Omakotitalon öljylämmityksestä luopuva voi saada jopa 7 000 euron valtion tuen – Kumpi kannattaa: kotitalousvähennys vai elyn tuki?

Valtio houkuttelee pientaloasujia toteuttamaan kodin energiaremontin kahdella porkkanalla: öljylämmityksestä eroon hankkiutuvalle on tarjolla joko korotettu kotitalousvähennys tai ely-keskuksen avustus.
Öljylämmityksestä eroon hankkiutuva voi saada valtion tarjoamasta kahdesta tuesta vain toista.

Öljylämmityksestä luopuvalle tarkoitettua kotitalousvähennystä tarjotaan korotettuna vuoteen 2027 saakka siten, että tukea voi saada maksimissaan 3 500 euroa per henkilö.

Myös ely-keskus tarjoaa energiaremonttia suunnitteleville maksimissaan 4 000 euron kotitalouskohtaista avustusta, kun pientalon öljy- tai kaasulämmityksestä siirrytään kaukolämpöön, maalämpöön tai ilma-vesilämpöpumppuun.

Öljylämmityksestä eroon hankkiutuva voi kuitenkin saada kahdesta tuesta vain toista. Kysyimme Veronmaksajain Keskusliitto ry:n verojuristi Maisa Katiskolta, kumpaa tukea omakotitaloasujan kannattaa hyödyntää.

Katisko neuvoo energiaremonttia miettivää suuntaamaan ensitöikseen joko verottajan, elyn tai Veronmaksajain Keskusliiton verkkosivuille, josta näkee avustuksen saamisen yleiset ehdot.

– Tämän jälkeen se on pitkälti vain matikkaa, että kumpi on itselle parempi vaihtoehto. Puntarointi kotitalousvähennyksen ja ely-keskuksen tuen välillä muuttuu olennaisesti silloin, kun henkilöllä on jo valmiiksi samalle vuodelle muita kotitalousvähennykseen oikeuttavia töitä.

Katisko huomauttaa, että korotettu 3 500 euron kotitalousvähennys on henkilökohtainen. Näin ollen pariskunta voi saada energiaremontin kokonaiskustannuksiin jopa 7 000 euron tuen, mikäli investoinnissa työn osuus on vähintään 12 000 euroa.

– Yksin elävälle elyn 4 000 euron avustus voi taas olla parempi vaihtoehto.

Kotitalousvähennystä myönnetään myös vapaa-ajan asunnon energiaremonttiin. Sitä voi hyödyntää lisäksi kuolinpesän energiaremontissa, kuten elyn avustustakin.

 

Katisko sanoo, että kotitalousvähennystä koskevat kysymykset ja niihin liittyvä veroneuvonta on hänen työssään arkipäivää. Kodin lämmitystapamuutoksen osalta usein kysytty kysymys on, miten kotitalousvähennys lasketaan.

Katisko muistuttaa, että vähennystä on mahdollista saada vain työn osuudesta, joka on 60 prosenttia korotetussa kotitalousvähennyksessä.

– Materiaalista ja tarvikkeista sitä ei voi saada. Systeemi on samanlainen kuin kaikissa muissakin kotitalousvähennyksen alaisissa remonteissa: laskun maksupäivä ratkaisee vähentämisvuoden. Jos työt kuitenkin aloitetaan vasta seuraavana vuonna, vähennyksen saa vasta silloin.

Katiskon mukaan öljylämmityksestä luopuvan on tärkeää tarkastaa, että työn suorittava urakoitsija kuuluu ennakkoperintärekisteriin.

– Se on ensimmäisiä ja tärkeimpiä asioita ennen kun toimiin ryhdytään. Kotitalousvähennys voidaan myöntää vain, jos työn suorittava yritys kuuluu ennakkoperintärekisteriin.

 Fakta: Avustukset öljylämmityksestä luopuvalle

Korotettu kotitalousvähennys:

  • Pientaloasujat saavat kotitalousvähennystä korotetusti öljylämmityksestä luopumiseen vuoteen 2027 saakka siten, että vähennyksen enimmäismäärä on 3 500 euroa. Vähennys on 60 prosenttia ja se lasketaan työn osuudesta.
  • Vähennys on henkilökohtainen, joten pariskunta voi saada tukea jopa 7 000 euroa.
  • Kotitalousvähennyksen omavastuu on henkilöä kohti 100 euroa vuodessa.

Ely-keskuksen avustus:

  • Myönnetään öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen sekä öljylämmityksen korvaamiseen toisella lämmitysjärjestelmällä, pois lukien fossiilisia polttoaineita käyttävät lämmitysjärjestelmät. Avustusta myönnetään yksi per lämmitysjärjestelmä.
  • Avustuksen suuruus on 4 000 euroa, kun öljylämmityksestä siirrytään maalämpöpumppuun, ilma-vesilämpöpumppuun tai kaukolämpöön tai 2 500 euroa, kun siirrytään muihin lämmitysjärjestelmiin.
  • Avustusta voidaan myöntää hankkeille, joiden kustannukset ovat syntyneet aikaisintaan 1.6.2020. Avustus myönnetään suunnitelman ja kustannusarvion perusteella. Avustus maksetaan, kun hanke on valmistunut.
  • Avustusta riittää 36 000 pientaloasujalle. Vuoden 2024 helmikuuhun mennessä avustusta on myönnetty yli 26 000 taloudelle.

 Lähteet: Verohallinto, Veronmaksajain Keskusliitto ry, Ely-keskus