Heinäkuun viimeisenä perjantaina joukko ylöjärveläisen kameraseura Mielikuvan harrastajia lähti aamuvarhain matkaan kohti Kuhmon Viiksimoa. Tavoitteena oli nähdä ja kuvata karhuja – turvallisesti kojusta.
Osa kahdeksan hengen porukasta oli ensimmäistä kertaa kojukuvaamassa ja osa jo konkareita. Tavoitteena oli saada ikuistettua karhuja ja ehkä myös muita suurpetoja kahden vuorokauden aikana.
Perillä Kuhmossa kuvauskojuihin siirryttiin yötä vasten heti päivällisen jälkeen. Mielikuvalaiset jakautuivat kahteen eri porukkaan ja kojuun. Toinen neljän hengen porukka lähti lammelle ja toinen suon laidalle.
Sillä välin kun valokuvaajat ”kotiutuivat” kojuun ja asettautuivat kuvauspaikoille, oppaat veivät karhuille ruokaa houkuttimeksi. Karhut tietävät odottaa illallista ja nälkäisimmät olivat valmiina odottamassa:
– Kun menimme suokojulle ja opas meni viemään karhuille ruokaa, niin karhu oli siellä jo valmiina. Oli aika huikeaa katsoa, että kumpi väistää. Karhu siirtyi pikkasen, mutta ei lähtenyt pois, ensimmäisellä karhukuvausreissullaan ollut Jari Vuolle kuvaili.
Kello kolmen herätys
Kirsi-Marja Niemiselle reissun sykähdyttävin hetki oli lampikojulla sunnuntaiaamuna kello kolme, kun hän havahtui kojun yläpedillä ”ihme murinaan”, katsoi ikkunaan ja näki sen takana karhun. Sitten asiat tapahtuivatkin kuin nopeutetussa filmissä, kun Nieminen ponkaisi alas sängystä ja hälytti kojullisen naisia ihastelemaan aamuyön hämärissä lammen toiselle rannalle uivaa mesikämmentä.
Toinen ensikertalainen Leena-Maija Lindqvist puolestaan näki karhun silmästä silmään samana iltana lammen rannassa. Ensin hän kuuli molskahduksen, kun karhu astahti lampeen ja ui siitä kuvauskojulle, jonka eteen pienelle mättäälle oli ripoteltu koiranruokaa houkuttimeksi.
Lammella sijaitsevassa kojussa kuvausluukut oli sijoitettu aivan veden tasoon sekä noin metrin korkeuteen. Lindqvist kurkkasi alemmasta luukusta ulos ja kohtasi kontion silmästä silmään.
– Se oli ihan sekunnissa siinä luukulla, missä on kamera. En saanut kuvaa, kun se oli niin lähellä, Lindqvist harmitteli. Hän oli varustautunut karhukohtaamiseen sen verran pitkällä objektiivilla, että lähitilanteessa ruutuun osui vain karhun karvainen kylki, kun se kääntyi uimaan vastarannalle.
Riitta Sauramolla oli parempi onni. Hänellä nimittäin oli mukanaan pieni pokkarikamera, jolla otson sai näppärästi ikuistettua nopeasti eteen tulleessa tilanteessa.
Myös Tapani Jyrä oli tyytyväinen reissuun.
– Kun ensimmäisen kerran näkee vapaan karhun luonnossa, se oli aika hieno juttu, hän sanoo – ja vieläpä niin läheltä, että melkein olisi voinut ottaa mesikämmenen turkista kiinni.
– Oli huikea kokemus nähdä läheltä turvallisesti karhuja. Suosittelen kyllä, komppaa Vuolle.
Hieno hetki
Kaisa Erkkilä ja Heidi Rikala ovat kojukuvauksen konkareita ja muu porukka sai heiltä etukäteen hyviä vinkkejä reissua varten. Erkkilä on käynyt eri paikoissa kuvaamassa karhuja ja nyt täyteen tuli 13. yö kojussa.
– Joka paikka on vähän oma omanlaisensa, mutta aina se on sama tunnelma, kun karhu tulee sieltä ja sen näkee läheltä. Se on hieno hetki, hän sanoo.
Tällä matkalla tuli esiin erityisen konkreettisesti esiin se, että karhut ovat yksilöitä ja persoonia.
– Ne ovat rakenteeltaan ja väritykseltään erilaisia ja ne käyttäytyvät eri tavalla.
Hänet saa palaamaan koko tunnelma: luonnon rauha ja hiljaisuus, jotka säilyvät silloinkin, kun iso ja massiivinen eläin yhtäkkiä tulee näköpiiriin.
– Ne liikkuvat niin hiljaa.
Vaikka Erkkilä on usein ollut aivan yksin kojussa karhuja kuvaamassa, on hän aina tuntenut olonsa turvalliseksi.
Rikala kertoo kuvanneensa eri kojuilla jo yksitoista vuotta.
– Se on niin hieno kokemus ja ainoa paikka, jossa voi nähdä karhuja, susia ja ahmoja turvallisesti ja yrittää saada niistä kuvia, hän kertoo motivaatiostaan palata kerta toisensa jälkeen suurpetoja tapaamaan.
Erityisesti on jäänyt mieleen aiempi kuvausmatka Kuhmoon, kun hän pääsi kuvaamaan karhunpentuja.
– Se oli hauskaa. Ne kiipesivät puuhun ja pennut telmivät keskenänsä. Oli jännä seurata, miten emä komensi, että ”Te jäätte tähän ja mä meen tonne”. Pennut jäivät ja sitten ne nousivat pystyyn ja kurkkivat minne äiti meni.
Tällä reissulla upein hetki oli, kun Rikala sai seurata karhun leppoisaa uintihetkeä lammessa.
