Taekwon-Do Center vietti 20-vuotisjuhlia Ylöjärven kaupungintalolla 6.6.
Historiaa
Mestari Mariusz Steckiewicz 8. Dan aloitti 2003 Taekwon-Don Ylöjärvellä aivan nollasta. Ensimmäiset harjoitukset järjestettiin Siivikkalan koululla ja toimintaan osallistui noin 10 harrastajaa.
Vuonna 2004 otettiin käyttöön Steckiewiczin luoma Pikku Tiikerit -järjestelmä ja alussa harrastajista iso osa olikin lapsia. Vuonna 2008 toiminta siirtyi Ylöjärven liikuntakeskuksen toiseen kerrokseen omalle salille.
Ylöjärveläinen Taekwon-Do niitti kilpailumenestystä, kun 2009 Argentiinassa järjestetyssä MM-kilpailuissa Nyyti Korolainen otteli kultaa +70 kg sarjassa.
Vuonna 2010 Mariusz Steckiewicz muutti Vietnamiin, jolloin toiminta siirtyi nykyisen seuran puheenjohtajan Tarja Korhosen ja nykyisen valmennuspäällikön Sanna Mäkisen harteille.
Toimintaa kehitettiin aktiivisesti ja seura saavutti 2013 Nuori Suomi -sinetin. Jere Pohjonen voitti 2015 MM-pronssia ottelusarjassa ja hänet palkittiin Ylöjärven Vuoden urheilijana. Seuraavana vuonna 2016 Ylöjärven kaupunki huomioi vuoden urheilutekona sovelletun Taekwon-Don toiminnan, joka on suunnattu niille, joiden harrastaminen tavanomaisessa ryhmässä ei ole mahdollista.
Ylöjärvi on monessa asiassa ollut edelläkävijänä, kuten myös siinä, että tammikuussa 2023 Euroopan ensimmäinen sovelletun Taekwon-Don ohjaajien kurssi järjestettiin täällä israelilaisen mestari Leonardo Oros Duekin johdolla.
Salme Nummelalle mainetta ja kunniaa
Vuonna 2020 Taekwon-Do Center siirtyi melkein kolme kertaa suurempiin tiloihin. Kauppakeskus Iloon rakennettiin erinomaiset olosuhteet kamppailulajien harrastamiselle. Taekwon-Do Centerin vuokraamissa tiloissa harjoittelevat myös karateseura Ylöjärven Shotokan ja Combat Hapkido.
Samaan aikaan käynnistyi ikäihmisille suunnattu Harmonia-ryhmä. Sen keulakuvaksi on noussut Salme Nummela, joka joulukuussa 2022 graduoitiin 1. Danin mustalle vyölle 82-vuotiaana.
Ainutlaatuinen teko huomioitiin ensin Ylöjärven Uutisissa, mutta on sen jälkeen saavuttanut erittäin laajaa kansallista ja kansainvälistä huomiota päätyen BBC Newsiin.
Salmen saavutus palkittiin 2022 vuoden urheilutekona Ylöjärvellä ja 20-vuotisjuhlassa itseoikeutetusti vuoden seuratoimijana. Samassa vyökokeessa Tarja Korhonen ja Sanna Mäkinen saavuttivat 5. Danin vyöarvot, mikä kertoo hyvin pitkäjänteisestä ja sitoutuneesta työstä seuran hyväksi.
Taekwo-Do kuuluu kaikille
6. kesäkuuta pidetyn 20-vuotisjuhlan esiintymislava täytyi palkittavista seuran ohjaajista, apuohjaajista ja muista seuran eteen uurastaneista.
Seura toimii täysin vapaaehtoisvoimin ja olennainen osa lajia on elämän mittaisen polun myötä nuorempien ohjaajaksi kasvaminen. Vuoden juniorivalmentaja on Lasse Hirvonen ja vuoden apuohjaajana arvokasta työtä sovelletun Taekwon-Don parissa tekee Miro Lehtinen.
Seuran toiminta on vuosien kuluessa laajentunut merkittävästi sovelletun harjoittelun ja ikäihmisten Harmonia-ryhmän suuntaan. Lajin periaatteena on, että Taekwon-Do kuuluu kaikille.
Yli 200-päisen harrastajajoukon suurin ryhmä on silti edelleen lapset ja nuoret. Tästä kehityksestä saatiin hieno todistus, kun noin kymmenen vuoden harrastusura toi tänä keväänä seuran kasvateille Riku Muikulle ja Patrik Uusi-Äijölle 1. Danin mustat vyöt. Kumpikin palkittiin juhlassa Do-palkinnolla, mikä kuvastaa lajin perusarvoja, kohteliaisuutta ja periksiantamattomuutta.
Markku Rantanen