Sisustussuunnittelija osti monille tutun juhlatalon Vahannasta ja teki siitä perheelleen täydellisen kodin: ”Olin että apua, minun on pakko saada tämä”

Vuonna 2019 Annastiina Juvela seurasi päivittäin myyntiin tulevia taloja akselilla Kaurasmäki-Ylinen-Takamaa. Mutta juuri tätä taloa hän ei ollut nähnyt.

Siirilän päädyssä oli aiemmin avoterassi ja yläkerrassa parveke. Nyt niistä on tehty sisätiloja. Alhaalla on eteinen ja kodinhoitohuone-kylppäri ja yläkerrassa Juvelan makkari ja kylppäri. Päädyn väriksi Juvela mietti ensin tummanvihreää, mutta päätyi sitten vaaleanvihreään ja punaiseen oveen.

– Onneksi hyvä lapsuudenystäväni soitti, että oletko huomannut tämän talon, siitä ilmoitettiin loma-asuntopuolella.

Juvela otti siltä istumalta yhteyttä kiinteistönvälittäjään, joka ei kuitenkaan luvannut pitää tälle yksityisnäyttöä ennen julkista esittelyä.

– Tulin sitten julkiseen näyttöön ja täällä oli hirveästi ihmisiä. Olin että apua, minun on pakko saada tämä.

Niinpä Juvela tarjosi talosta heti näytön jälkeen täyden pyyntihinnan ja sai sen omakseen.

Annastiina Juvela tykkää sisustaa viherkasveilla.

Kylpytakit päällä läheiselle rannalle

Nyt, kolme vuotta myöhemmin Annastiina Juvela on tehnyt Siirilässä, entisessä JHL:n leiri- ja juhlatalossa, kovasti remonttia ja on erittäin tyytyväinen ostokseensa. Osasta ikkunoista siintää läheinen Näsijärvi ja pihassa on sauna, oma lampi ja runsaasti tilaa lapsille.

Omassa lammessa tuli uitua ensimmäisenä kesänä, mutta nyt se odottelee ruoppausta.

– Tuota polkua pitkin me juoksemme nykyisin kylpytakit päällä saunasta Kuuselan rantaan uimaan, sanoo Juvela ja osoittaa lyhyttä reittiä pihamaalta uimarannalle.

Annastiina Juvelan makkarissa on paljon kasveja vanhan Singerin päällä. Takana pikottaa sauna ja Näsijärvi.

Kuka tietäisi lisää vanhasta sijainnista ja tarkoituksesta?

Annastiina Juvela asui lapsena Krankkulassa ja on siitä pitäen pitänyt vanhoista taloista ja ylipäätään kaikesta vanhasta, myös sisustuksessa.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n aiemmin omistama Siirilä on monelle tuttu juhlapaikka, jossa on pidetty muun muassa saunailtoja ja häitä. Juvela tietää Siirilän historiasta myös sen, että sen hirret tuotiin Vahannassa sijaitsevalle mäennyppylälle Soppeenmäen Mikkolasta vuonna 1979.

– En ole satavarma siitä, missä kohtaa talo on ollut ja mikä se on ollut. Ehkä väentupa? Naapurin rouvan isä on ollut tekemässä tätä tänne Vahantaan. Rakennus sijaitsi ehkä jossain Kebab Centerin kohdalla. Olisi kiva kirjoittaa talosta jonkinlainen historia, jos saisin lisää tietoa.

Siirilässä Juvelaa viehättää sen sijainnin lisäksi erityisesti vanhat hirret ja vanha rakennus. Nyt, remontin keskellä, ulkokuori näyttää osittain samalta kuin ennenkin (punaiset ulkoseinät ja valkoiset ikkunanpielet), mutta myös uudelta (vaaleanvihreä pääty, sen lukuisat ikkunat ja punainen ovi). Uuden ja vanhan liitto on kaunis.

Oikealla alhaalla pilkistää oma lampi.

Tämän pihassa olevan lammen ranta oli kasvanut aivan umpeen ennen kuin Juvela raivasi sitä. Hän ihmetteleekin, miten talossa saunailtoja pitäneet palomiehet pääsivät lampeen uimaan. Lampi on ilmeisesti entinen savenottokuoppa. Vahannassa oli aikoinaan kaksi tiilitehdasta. Taka-alalla näkyy Näsijärvi.

Huoneiden numerot muistuttavat leireistä

Remontissa entisestä terassista tehtiin sisätilaa (kylpyhuone, kodinhoitohuone ja eteinen) ja yläkerran parvekkeelle laitettiin liuta isoja ikkunoita ja tehtiin siitä perheenäidin huone, josta pääsee kylpyhuoneeseen.

Lisäksi yläkerrassa on viisi makuuhuonetta ja aula. Huoneiden ovissa on edelleen numerot, jotka kertovat leiriajoista.

Annastiina Juvela asuu talossa yhdessä kolmen poikansa kanssa. Tytär asuu jo omillaan.

Vanha talo on saanut sisältä osittain uuden ilmeen, mutta paljon tehtävääkin on vielä. Juvela on ajatellut kaataa yhden seinän sekä ylhäältä että alhaalta.

Ylhäälle syntyisi näin isompi oleskelutila-aula ja alhaalla taas keittiöstä tulisi yhtenäistä tilaa olohuone-ruokailutilan kanssa.

– Uusi keittiö on jo hankittu ja remontoidaan pian niin, että alkuperäinen pieni keittiönurkkaus väistyy nykyaikaisen keittiön tieltä. Marmoritasoineen uusi keittiö luo arvokkuutta vanhalle hirsipirtille, sanoo Juvela.

Alakerrassa saavat näkyä vanhat hirret. Tilava olkkari-ruokasali-tupa oli ostohetkellä täynnä pöytäryhmiä.

Makkarin ikkunoista siintää Näsijärvi

Remontointi on Annastiina Juvelalle mieluisaa, sillä ex-lähihoitaja on nykyiseltä ammatiltaan sisustussuunnittelija. Juvela työskentelee miesystävänsä Ramin pyörittämässä rakennusalan firmassa.

Yritys tekee enimmäkseen omakotitaloja Nokialle, ja Juvela suunnittelee niihin esimerkiksi pohjapiirroksen, keittiöt, kodinhoitohuoneet ja kylpyhuoneet. Hän valitsee taloihin tapetit, värimaailman, kaakelit, lattiat ja kaapistot sekä tekee myös pihasuunnitelmat.

Juvelalle kuuluu työssään lisäksi sisämaalaukset, saumaukset ja kaikki avustavat rakennustyöt.

Omassa kodissaan Juvela sisustaa etenkin vanhoilla esineillä, huonekaluilla ja kukilla. Hänen lempipaikkansa kotona on oma makuuhuone, jossa on käytetty Juvelan lempivärejä, vaaleanpunaista ja vihreää.

Sisustussuunnittelijan sänky sijaitsee kaapiston päällä ja sieltä näkyy koko päätyseinän leveydeltä asennetuista ikkunoista metsää ja Näsijärvi.

– Täältä on ihana herätä aamulla.

Viereisessä kylpyhuoneessa on puolestaan hopealta hohtavat puu​paneeliseinät – uutuus, jonka Juvela on bongannut työnsä puolesta.

Annastiina Juvelan makkarista näkyy lukuisten ikkunoiden kautta suoraan sängystä Näsijärvelle.

Suvussa kulkenut piironki ja Annastiina Juvelan lempivärejä: vaaleanpunaista ja vihreää.

JHL:n nimi oli ennen KTV. Kirjainyhdistelmä näkyy alakerran takassa. Annastiinan perheesssä lyhenne tosin tarkoittaa perheen poikien mukaan Kalle ja Tuukka Vanhataloa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?