Sairaanhoitopiiri esittää koronarajoituksia jatkettavaksi kahdella viikolla

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri esittää aluehallintovirastolle, että nykyisiä koronarajoituksia jatketaan kahdella viikolla, koska koronatartuntojen aalto on edelleen Pirkanmaalla noususuuntainen.

Sairaanhoitopiirin mukaan testattujen perusteella voidaan arvioida, että noin joka toinen hengitystieinfektioon sairastunut potee tällä hetkellä koronaa. Lisäksi henkilökunnan ja heidän perheidensä sairastuminen haastaa sairaalahoidon järjestämistä. Taysissa koronapotilaiden määrä on kasvussa. Hoidossa on yli 40 potilasta ensisijaisesti koronan takia. Teho-osaston potilasmäärä on pysynyt viikon ajan samalla tasolla.

Viime viikolla todettiin laboratoriotestein varmennettua 5 325 koronatartuntaa ja ilmaantuvuus oli 1 701 tapausta 100 000 asukasta kohti kahden viikon ajalla. Sairaanhoitopiirin mukaan todellinen tartuntamäärä on vähintään kaksinkertainen.

Pirkanmaalla yhden koronarokotteen on saanut 88,8 prosenttia, kaksi rokotetta 85,3 prosenttia ja kolme rokotetta 38,3 prosenttia yli 12-vuotiaista. Sairaanhoitopiiri muistuttaa, että rokottamattomien riski joutua sairaalahoitoon on moninkertainen rokotettuihin verrattuna.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on sulkenut harrastus- ja virkistystilat ja kieltänyt sisätiloissa järjestettävät yleisötapahtumat 21. tammikuuta saakka. Pandemiaohjausryhmä esitti tiistaina aluehallintovirastolle, että rajoituksia jatketaan 4. helmikuuta saakka.

Vanhojen tanssit on Tampereen seudun lukioissa päätetty siirtää keväälle. Ylioppilaskirjoituksiin osallistuvien abiturienttien terveyden turvaaminen on lukioissa erityisen tärkeää.

Sisäliikuntatilat voivat olla ammattiurheilijoiden sekä vuonna 2003 ja myöhemmin syntyneiden ohjatun harrastustoiminnan käytössä. Tiloja ei kuitenkaan suositella Pirkanmaalla käytettävän lasten ja nuorten ottelu- ja turnaustoimintaan tammikuun aikana, jotta suurten ihmismäärien kohtaamisilta vältytään.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?