YIlves palasi joulutauolta ryminällä – murskavoitto tuliaisina Vaasasta

Naisten Futsal-Liiga jatkui loppiaisena kolmella ottelulla. Sarjakakkonen Ylöjärven Ilves ei antanut sarjan tyvipään FC Sportin yllättää vaan hallitsi peliä alkuminuuteista alkaen. Lopputulos 2–8 (1–4) syntyi YIlveksen kokeneimpien maalitykkien onnistuessa laajalla rintamalla.

Viikonlopun muissa otteluissa sarjakärki HIFK piti niin ikään pintansa alakastin Fc Halikkoa vastaan 5–2. EBK vankisti asemaansa pudotuspeliviivan yläpuolella, eikä päästänyt PU-62:ta kipuamaan lähituntumaan ottaessaan voiton lukemin 7–2. Viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni oleva syyskauden lopun pisterohmu MadMax vieraili Jyväskylässä, jossa KaDy oli vahvempi ja nappasi voiton 5–3. Samalla Kady tarrasi jo kiinni kotietupaikkaan tasaisessa kärkiryhmässä.

Rosa-Maria Siren (7) rakentaa YIlveksen hyökkäystä. (Kuva: Emmi Orrberg)

YIlves matkusti Vaasaan hyvällä kokoonpanolla. Suosikin asema on aina otettava nöyrästi ja muistettava noudattaa omaa pelikirjaa. Kärkisijoille on kuluvalla kaudella tunkua, eikä tilastotappioihin olisi nyt varaa. Maalia vartioimaan oli valittu Emiilia Syvänen.

Uudet värväykset saattavat tuoda yllättäviä ongelmia. Kotijoukkue FC Sportin joukkueessa mielenkiinto kohdistui Eva-Susanna Dahlmarsiin, jolla on vahva tausta kotimaisen jalkapallon korkeimmalta tasolta. Hänen panokseensa ei YIlves ollut vielä päässyt tutustumaan, mutta varmasti pieni huomio oli varattu uuteen tuttavuuteen.

Avauskenttä vastasi avausjakson maaleista

YIlves haki tuntumaa peliin alkuminuuttien ajan, eikä pallovarmuus ollut heti huipussaan. Pelin painopiste oli kuitenkin kotijoukkueen kenttäpuoliskolla. Ottelun avausmaali syntyi ajassa 3.06. Rosa-Maria Siren laukoi hyökkäystilanteen päätteeksi vasemmalta pienestä kulmasta pallon matalana ohi maalia vartioineen Lotta Rosenströmin.

YIlves pystyi melko helposti rakentamaan maalitilanteita ja kauempaakin tuntui laukauksille löytyvän tilaa. Ajassa 4.33 Senni Viren haki vasurinsa vapaaksi puolustusmuodon ulkopuolella ja laukoi yllättävän pommin oikean tolpan juureen.

Avauskentällisen pivotpelaaja Jenni Häkli lisäsi vieraiden johdon jo kolmeen maaliin ajassa 8.20. Häkli hakeutui laidalta keskisektoriin ja laukoi maalialueen ulkopuolelta tarkasti pallon ohi Rosenströmin.

YIlveksen viimeistellessä hieman suurpiirteisesti ei maalitili hetkeen kasvanut. FC Sport sen sijaan onnistui ajassa 11.48 avaamaan maalitilinsä keskialueen rajapotkusta, joka sujahti maaliin YIlves-puolustajan kautta. Parisen minuuttia myöhemmin ajassa 13.37 Häkli kuittasi lähes edellisen maalinsa kanssa identtisellä suorituksella. Jakson loppu pelattiin ilman lisämaaleja.

Erden-Pyykkönen kakkoskentän tehokaksikko

YIlveksen ykköskenttä oli ollut tehokas, mutta myös kakkoskentällä riitti maalipaikkoja. Toisella jaksolla peliin tullut Esra Erden toi mukanaan suoraviivaisuutta ja avasi kakkosen maalihanan. Hän pelasi kauniisti Tilda Pyykkösen kanssa syötellen pallon jälleen verkon perukoille ajassa 22.43.

YIlveksellä oli tukuttain maalipaikkoja. (Kuva: Emmi Orrberg)

Ottelun näyttävin hyökkäyskuvio ykköskentältä nähtiin, kun Sirenille pelattiin vastapallo yhdeksään metriin kuudella nappisyötöllä. Mia Pajusen huikea pivotpelaajan oppikirjamainen baletti maalialueella loihti lopulta hunajaisen tarjoilun vapaaseen sektoriin. Komea Sirenin vasemman jalan laukaus tolpan juureen ajassa 24.26 ei juuri ollut torjuttavissa.

Tutkapari Erden-Pyykkönen oli jälleen asialla ajassa 28.00, kun he survoivat pallon lähitilanteesta pitseihin. Hienoa ottelua pelaavalle Pyykköselle kirjattiin jo kolmas syöttöpiste. Kahdeksas maali oli jälleen Virenin käsialaa. Ajassa 30.22 hyökkäyspään kulmapotku pelattiin keskikentälle, jossa pohjapelaajan paikalla viihtyvä Viren kaivoi vasurinsa jälleen esiin. Komea laukaus matalana maalin takanurkkaan läpi puolustusmuodon oli jo Virenin toinen tähän peliin.

Kotijoukkueen sinnikkyys palkittiin maalilla ajassa 36.59, kun Maisa Sivula viimeisteli rajapotkun jälkitilanteesta ensimmäisen liigamaalinsa. Tulostaululla loppusummerin soidessa oli kuitenkin vieraille selkeät voittolukemat. Täysi pistepotti matkasi siis Ylöjärvelle.

Kotijoukkueen puolustuksella ei varmaankaan ollut paras päivänsä, sillä lopputulos olisi helposti voinut olla murheellisempikin. Näin avoin puolustus antaa liigasssa kohtuuttoman edun vastustajalle. FC Sportin mahtivärväys ei osoittautunut varsinaiseksi sateentekijäksi, mutta erottui edukseen kentällä ollessaan.

Kahden maalin tekijöitä YIlveksellä oli nyt neljä, mikä sinänsä on hieno määrä, mutta viimeistelyn huolellisuudessa on vielä selkeästi käyttämätöntä potentiaalia. Kevät alkoi siis hienosti ja on lupa odottaa hyviä otteita jatkossakin.

Päävalmentaja Vesa Parviainen kertoi, että ennalta ajatellut taktiset kuviot tulivat esiin myös pelissä.

– Joukkueelle voi antaa hyvän arvosanan. Haimme vapautuneesti ehkä liiankin hienoja kuvioita, eikä onnistumisprosentti noussut korkeaksi. Hyvällä fiiliksellä pääsemme kotikentälle. Ehkä maalinteko maistuu nyt pelaajille urheilutalollakin, Parviainen kommentoi.

Seuraava YIlveksen ottelu pelataan lauantaina 13. tammikuuta urheilutalolla kello 15. Vastassa on viime otteluissaan vaisusti menestynyt keskikastin GFT. Maalia vartioinee maajoukkuemaalivahti Lilli Sandström. Edellinen kohtaaminen vieraskentällä oli vähämaalinen, eikä helppoa maalinteko Sandströmin vartioidessa liene nytkään.

Katso maalikooste ottelusta!

ANTTI REPONEN