Keskiviikkona kolme tartuntaa lisää

THL:n tartuntatautirekisteriin merkittiin keskiviikkona 11.8. kolme uutta  koronatartuntaa Ylöjärvelle. Tartuntojen yhteismäärä on nyt 378.

Epidemiatilanne jatkaa huonontumistaan Pirkanmaalla.

Maanantaina (9.8.) tartuntoja ei merkitty lainkaan, mutta eilen tiistaina 10.8. uusia tartuntoja merkittiin Ylöjärvellä jopa 14 kappaletta. Myös viime viikonlopun aikana (7.–8.8.) merkittiin runsaasti tartuntoja Ylöjärvelle: yhteensä kymmenen kappaletta.

Koko pandemian aikana tartuntoja on nyt varmistettu Ylöjärvelle 378 kappaletta, joista 22 merkittiin rekisteriin viime viikolla.

Lue myös: 

Koronalle on voinut altistua Elon lisäksi myös S-marketissa

Viikolla 31 Ylöjärvellä varmistettiin tartuntoja seuraavasti: tiistaina 3.8. varmistui kahdeksan uutta tartuntaa, keskiviikkona 4.8. yksi, torstaina 5.8. yksi, perjantaina 6.8. kaksi ja viikonlopun 7.–8.8. aikana kymmenen uutta koronatartuntaa.

Pirkanmaan ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 201,2, kun se oli vielä eilen 196,1.  Luku kuvaa koronatartuntojen määrää sataatuhatta asukasta kohti viimeisen 14 vuorokauden aikana.

Tartuntamäärät lähtivät nousuun heinäkuussa

Koronatartuntoja on varmistettu Ylöjärvellä viimeisten viikkojen aikana runsaasti.

Toissa viikolla (viikko 30) tartuntoja todettiin Ylöjärvellä 26 kappaletta seuraavasti: tiistaina 27.7. yksi tartunta, keskiviikkona 28.7. neljä tartuntaa, torstaina 29.7. yksi, perjantaina 30.7. neljä ja viikonlopun 31.7.–1.8. aikana 16 uutta koronatartuntaa.

Sitä edellisellä viikolla (viikko 29) tartuntoja merkittiin kaupunkiin 23 kappaletta seuraavasti: tiistaina 20.7. kymmenen tartuntaa, keskiviikkona 21.7. kolme, torstaina yksi ja viikonlopun 23.7.–25.7. aikana yhdeksän uutta koronatartuntaa.

Viikolla 28 koronarekisteriin merkittiin Ylöjärvelle 11 uutta tartuntaa seuraavasti: tiistaina 13.7. kaksi tartuntaa, keskiviikkona 14.7. yksi tartunta, torstaina 15.7. kaksi tartuntaa ja perjantaina 16.7. kolme tartuntaa. Viikonloppuna 17.–18.7. varmistettiin kolme tartuntaa.

Viikolla 27 uusia tartuntoja varmistettiin Ylöjärvellä neljä: keskiviikkona 7.7. kolme ja viikonlopun 10.–11.7. aikana yksi.

Pirkanmaa siirtyi koronaepidemian leviämisvaiheeseen tiistaina 3.8., ja aluehallintoviraston määräämät kokoontumisrajoitukset tulivat voimaan torstaina 5.8. Ravintoloiden toimintaan tuli Pirkanmaalla tiukennuksia sunnuntaina 8.8.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?