Koronaennätys Ylöjärvellä: vajaassa viikossa 26 uutta tartuntaa

THL:n tartuntatautirekisteriin lisättiin torstaina 18.3. kuusi uutta koronatartuntaa Ylöjärvelle. Tartuntoja on nyt 172 kappaletta.

(arkisto)

Tartuntatahti on todella nopea: Keskiviikkona 17.3. tartuntoja lisättiin viisi, tiistaina 16.3. neljä, maanantaina kuusi ja viikonlopun aikana viisi kappaletta. Kuudessa päivässä uusia tartuntoja on siis merkitty Ylöjärvelle jopa 26 kappaletta.

Lue myös:

Kauraslammen koulussa oli korona-altistumisia maanantaina

Myös Siivikkalan koulussa on altistuttu koronalle viime viikolla

Veittijärvellä altistuttiin koronalle viime viikolla

Myös koko viime viikko (vko 10) oli ennätyksellinen. Sen aikana uusia tartuntoja merkittiin 16 kappaletta eli saman verran kuin toissa viikolla (vko 9), joka oli siihen mennessä koko korona-ajan suurin tartuntaviikko Ylöjärvellä.

Kaiken kaikkiaan 2,5 viikossa Ylöjärvelle on siis merkitty 53 uutta tartuntaa.

Sitä edellisellä viikolla (vko 8) tahti oli hiljaisempi: uusia tartuntoja varmistettiin Ylöjärvellä yhteensä seitsemän kappaletta.

Pirkanmaan ilmaantuvuusluku on nyt 79,1 (100 000 asukasta kohden). Edellisen 14 vuorokauden aikana luku oli 49,71.

Husin alueella ilmaantuvuusluku on 341,7. Edellisen 14 vuorokauden aikana se oli 273,35.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?