Ylöjärveläisen rakennusliikkeen saunalautan erikoisuutena aurinkokennopaneelit – ”Tämä lataa itsensä järvelläkin”

Ratinan suvantoon Tampereen keskustassa on vuosien saatossa ilmaantunut useampikin saunalautta. Yksi saunalautoista on ylöjärveläisen Rakennusliike Koivuahon uutuus.

Kesäkuisena iltapäivänä Blackbox-nimisen saunalautan terassille paistaa aurinko. Ilmassa leijailee aurinkovoiteen tuoksu – ja hieman myös maalin. Joona Koivuaho on juuri maalannut uuden kerroksen terassilla olevaan poreammeeseen.

Koivuaho kertoo, että kyseessä on kolmas vuosi, kun hän vuokraa saunalauttaa. Kahtena edellisenä vuotena hän vuokrasi puolet pienempää lauttaa. Uudessa saunalautassa neliöitä on 72. Lautalle mahtuu 18 henkilöä kuskin lisäksi.

– Uuden kanssa on vielä totuttelua ja hienosäätöä, Koivuaho sanoo.

Saunalautan terassilla on runsaasti tilaa istua.

Aurinkoenergialla eteenpäin

Rakennusliike Koivuahon Blackbox eroaa muista Ratinan suvannon saunalautoista mielenkiintoisella tavalla. Se saa sähköä aurinkokennopaneelien avulla.

– Muut lataavat akkuja rannassa, tämä lataa itsensä järvelläkin, Koivuaho kertoo.

Koivuaho päätyi tähän ratkaisuun, sillä aurinkokennopaneelit ovat ekologinen vaihtoehto ja virta ei lopu keskellä järveä.

– Kunhan ei ole kovin sateista, Koivuaho huomauttaa.

Blackboxin erikoisuutena ovat aurinkokennopaneelit. Niiden avulla virta ei hyvällä säällä lopu kesken.

Sinänsä säärajoituksia saunalautalla ei ole. Jos tuulee voimakkaasti, ei järvelle lähdetä. Sadesäällä iltaa on mahdollista viettää saunalautan sisätiloissa.

Saunalauttojen määrä on lisääntynyt viime vuosien aikana. Koivuaho on huomannut, että poreammeellisella Blackboxilla on kysyntää. Vanhemmassa saunalautassa sellaista ei ollut.

­– Vaikka ihmiset lähtevät järvelle, niin veteen halutaan lillumaan.