Ylöjärvi tarvitsee Capitol-kukkulalle oman näkyvän edunvalvojan

Ylöjärvi on kartalla pieni piste suuren Tampereen kyljessä. Meidän kasvavan kaupungin ääni ei aina kuitenkaan tunnu kuuluvan Capitol-kukkulalle eli Arkadianmäelle. Tarpeita kuitenkin on, lähijunaverkkoa myöten, joita pitäisi ajaa myös kansanedustajien kautta.

Edunvalvonta edellyttää silloin meidän oman kansanedustajan saamista päättävien pöytien äärelle. Edustajaltamme vaaditaan hyvää verkostoitumistaitoa, neuvottelutaitoa, uskallusta olla äänessä ja esillä, tuoda oma kanta esiin, terrierimäistä itsepäisyyttä tarvittaessa ja kykyä katsoa asioita isommasta perspektiivistä näin pintaraapaisuna ominaisuuksista.

Meillä Ylöjärvellä on onneksi näihin saappaisiin ehdokas, joka kykenee toimimaan yli puoluerajojen ja on sopiva ajamaan Ylöjärven etua myös isommissa saleissa. Ylöjärveä täytyy katsoa kokonaisuutena maaseutu mukaan lukien, eikä pelkästään keskustaajamaa. Moni ehdokkaista tuntuu unohtaneen, että on elämää Siltatien pohjoispuolellakin. Meidän ehdokkaamme huomioi koko laajan kaupunkimme ja ajaa asioita tasapuolisesti asuinpaikasta riippumatta.

Tämän ehdokkaan kanssa olemme monia Ylöjärven Perussuomalaisille tärkeitä asioita tuoneet päätöksentekoon ja ajaneet meille olennaisia asioita, jotka välillä tuntuvat olevan hieman ikäviä muille puolueille. Vaikka toisinaan on hieman rapatessa roiskunut muiden puolueiden kanssa, on ehdokkaallamme uskallusta olla meille tärkeiden asioiden takana, rohkeasti väitellä ja tuoda esiin oma kanta, jotta kaupungin asukkaiden edut on turvattu.

Hänellä on myös laajaa asiantuntemusta terveydenhuollon saralta, sekä käräjäoikeuden lautamiehenä ja kykyä selvittää juurta jaksain ne asiat, jotka päätöksenteossa on tapetilla. Me olemme yhdessä toimineet kaupunginhallituksessa, valtuustossa ja lautakunnassa eikä missään tilanteessa ole ollut epäselvää, etteikö rahkeet ja rohkeus riitä sanomaan ääneen ja väittelemään tarvittaessa oman asian puolesta.

Meidän mielestämme Erja Pelkonen on se henkilö, joka pitää näkyä Arkadianmäellä seuraavien kansanedustajien joukossa, jotta äänemme kuuluu ja edunvalvontamme toimii.

Hannu Ruuska (ps.)
kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, maakuntahallituksen jäsen, ympäristölautakunnan vpj.

Henrik Pajunen (ps.)
kaupunginvaltuutettu, kasvatus -ja opetuslautakunnan pj, Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsen

Juha Alhamo (ps.)
kaupunginvaltuutettu, Hyvinvointilautakunnan jäsen, Tampereen seudun joukkoliikennelautakunnan jäsen

Juha Tuominen (ps.)
kaupunginvaltuutettu, Hyvinvointilautakunnan jäsen

Toni Kolehmainen (ps.)
kaupunginvaltuutettu, teknisen lautakunnan jäsen

Janne Pajunen (ps.)
kaupunginvaltuutettu

Jari Niemi (ps.)
kaupunginvaltuutettu