanttihäät
Jokaisen muuton yhteydessä Heinilöillekin on tullut ratkaistavaksi kysymys, mitä otetaan mukaan ja mitä ei.
– Aina on ollut pakko luopua osasta tavaroita, ja niin tehtiin nytkin. Sääksjärvelläkin jätimme huonekalut sänkyjä myöten seuraaville asukkaille, Armi sanoo.
– Täällä on korkeammat huoneet kuin Haavistolla, joten Armin piti laittaa uudet verhot. Televisiokin piti vaihtaa, koska täällä kuva tulee kaapelista, mutta viedään vanha mökille aittaan, Kauko suunnittelee.
Kurun-mökki on pariskunnalle kovin rakas paikka senkin takia, että se sijaitsee loistavien kalavesien rannalla.
– Heti, kun jäät lähtevät, laskemme verkot veteen. Onneksi Armin kädet kestävät kylmää vettä paljon paremmin kuin minun, Kauko kehuu.
Ensi kesänä on aihetta erityiseen juhlaan, sillä Armille ja Kaukolle tulee silloin täyteen yhteistä taivalta peräti 60 vuotta.
Mikäpä on timanttihäitä juhliessa, sillä kummankin terveys on kestänyt hyvänä. Kaukokaan ei ole sairastellut huolimatta fyysisesti raskaasta työstä savuisessa valimossa.
– Työtapaturma oli kyllä kaksi kertaa muutaman sentin päässä, kun 6 000–7 000 kiloa painava kehikko putosi. Jos alle olisin jäänyt, minusta olisi tullut pannukakku.
Myönteisen elämänasenteen lisäksi liikunta on ollut tärkeässä osassa niin psyykkisen kuin fyysisenkin virkeyden ylläpitänä – ja on edelleen.
– Ennen hiihdimme todella paljon, ja nykyään kävelemme joka päivä 12 kilometriä: aamulla kuusi ja illalla taas saman verran.
– Aamupuuro on usein syöty jo viideltä, ja sitten lähdemme liikkeelle, varhaisiin herätyksiin työvuosinaankin tottunut pari kuvailee rytmiään.
