Taimenen mätirasiaistutukset aloitettiin Kurusta

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys aloitti tämänkeväiset taimenen mätirasiaistutukset torstaina Kurussa.
Kokemäenjoen vesistöjen vesiensuojeluyhdistyksen ympäristöasiantuntija Sami Ojala vie mätirasioita jokeen Kurussa. (Kuva: Sanna Hillberg)

Yhteensä kuusi litraa taimenen mätiä sisältäviä mätirasioita istutettiin Keihäsjärveen ja Jakamaan laskeville reiteille.

VIRTA2-hankkeesta vastaava, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen (KVVY) ympäristöasiantuntija Sami Ojala kertoo, että vastaavia istutuksia tehdään keväällä myös Tampereen Pyhäjärveen ja Näsijärveen sekä Längelmäveteen laskevissa vesistöissä. Mätiä on yhteensä 44 litraa ja sitä laitetaan yli 20:een vesistöön.

– Mätirasiaistutuksia ja sähkökoekalastuksia rahoitetaan KVVY:n VIRTA2-hankkeesta. Tänään istutetut mädit on rahoitettu Pohjois-Savon Ely-keskuksen myöntämillä kalatalousmaksuavustuksilla, Ojala kertoo ja lisää, että Näsijärven kalatalousalue on myös mukana tukemassa alueellaan tehtäviä toimia.

Sähkökoekalastukset ovat osoittaneet mädistä kuoriutuneiden taimenten kotiutuneen Keihäsjärveen ja Jakamaan laskeviin puroihin. Mätiä on istutettu näillä alueilla jo viitenä – kuutena keväänä.

Nelivuotinen Virta2-hanke päättyy vuonna 2025 ja se on jatkoa vuosien 2018–2021 Virta-hankkeelle.

Näiden hankkeiden varsinainen menestystarina taimenen palauttamisella ja kotiuttamiselle virtavesiin on ollut Siivikkalan Myllypuro, jossa taimenen todettiin viime vuonna lisääntyneen luontaisesti jo toisena vuonna peräkkäin.

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys tekee hoito- selvitys- ja tutkimustyötä, jolla tähdätään virtavesien ja taimenkantojen tilan parantamiseen. Yhdistys tekee yhteistyötä muun muassa vesi- ja maa-alueiden omistajien ja kuntien kanssa.

Apuna Sami Ojalalla (vas.) oli ylöjärveläinen luonnonystävä Antti Reponen. Tässä Reponen mittaa mätimunien kokoa ennen istutusten alkua. (Kuva: Sanna Hillberg)