Tapaaminen alkaa myöhässä. Joitakuita odotellaan. Muutama minuutti voi tuntua mitättömältä viivästykseltä, mutta kun kaikkien osallistujien viisiminuuttiset lasketaan yhteen, hukattu aika voi kasvaa melkoiseksi.
Siksi tilaisuus voidaankin aloittaa, vaikkeivät kaikki vielä olisikaan paikalla: valuvat sitten mukaan, kunhan ehtivät. Vaikka uudet tulokkaat helposti sotkevatkin etenemistä ja keskittymistä.
Ryhmäliikuntaan osallistuvia kannustetaan monessa kuntokeskuksessa tehokkaasti täsmällisyyteen sillä, että salin ovi laitetaan lukkoon jumpan alkaessa. Eikä sitä avata ennen kuin jumppa on päättynyt. Kyse on tiukimmillaan enää vain siitä, mikä kuntokeskuksen kelloista on näyttänyt ratkaisevaa aikaa.
Kotonani on pari kelloa, jotka molemmat jätättävät noin minuutin. Perheenjäsenteni mielestä se ei haittaa mitään. Kukapa tuota ei muistaisi – ja kuka muka muutenkaan on ihan viime tipassa? Vastaus molempiin: minä! Kun koko perhe on lähdössä reissuun, muut odottavat minua autossa. He lyövät keskenään vetoa siitä, kauanko minulla vielä kestää. Yleensä eniten veikannut voittaa. Mutta nehän ovat vain pieniä viiveitä pienelle perheelle, joka viettää rentoa vapaa-aikaansa, eikö niin? Pikkujuttuja!
Toisin kuin vaikkapa pitkä viime hetken siirto aiemmin sovittuun tärkeään työtapaamiseen, jolloin sekä omat että läheisten suunnitelmat voivat mennä uusiksi sekä siltä päivältä että seuraaviltakin. Eräässä organisaatiossa kävi hiljattain juuri noin köpelösti. Työnantajan edustajat myöhästyivät pari tuntia itse asettamistaan työhaastatteluaikatauluista. Haastateltavat odottivat. Pitkään. Iltamyöhään! Selitys, että samallahan tuossa testattiin hakijoiden joustavuutta, kuulosti hätävalheelta. Visio työnantajan edelläkävijyydestä ei jäljessä kulkemalla toteutunut.
Jos ei arvosta toisten ihmisten aikaa, niin arvostaako näitä ihmisiäkään? Tokihan minä arvostan perhettäni, vaikken sitä aina osaakaan osoittaa – ja läheiseni taitavat rakastaa minua paljon, kun toilailujani sietävät.
Jos lähtee matkaan myöhässä, todennäköisyys myöhästyä määränpäästä kasvaa. Ei ole rehellistä ruuhka-aikana syyttää omasta mokasta muita tiellä liikkujia. Jos sopii toisiaan poissulkevia tehtäviä päällekkäin tai jos arvioi omaa ajankäyttöään liian optimistisesti, on pinteessä – ja vastuussa.
Minä yksin olen vastuussa siitä, että kotoa lähtiessäni alan viime hetkellä puuhastella kaikenlaista lähtemisen näkökulmasta epäolennaista. Vaikka kyse olisi yhteisten asioiden hoitamisesta.
