THL:n tartuntatautirekisteriin lisättiin maanantaina 22.3. kaksi uutta koronatartuntaa Ylöjärvelle, samoin kaksi tartuntaa viikonlopun aikana.

(arkistokuva)
Tartuntoja on nyt yhteensä 184 kappaletta.
Viime viikolla (vko 11) todettiin Ylöjärvellä enemmän koronatartuntoja kuin millään muulla viikolla noin vuoden sisään. Viime viikon saldo oli yhteensä 31 uutta tartuntaa.
Edelliset ennätykset tehtiin edellisillä viikoilla eli viikoilla 10 ja 9. Näillä molemmilla viikoilla todettiin 16 uutta tartuntaa Ylöjärvelle.
Viime viikolla (11) todettiin tartuntoja seuraavasti: viikonloppuna 20.-21.3. kaksi, perjantaina 19.3. jopa kahdeksan, torstaina kuusi, keskiviikkona viisi, tiistaina 16.3. neljä kappaletta ja maanantaina kuusi.
Ennätysviikkoja edeltävällä viikolla (vko 8) tahti oli hiljaisempi: uusia tartuntoja varmistettiin Ylöjärvellä yhteensä seitsemän kappaletta.
Pirkanmaan ilmaantuvuusluku on nyt 100 000 asukasta kohden 89,1 eli luku on edelleen noussut. Vielä perjantaina se oli 85,7 ja torstaina 79,1. Edellisen 14 vuorokauden aikana luku oli 57,29.
Husin alueella ilmaantuvuusluku on pysynyt viime päivinä suunnilleen samana – välillä hieman noussut ja välillä laskenut. Maanantaina 22.3. se oli 342,9. Edellisen 14 vuorokauden aikana se oli 302,59.
Viimeisimmät kommentit