Saadaanko Ylöjärvelle ensimmäinen muraali elävöittämään kaupunkikuvaa? Minna Vallinin mukaan mahdollinen kohde sijaitsee Soppeenmäessä

25.02.2021 18:00

Muraalit eli suuret seinämaalaukset ovat yleistyneet kaupunkikuvassa, mutta Ylöjärvellä vastaavaa taidetta ei ole vielä toteutettu mihinkään. Vapaa-aikajohtaja Minna Vallin kuitenkin sanoo, että alustavia suunnitelmia on olemassa.
Hiedanrannan kuivaamo on hyvä esimerkki urbaanista katutaiteesta. Aluetta koristaa suuri määrä taiteilijoiden tekemiä muraaleja.

Esimerkiksi Ylöjärven naapurissa Tampereella on jo totuttu näkemään katukuvaa kaunistavia muraaleja, joilla saadaan herätettyä eloon kolkkojakin rakennuksia.

Urbaanein muraalikokonaisuus lienee Lielahden Hiedanrannassa, joka on oikea katutaiteen keskittymä. Seinämaalauksia on toteutettu myös lähiöihin, joista hyvä esimerkki ovat Tesoman kolme kerrostaloa, joiden päätyihin on maalattu Fingerpori-sarjakuva.

Ylöjärvellä varsinaista muraalitaidetta ei ole, mutta katutaidetta on nähtävillä esimerkiksi urheilutalon ja Tiikontien alikulkutunneleissa.

Muraali-aihe on nostettu esiin nyt myös Ylöjärvellä, kun tämänviikkoisessa vapaa-aikalautakunnan kokouksessa on keskusteltu graffititaiteen ja katutaidekulttuurin lisäämisestä Ylöjärvellä.

Lue myös: Nuorille kaavaillaan jälleen graffitipajaa, jossa Haaviston uudet alikulkutunnelit saisivat väriä pintaansa – Kaikille avoin graffitiseinä haluttaisiin Valon skeittiparkin yhteyteen

Soppeenmäen vesitorni on valmistunut vuonna 1985. Kuva vesitornista on otettu viime vuoden keväällä ennen remonttia. Minna Vallin kertoo, että Ylöjärven ensimmäinen muraali voisi mahdollisesti koristaa vesitornin pintaa.

Muraali Ylöjärven vesitorniin?

Vapaa-aikajohtaja Minna Vallin sanoo, että suunnitelmat suuren ympäristöä elävöittävän muraalin toteuttamisesta ovat vielä aivan ”nollatasolla”, mutta keskusteluja on käyty.

– Asia on lähtenyt sillä tavalla liikkeelle, että Ylöjärven Vesi on miettinyt, voisiko harjun vesitornin pintaa tarjota esimerkiksi graffitipajan käytettäväksi. Se on siis täysin ajatuksen tasolla vielä, tiedossa ei ole, kuka sen toteuttaisi, miten iso siitä tulisi ja kuinka korkealle se kohoisi. Tuhansiahan nämä myös maksavat.

Vallin pitää ajatusta kuitenkin hienona ja sanoo, että muraali elävöittäisi mukavasti harjun maisemaa ja vahvistaisi Ylöjärven kaupunkikuvaa.

– Kyllä minä ainakin tänne muraalin haluaisin.

Lue myös:

Soppeenmäen vesitornin remontti alkaa – Torni kunnostetaan perusteellisesti

Kyklooppikaksikko vartioi nyt Tiikontien alikulkutunnelia – Katso kuvat upeista nuorten maalaamista graffititeoksista

Tunneliteos on nyt valmis – katso kuvat upeista graffiteista Vaasantien alikulkutunnelissa

Mielipidekirjoitus: Luovuus luvalliseksi: Suosiostaan huolimatta meillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa katutaidetta