Nokia sai Virtansa, mutta saadaanko Ylöjärvelle kulttuuritalo? – Prisman rakentamisen jälkeen Leijapuistoon jäisi sopiva tila

08.03.2021 13:00

Sivistyslautakunta pohtii tämän viikon tiistain kokouksessaan pitkään suunnitellun monitoimi-kulttuuritalon sovittamista Leija-kirjaston ja tulevan Prisman väliin.
Ylöjärvelle on jo pitkään kaavailtu monitoimi-kulttuuritaloa, joka voisi sijaita Pietilän pellolla Leija-kirjaston kainalossa. 

Pirkanmaan Osuuskauppa avaa Prisman nykyisen S-marketin tilalle luultavasti vuosien 2022-2023 taitteessa. Kaupan kasvaessa tontille tarvitaan lisää rakennusoikeutta, mikä tarkoittaa laajentamista Leija-kirjaston suuntaan.

Sivistysjohtaja Matti Hurstin sivistyslautakunnalle esittämän lausunnon mukaan Prisman tulo ei estä pitkään kaavaillun monitoimi-kulttuuritalon sijoittamista Leija-kirjaston kylkeen. Prisman suunnittelualueen ulkopuolelle jäänee noin puolet Leijapuistosta, mikä mahdollistaa kulttuuritalon rakentamisen sille kaavaillulle paikalle.

Lausunnossa esitetetään, että vuosikausia puhutun monitoimi-kulttuuritalon toteuttamiseen on viimeistään nyt alettava kiinnittää huomiota, sillä Ylöjärven kasvaessa ja kehittyessä tarve tällaisia palveluita tarjoavalle rakennukselle korostuu.

Ylöjärvelle on kaavailtu monitoimi-kultturitaloa jo vuosikymmenten ajan. Tällä hetkellä Ylöjärvellä on kaksi kulttuurikeskittymää: vuonna 2019 remontoitu Vanha Räikkä ja Saurio, jonka kunnostamisesta vastaa Kulttuuriosuuskunta Saurio. Osuuskunnan tarkoituksena on saada Saurion talo kulttuuri- ja taidekäyttöön.

Ylöjärven lähikunnista esimerkiksi Nokia sai viime vuoden kesällä uuden kirjasto- ja kulttuuripalveluita yhdistävä Virran. Kirjasto- ja kulttuuritalossa on pääkirjasto, nuorisotila Nuksu, kahvila ja kokoontumistiloja. Tiloissa järjestetään myös näyttelyitä.

Lue myös: Mielipidekirjoitus: Leija-puiston tulevaisuus villein visioin – Näen hankkeessa paljon mahdollisuuksia

POK investoimassa 20 miljoonaa Ylöjärvelle, Prisma valmistumassa vuoden 2022 loppupuolella